Vapaata rakkautta ja maailmanrauhaa ^_^
Kuuti @ 00:01 01.04.2009ON SE NYT JUMALAUTA
Tampereen Kuplimisen jälkeen keskustelu on pyörinyt enimmäkseen pusurinkien ympärillä ja toivottovasti myös piireissä itsessäänkin. Kyseessähän on siis lähinnä yläaste- ja lukioikäisten tyttöjen (myös poikien, mutta enimmäkseen nimenomaan tyttöjen) seksuaali-identiteetin etsinnästä. Ja sehän se on oikein, sillä mikäpä olisi näin keväällä kauniimpaa kuin kaksi tyttöä ilmaisemassa ikuista rakkautta toisiaan kohtaan? Eipä juuri mikään!
Muutenkin on käsittämätöntä, millaisella noitavainomentaliteetilla tähän vapaaseen rakkauteen on suhtauduttu. Olisiko muka parempi että kaikki ne lisääntymisharjoituksia tekevät ihmiset limanvaihdonsijasta vaihtaisivat puukoniskuja ja luotisarjoja pihalla? Tuskinpa. Itse olen vakaasti sitä mieltä, että on paljon parempi että ihmiset yrittävät mielummin lisääntyä keskellä conia kuin että ovat Pekka-Ericeinä heilumassa jossain tuolla kouluissa. Näin saadaan myös turvattua tulevat conikävijät, kun saamme kokea maan ensimmäiset coniraskaudet. Tähän tietysti auttaisi poikien aktiivisuus lisääntymisleikkien osapuolina – pojathan ovat näissä panoringeissä jääneet lähinnä käsipuolen asemaan.
Yleisesti ottaen coneissa on muutenkin aivan liian vähän nuoleskeluaiheista ohjelmaa. Minun on todella vaikea ymmärtää mistä tämä johtuu, sillä tästä jos jostain aiheesta olisi helppo keksiä ohjelmaa. Virikettä voi hakea esim. Canal+:lta öisin, yleensä siinä klo 01 – 04 välisenä aikana. Mikäli hakusessa olisi kevyemmäntasoinen ohjelma, voitaisiin coneissa käsitellä esimerkiksi suutelutekniikoita ja muita kielen käytön salaisuuksia. Samoin conivälipalaksi tulisi tarjoilla lähinnä banaaneita ja porkkanoita. Ne ovat terveellisiä ja auttavat muutenkin conein pääteeman, eli seksuaalisuuden, käsittelyssä.
Conin pääohjelmanumeroksi cosplay-kisan tilalle tulisi tietysti panoshow, jossa cossaajat yrittävät olla mahdollisimman kiihottavia / eroottisia / limaisia, ihan miten vain. Tämän järjestämiseksi pitäisi itse kunkin tietysti tuoda paikalle nahkastringinsä, piiskansa ja kettinkinsä, ihan kuten cossaajat nykyään tuovat proppinsa. Kyllä siinä kelpaisi kun 15-vuotias Axel (oikealta nimeltään Anniina) piiskaisi kahleissa roikkuvaa Roxasia (oikea nimi Riina) perseelle.
Halikylttejä pitäisi myös saada lisää. Nyt ne vain ovat aivan liian sekavia – itse kunkin pitäisi niissä tarkalleen ilmoittaa, minkälaista ja minkätasoista toimintaa kyltin kantaja kaipaa. Näin parinmuodostus olisi mahdollisimman tehokasta eikä kukaan joutuisi pettymään kun partneri ei suostunutkaan anaalipenetraatioon keskellä Tampereen keskustaa. Kaikki voittavat – varsinkin suomen conittajat! Conithan ovat rakkauden juhlia – tarkoittaahan ”con man” luotettavaa henkilöä, jonka kanssa voi rakastella vaikka kahden minuutin tutustumisen jälkeen.
Paras paikka rakasteluun conissa on tietysti juuri se paikka missä sillä hetkellä satut partnerisi kanssa olemaan, sillä rakkaus on aina kaunista ja paikallaan juuri siellä missä sinäkin. Mikäli kuitenkin kiimaltanne ehditte, koettakaa katsoa hellyydenosoituksillenne – varsinkin niille fyysisimmille – joku mahdollisimman keskeinen paikka, esimerkiksi con-alueen kapein käytävä tai portaikko. Mikäli tällaisia keskeisiä kulkuväyliä ei ole vapaana, valitse esimerkiksi con-alueen keskiaula tms. jossa on mahdollisimman paljon ihmisiä. Näin pääset levittämään rakkauden ilosanomaa mahdollisimman monelle! Muista – jokainen rakastava ja rakasteleva harrastaja (mitä kiihkeämpää rakastelua, sen parempi, tietysti) on poissa potentiaalisista tappajista, koulumurhaajista ja muista sekopäistä! On esitetty teorioita, että Suomen koulusurmien taustalla oli liian vähäinen rakkaus. Tulokset näkyvät kuolintilastoista. Viha voi synnyttää vain lisää vihaa, mutta rakkaus voi synnyttää vain lisää rakkautta!
Tässäpä siis teille kalkkeutuneille fundamentalistikonservatistifasisteille mietittävää: joka kerta kun fasismia ja totalitarismia edustavat gestapomiehet eli JV:t hajottavat panoringin, yksi suomalainen nuori kuolee kouluampumisen seurauksena. Ja tässä vielä kotitehtävä: kumman itse haluaisit otsaasi – 15-kesäisen tytön pusun vai 9-millisen pistoolin laukauksen?

Jo Hitler tiesi rakkauden merkityksen ja järjesti monia rakkauden tapahtumia joista suurin oli Birkenaucon – siellä ei pelkkä pusurinki riittänyt, vaan siellä pusuttelijoita oli suorastaan kasoittain ja kuopattavaksi asti! Peace, love and Pokemon! RAKASTAKAA TOISIANNE!!
Mitä siis on tämä piirretty lapsiporno, josta nykyään niin kovin mielellään puhutaan? Tästähän mm.
Joskus käy ilmi se, että piirretty lapsiporno vahingoittaa moraalia!!11 Epäilemättä tämä on totta – samoin kuten rock- ja punk-musiikki voivat johdattaa saatananpalvojaksi (ja vahingoittavat moraalia) tai esim. Hannu Salaman Juhannustanssit tai herranjestas sentään, väkivaltapelit, jotka voivat tehdä täysin terveistä lapsista ja nuorista verenhimoisia, kylmiä tappajia! Tai sitten eivät. Moraali on myös ihailtavan liukuva käsite – jonkun toisen moraaliin jokin asia voi sopia ja jokin toinen ei. Toisin sanoen jos asioita alettaisiin kieltämään sen perusteella, että se rapauttaa moraalia, olisi kiellettäviä asioita aikamoinen lista… Suomen nykyisin kumotut lait
