Sunnuntai-aamu valkeni hotelliaamiaisen merkeissä. Aamiainen olikin tavallista EBINIMPI sillä osuin munakkaan ja pekonin ääreen samaan aikaan kuin Norio Wakamoto. Pekonit naamaan ja sitten hotellihuoneeseen ihmettelemään hiusasioita. Sain äherrettyä ja väkerrettyä moppini cossitytyn ihmeponnaria vastaavaan viritykseen, mutta säädön takia Gundamit jäivät väliin.

Cossini (Minami Kotorin yksi CD:n kannessa ollut asu, sarja on ihana Love Live) oli vähän tällanen viritys, jonka kasasin olemassa olevista kankaista ja romuista viikon varoitusajalla. Hyvin toimi hintaansa 0 e nähden ja oli ehkä yksi kivoimmista asuista päällä koskaan, joskin kirjoituskäteen iholiimalla kiinnitetyt jutut ovat epäkätevyyden huippu. Hyvin palvelleet valkoiset cossisaappaani pääsevät kiertoon johonkin huutonettiin – pohkeeni on nykyään paljon isompi kuin vuonna 2007. Uskaltaisin väittää pohjemassan olevan lihasta läskin sijaan… vaikka viikonlopun pumppaukset jäivätkin tekemättä.

Sunnuntai oli hyvin Wakamoto-painotteinen. Ensimmäinen osio kunniavierasohjelmasta on jo saanut kritiikkiä eri puolella Interwebsejä liian pitkistä videopätkistä. Olivathan ne vähän puuduttavia joo, joskin itse viihdytyin kovasti suomisubeista. Drasa (?) oli tainnut väsätä ne joskus kello kaksi aamuyöllä (?) ja taso oli sen mukainen, välillä kielelliset valinnat olivat tahattoman hauskoja. Valitusta on kuulunut myös LoGHin spoilaamisesta mut hei herranpieksut nyt sentään. LoGH on abouttiarallaa 30 wee vanha sarja, kaikilla joita kiinnostaa on ollut kaikki maailman aika katsoa se.

Ohjelma pääsi varsinaisesti vauhtiin vasta kysymyspuoliskolla. Lempihahmoa kysyttiin varmaan kymmenen kertaa, mikä oli aika tylsää ja mielikuvituksetonta. Muutoin kyssärit olivatkin ihan hyviä eivätkä aiheuttaneet valtavaa myötähäpeää. Wakamotolla riitti huumorintaju myös pitsun ja ananaksen kohdalla. :D Wakamotolla oli asenne kohdillaan muutenkin, viihdyttävää kerrankin katsoa oman arvonsa tuntevaa seiyuuta!

Touniksen joseijuttu jäi väliin kunniavieraan takia, mistä olen edelleen vähän uguu ;_;. Toivottavasti sekin ilmestyy jossain vaiheessa Youtubeen. Vinkvink Desun videojäbät, vähän nopeammin kuin yli puoli vuotta kiitos.

Sunnuntaina ehdin ekaa kertaa myyntipöytäsaliin sillä lailla kunnolla. Mukaan tarttui tällä kertaa MKR-omnibusit, Sailor Moonin ysivola ja mustana hevosena Knights of Sidonian ykköspokkari. Avaruussarja kun herätti automaattisesti mielenkiintoni, ja tekijällä eli Tsutomu Niheillä on vanhempien sarjojensa perusteella krediitit kunnossa. Sangatsun laarien puolelta kovasti etsin Finlandian kakkososaa. Eikö se ole vieläkään ilmestynyt, vai olinko paikalla yksinkertaisesti liian myöhään?

Wakamoton jälkeen con olikin oikeastaan ohi. Sunnuntait menevät coneissa aivan valtavan nopeasti. Yhtäkkiä kaikki olikin lopussa, kävijät hakivat kamojaan narikoista ja hommana oli enää ilmapallojen puhkominen sekä jouluvalojen kerääminen. Autoni oli lastattu täyteen työntekijöiden kaatajaisiin tarkoitettuja virvokkeita, jotka kävimme heittämässä bilepaikalle. Aviopari Kari&Kari siirtyi sen sijaan syömään Amarilloon ja jalkasuihkulle hotelliin. Molempien jalkahikeä olisi voinut käyttää biologisena aseena…

Kaatajaiset itsessään eivät olleet yhtään bileet minun makuuni. Suurin osa burgerikerhosta oli jo lähtenyt hikkyluoliinsa ja paikalle saapuessani siellä oli lähinnä ekstroverttejä juoksemassa alasti ja huudattamassa musaa. En siis ollut kovin impress. En oikein jaksa enää tästä valittaakaan, viimeksihän Desutalks-raporttini ei koostunut oikeastaan mistään muusta kuin ulinasta huonoista bileistä. Eli siis joo, seuraavalla keralla taidan skipata kaatajaiset kylmänviileästi ja mennä Teerikseen oikein valitun herrasmiesnaisjoukkion kanssa. Olkaa kuitenkin iloisia kaikki bibistelijät, minä autoin kantamaan viunanne paikan päälle ja muistakaa pitää tiukin hampain kiinni oikeudestanne olla kovaäänisiä ja sosiaalisia. Minä en ole, joten minulle ei ole bileissä paikkaa.

Ilta ei kuitenkaan ollut mitenkään pahasti piloilla. Hotellihuoneessa odotti limpparia, karkkia ja Interwebs, jossa 4chanin /a/ssa oli aivan loistava Wakamotoketju täynnä muidenmaiden ulinaa. Miks joku hikinen kaukana kaikesta oleva Suomi sai tollasen ison nimen ja me ei yhyy yhyy???!!!???

Tämän vuoden Frosti ei ollut ihan niin vahva esitys kuin viime vuotinen. Jotkut käytännön asiat toimivat huonommin, narikasta on ilmeisesti tullut eniten valituksia vastaan. Minua henkilökohtaisesti häiritsi väenpaljous. Lippuja oli puskahuhun mukaan myyty enemmän kuin alun perin oli tarkoitus, mikä näkyi. Tunnelma oli paikoittain klaustrofobinen. Säälin kaikkia, joilla oli mukana iso proppi tai siivet.

Kesän pääasiaan eli Desuconiin on suunnilleen neljä kuukautta. Oma ohjelmani on selvä: pölisen Simounista ja sen lisäksi istun kuin tatti muiden luennoilla. Desucon on kuitenkin minulle se tärkeämpi tapahtuma ja ihanasti kolmipäiväinen. Nyt kun kolmipäiväisistä coneista on jo kokemusta, se vain tuntuu niin hyvältä ja ihanalta.

Frostbite tuli taas ja katkaisi ankean talvisen conipuutteen kauden, vihdoin viimein! En ainakaan tällä hetkellä tee Desutapahtumien eteen mitään erityisen vastuullista, mutta pieniin juttuihin sitä aina jotenkin onnistuu lupautumaan. Niinpä käväisin jo perjantaina paikan päällä hoitelemassa ilmapalloja ja muita teemakoristushommeleita. Parin tunnin intensiivisen askartelusession jälkeen huristelin kotiin Sibeliustalolta ja varsinainen lähtö coniin suoritettiin lauantai-aamuna ihan älyttömän aikaisin. Taisin Mr. Kalju-Kuutin kanssa olla paikalla Lahdessa vähän yli kahdeksan.

Jouluvalojen virittelyn jälkeen conikin saatiin auki ja hankkiuduin eroon matkustamiseen tarkoitetusta truu sossupummi-lookistani. Tosin Adidaksen tuulihousuni ovat aidot eivätkä mitään virolaisia kopioita. Olin äärimmäisen fiksusti varannut jokaiselle päivälle kaksi asua, joista viimeinen eli talviteemainen kimono jäi sitten kokonaan pitämättä. Asujen vaihtelu vaati jonkinmoisen määrän ennakkosuunnittelua ja säätöä.

Aina välillä kuulee esitettävän väitteen, että omia hiuksia cossaamiseen käyttävät ovat laiskoja. Kehtaan olla eri mieltä ihan oman esimerkkini valossa. Lauantai-aamun cossini vaati peruukkia ja ko. pukua piti pitää juuri silloin, koska se liittyi pitämäni ohjelman teemaan. Lauantai-illan puku oli omatukkapuku ja vaati 1) ylikasvaneen otsatukan (olen kasvatellut sitä marraskuun alusta) 2) hiukset laineilla. Niinpä olin jo kotona aamulla vähän vaille kuusi kastellut hiukset, tunkenut niihin kasan muotoilutuotteita ja letittänyt tiukoille leteille. Nämä laitoin sitten mahdollisimman siististi peruukin alle. Jännäsin lopputulosta, koska hiukseni suoristuvat mielellään. Hyvin toimi silti, ja seuraavana aamuna koko vaiva meni vessanpönttöön otsatukan leikkaamisen muodossa – sunnuntain cossiin tarvitsin nimittäin lyhyen otsatukan! Peruukeilla olisi päässyt helpommalla, mutta pidän oikean hiuksen ulkonäöstä enemmän kuin muovin.

Kolme cossia tuli värkättyä, mutta en minä kuitenkaan mene desutapahtumiin kävelemään ympäri Metsähallia puku päällä ja hengailemaan. Ohjelman takiahan coneissa käydään! Tällä conireissulla lähes ensimmäisenä vuorossa olinkin kuitenkin minä itse. Kävin Kuusessa puhumassa hulluista alkuasetelmista, ja erinäisestä tietotekniikkasäädöstä huolimatta (luulin unohtaneeni muistitikkuni, en muistanut Dropboxini salasanaa ja oma tietokoneeni keksi ruveta jumittamaan ohjelman loppuvaiheissa… :D) se meni vissiin ihan oo koo. Puhuin ensimmäistä kertaa yksin ihan täydelle salille, ja ei jännittänyt _yhtään_. Mikälie kovanaama ja mistään hermostumaton viileä tyyppi minusta on tullut, olen hämmennys.

Frostbite on burgeriveljeensä Desuconiin verrattuna vähän sellainen ernupikkusisko. Tapahtuman yleisessä ilmeessä se näkyy mielestäni aina vähän pelleaivoisena käytöksenä. Pöydillä, portaissa, lattialla ja keskellä käytäviä istutaan ja hengaillaan. Talvella ei pääse ulos joo, mikä aiheuttaa myös sisätilahengailua. Roskia löytyy mistä satuu enkä aina tiedä, osataanko vessoissakaan olla ihmisiksi. Välillä kopeissa tunnutaan tekevän jotain ihan muuta kuin sitä, mihin ne on tarkoitettu. Tukka kiharretaan ja bindit kiristetään pukuhuoneessa eikä vessassa eikösjuu.

Oman ohjelmani jälkeen jäin samaan saliin kuuntelemaan Henna-Riina Panda-Kakkolan esitystä shoujolehdistä (ja neulomaan hansikasta). Esitys oli perin perusteellinen ja ainakin tuhmurishoujolehtien syvin olemus jäi itselleni hyvin mieleen. Olen joskus itsekin kyllä ihmetellyt, miksi se Ciao myy paljon nykyään enemmän kuin kuuluisammat Ribon ja Nakayoshi. Selkeää vastausta en ole löytänyt mistään – ehkä Ciaossa on sitten vain paremmat krääsät mukana? Definitiivistä vastausta ei tämäkään luento antanut, mutta pohdintaa kyllä.

Seuraavat kolme ohjelmaslottia käytinkin sitten kylmänviileästi ruokataukoon, hengailuun ja muuhun ”oleelliseen”. En ole edes ihan varma, mihin iltapäivän aika katosi. Asujenvaihtoon ja yleiseen säätämiseen sain uppoamaan vähintään pari tuntia. Loppujen lopuksi kävi niin, että seuraava kokonaisuudessaan näkemäni ohjelma oli hahmosuunnittelun ihmettely -annos madun ja Touniksen tarjoamana. Vähän kyllä näkyi valmistelun hataruus, kun ensin puoli luentoa mentiin hitaamalla tahdilla ja sitten ajan alkaessa loppua loput esityksen diat käytiinkin pikavauhtia läpi. Se, mitä käsiteltiin, käsiteltiin kuitenkin hyvin ja mieluusti tätä kuunteli, vaikka molempien herrojen erikseen pitämät viime Traconin setit olivat mielestäni timanttisemmat.

Kumipukujen jälkeen piti pitää taas tunnin tauko, koska aviomieheni oli äärimmäisen ahdistunut erinäisistä asianhaaroista ja kaipasi lohdutusta. Lopulta en kuitenkaan seurannut miestäni baariin alkoholin turmiollisille teille, vaan jäin seuraamaan loppuyön ohjelmat. Valinta Hootin Chuunibyoon ja rikkinäisten sarjojen välillä oli vaikea, ja lopulta valitsin ohjelman aika pöljällä perusteella – en halunnut kävellä Metsähallin iltabilemökän läpi Kuuseen vaan jäin Puusepän verstaaseen.

Kongressisiiven ilmastoinnissa oli muutenkin jotain omituista koko viikonlopun ajan. Jo perjantaina paikka oli mielestäni tunkkainen ja muuta Sibeliustaloa kuumempi. Conissa efekti tietenkin moninkertaistui ja lopulta siipi oli hapeton sauna.

Rikkinäisiä sarjoja käsiteltiin porukalla, mutta ohjelma ei kai sitten kumminkaan ollut paneeli. Itseäni kiinnostivat eniten Guilty Crown ja No.6, Fate-hommien aikana nukuin silmät kiinni. Toisaalla onkin esitetty ehdotus, että ohjelmalehteen aikataulutettaisiin milloin ohjelma käsittelee mitäkin sarjaa. Mitään uraauurtavia korjausehdotuksia kumpikaan sarja ei tainnut saada, mutta viihdyin kyllä täälläkin – edelleen neuloen hansikkaita.

Alun perin ajatukseni oli mennä tässä vaiheessa nukkumaan. Kaksipäiväiset conit ovat kuitenkin hirveän lyhyitä ja halusin ottaa lauantaista kaiken irti. Jäin vielä katsomaan hahmovisan, joka sitten venyi… ja venyi…. loppuillasta en olisi varmaan itse tunnistanut edes Hatsune Mikua, jos joku olisi eteeni kuvan laittanut. Alkoi pikkuisen tuntua, että oli herännyt kukonlaulun aikaan ja valvonut 30+ h viiden tunnin yöunilla. Hansikkaat sain tässä vaiheessa valmiiksi. Olen myös pettymys, ettei kukaan tunnistanut Chobitsin Freyan röyhelöitä. Mielestäni ne olivat ko. tehtävän suunnilleen ikonisimmat röyhelöt Suigintoun jälkeen.

Sunnuntai siirtyy postaukseen 2. o_o

Desutalks tuli kolmannen kerran ja pitihän sitä paikan päälle mennä. Päivä oli pyydetty hyvissä ajoin töistä vapaaksi ja olin itse asiassa liikkeellä melko kovin ennakko-odotuksin odottaen kivaa lauantaita animupölinän ja harvemmin nähtyjen ihmisten merkeissä. Oikeastaan kivuus alkoi jo perjantaina, kun itselleni aika harvinaiseen tapaan päädyin sosialisoimaan useamman porukan kanssa saman illan aikana. Kaikkea sitä, kun vanhaksi elää!

Ohjelma oli tänä vuonna teemoitettu. Olin ratkaisusta alkuun vähän skeptinen. En yleensä jaksa kuunnella kovin monta ohjelmaa samasta aiheesta putkeen ja muutenkin harrastaja-aihe vaikutti vähän metahölinältä – tykkään enemmän itse animeen ja mangaan keskittyvästä jutusta kuin harrastusskeneä pohtivasta. Lopulta oli kuitenkin kiva, että ohjelmassa oli selkeä teema. Puhujat viittasivat toisiinsa ja setistä jäi sellainen maku, että nyt oltiin ihan oikeassa seminaarissa.

Esityksistä mielenkiintoisimmat ja parhaat olivat Ilonan esitys cosplayharrastajista ja Chinorin opiskeluselitys. Ilona tarttui ehkä vähän tabuun aiheeseen ja sai oltua jotain mieltä kuitenkaan rölläämättä tai loukkaamatta, mikä on melkoinen saavutus. Chinor ensikertalaisena puhujana veti erittäin sujuvan ja positiivisen selvityksen, jonka perusteella saattaisin harkita uudelleen humanistiksi ryhtymistä. Ai että saisin opiskella mangajuttuja vapaasti kursseja valiten, tämä kaikki on vain unelmaa kärvistelevälle luonnontieteilijälle (no okei, oon mä kyllä lukenu opiskelulabrassa Narutoa, lasketaanks se?).

Madu-Tounis-Lmmz-setti jäi minulle kaikki vähän yhdeksi puuroksi, mistä oleellisena asiana mukaan tarttuivat palkit. MAL ei ole minulle ollut mikään juttu, koska kannatan animen laadullista katsomista määrällisen sijaan! Toisaalta en muista enää yhtään, mitä sarjoja olen mahtanut katsoa joskus vuosina 2004-2007 saatuani laajakaistan ja katsottuani suunnilleen kaikkea, mihin netissä törmäsin Rizelminen ja Girls Bravon kaltaisista mestariteoksista lähtien. Kerran yksi uneton yö lisäsin MALiin melkein systemaattisesti sarjoja, kunnes pääsin maagisen ja kinastellun 100 päivän yli ja jätin homman siihen. Pippelinvenytys sarjojen määrällä ei ole minulle se juttu, tärkeämpää on olla sarjoista jotain mieltä ja sanoa niistä fiksuja juttuja.

Myyn kertomus kunniavieraista oli samalla ihanan fanityttöilevä mutta silti asiallinen, vähän kuin Lohen siskot muutenkin. Pitäkää vaan muutakin puheohjelmaa kuin kunniavieras- ja seiyuujuttuja! Joskus pääsen vielä katsomaankin livenä conissa, eikä ole aina jotain muuta tiellä, toivottavasti.

Ruokatauko oli mitoitettu tunnin pituiseksi, ja ensimmäistä kertaa Talksissa jouduimme syömään muualla kuin paikan päällä. Marssimme lähistön Nepalilaiseen ravintolaan, missä ehti juuri ja juuri syödä sen tunnin aikana niin, että ehti takaisin ennen seuraavaa esitystä. Mieluummin olisin kyllä syönyt kaikessa rauhassa. Onkin ehkä pohdinnan paikka, riittääkö tunnin tauko silloin, kun ihmiset käyvät oikeasti ravintolassa eivätkä siinä kulman lähimäkkärissä syömässä. Olisi ollut ikävä missata Petterin pölinät siksi, että oli kiire mättää suuhunsa lisää raitaa ja naan-leipää.

Lopuksi kuultiin vielä ihkaoikeasta animetapahtuma-aiheisesta gradusta, joskin minulle jäi hyvin hämäräksi, mistä tutkimus oikestaan tehdään. Gradussa pitäisi kai olla joku ongelma tai kysymys, johon ns. ”vastataan”. En minä kyllä ihan näistä humanistihommista tiedä, mutta näin ovat sanoneet.

Annasta en aio sanoo muuta kuin että kivat sääret ja kengät, kyl täs kai asiaakin oli mut kaunis täti lavalla niin unohdin sen asian t: feministejä rölläävä bun

Mutta sitten siihen itse pihviin. Talksissa eniten odotin sitä, että pääsen ihan livenä juttelemaan animesta. Tämä on minulle oikeasti ihan tosi tärkeää, irkki ja Twitter ja tämä blogi ovat kivoja korvikkeita juu, mutta kyllä piirrettyjä pitää päästä analysoimaan livenä. On vain niin kaunista keskustella jonkun animen ohjausteknisistä ratkaisuista ja leikkauksista ja  animaatiosäästöstä ja muusta ihanasta asiantuntevassa seurassa. Tätä varten kai ne skifistit pitää niitä mafioita sitten.

MUTTA. Joka ikisessä Desutapahtumassa missä olen ollut, jatkot tai edes conin työntekijöille ainoastaan tarkoitetut kaatajaisbileet eivät ole mahdollistaneet tätä. Tiloissa raikaa aina musiikki alusta asti tuskaisen kovaa (en halua huutaa vierastoverilleni koko iltaa!) ja tämänkertainen paikka oli täydellinen rimanalitus, kun mihinkään ei päässyt edes istumaan. Olen itseasiassa enemmän tai vähemmän suljettujen ovien takana valittanut tästä koko sen ajan kun olen desutapahtumia ollut tekemässä. Miksi tälle nörtimmälle kansanosalle ei millään voida järjestää paikkaa, jossa voisi a) istua b) puhua ilman MÖKÄÄ MUSAA DUB STEP BLÖÖ BLÖÖ c) juoda limsaa.

Olen valittanut hiljaisen burger cornerin puutteesta niin kauan, että olen jo kyllästynyt. Valitukseni ei ole vaikuttanut mihinkään, vaan tilanne tuntuu muuttuvan tapahtuma tapahtumalta huonommaksi. Kritiikilläni olen onnistunut ainoastaan järjestämään itseni ikävän ihmisen maineeseen – lasken jo molempien käsien sormilla ne tilanteet, kun joku sanoo ”Ai mä luulin että sä oot pelottava/tosikko/tylsä kun kirjoitat aina sellasia juttuja ja bileissä istut jossain kaukaisessa nurkassa yksin, mut ethän sä ookaan yhtään sellanen ankee oikeesti”. Minua myös nolottaa tuoda Desujatkoille muita biletysbileitä karttelevia ihmisiä seuraksi, kun näillä onkin sitten tylsää ja kamalaa kun luvattua hiljaista limuburgeria ei olekaan – ja se on minun syyni ja vastuuni, tavallaan.

Ennen kuin Desuconia oli olemassa, tulevien desujärjestäjien kritiikki silloisia Suomen animetapahtumia kohtaan kaikui kuuroille korville. Vaihtoehtoja annettiin kaksi: tee itse parempi tai älä tuu meidän tapahtumiin ollenkaan jos ei kelpaa. Kilpailevia animetapahtumia, joissa iltabileissä tai jatkoilla voisi jopa puhua, en tässä elämäntilanteessa kykene järkkäämään. Siispä minulle jää vain vaihtoehto kaksi, eli äänestää jaloilla. Kiitti mulleriitti Talks ja Desujatkot ylipäätään, en tule enää hakemaan turhaan pahaa mieltä, bilettäkää bilettäjät rauhassa samalla kuin minä katson kotona piirretty’s.

Poikkeuksellisesti ei kuvia koska v-käyrä kaakossa. >:(

Rankan viikon jälkeen on kiva, että viikonloppuna saa nukkua pitkään. Paitsi jos on menossa Hulluille Päiville ostamaan lippuja Japaniin, jolloin pitääkin herätä ennen seitsemää bussiin ehtiäkseen. Team Bubukuuti iski siis Stockmannille lauantaina Japanin-lentolippujen perässä ennen Yamaconia. Ehkä oli jo aikakin, sillä Japanin-matkaa olemme suunnitelleet noin 8 vuotta.

Hullujen Päivien jälkeen oli aika mennä katsastamaan Yamacon, YAMAn järjestämä… niin, mikä? Yamacon oli markkinoinut itseään Glorialla järjestetävänä conina, mutta lupaillut myös uudistuksia. Gloriahan on sinällään tullut jo tutuksi muista coneista ja tapahtumista ja lähestulkoon aina ongelmat ovat samat: erillisiä tiloja ja tiloja ylipäätään ei ole tarpeeksi. Yaman kuningasidea oli sijoittaa niin varsinainen puheohjelma kuin yleisölle tarkoitetut tuolitkin lavalle, jolloin koko lavan edusta jäi hengailuun, yhdistyspöytiin sekä keskustelupiireille. Myöskään myyntipöytiä ei ollut.

Toinen Yamaconin idea olivat em. keskustelupiirit. Ne olivat pieniä, 8 – 10 hengen pöytäryhmiä, joissa yksi keskustelijoista toimii keskustelun alustajana ja vapaamuotoisena puheenjohtajana ja muut sitten osallistuvat keskusteluun. Täytyy myöntää, että tuppisuiden ja sosiaalisesti arkojen nörttien tapahtumaan sijoitettuna tällainen ratkaisu hieman epäilytti.

Mutta everything went better than expected. Uskomatonta mutta totta, varsinaisen puheohjelman sekä yleisön pitäminen lavalla tuntui toimivan ainakin hengailualueelta katsottuna. En sitten tiedä, kuulivatko katsojat puhujan, mutta en kyllä toisaalta kuullut kenenkään valittavankaan, joten ilmeisesti äänentoisto oli sopivan kovalla. Lavan edustan jättäminen hengailutilaksi toimi eikä tila loppunut kesken. Ihmisiä oli mukavasti, mutta väkijoukon paine ei missään vaiheessa noussut liian suureksi.

Keskustelupiiritkin tuntuivat toimivan ja ihmiset jopa keskustelivat. Itse tosin panin merkille, että parissakin keskustelupiirissä aktiivisimmat keskustelijat tuntuivat olevan ainakin minulle animepiireistä tuttuja aktiiveja ja muut osanottajat vaikuttivat sitten vähän hiljaisemmilta. Mutta tuskinpa sekään on yleisesti paha asia, vaikka nyt henk. koht. tasolla olisin toki voinut saada samat keskustelut aikaan joko kotona tai sitten Teerenpelissä. Idea kuitenkin toimi ja veikkaisin, että tällaisilla järjestelyillä saadaan animeharrastajia aktivoitua sosiaalisestikin, mikä on aina hyvä asia.

Omalta kohdaltani Yamaconista kuitenkin puuttui jotain. Ehkä se, että kyseessä oli kuitenkin ”taas yksi” Glorialla järjestetty animejapaninipponaasia-tapahtuma, joita on jo nähty aika pitkälti kylliksi. Suurempi ongelma ehkä kuitenkin oli, että Yamacon oli pieni. Kun animetapahtumissa on käynyt vuodesta 2005 alkaen, eivät tällaiset paikalliset pikkutapahtumat vain jaksa enää säväyttää. Itse ainakin kaipasin isojen tapahtumien spektaakkelimaisuutta ja toisaalta jotain, mikä tekisi juuri Yamaconista jollain tavalla käymisen arvoisen ja erityisen juuri minulle. Kyllä, siellä oli kavereita, siellä oli toimivia keskustelupiirejä ja järjestelyt ainakin näyttivät toimivan. Mutta minulle ne eivät tuoneet mitään erityistä.

Toisaalta se, että minä en henk. koht. syistä saanut Yamaconista mitään äärimmäisiä fiiliksiä, ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö Yamacon olisi ollut toimiva pikkutapahtuma. Kuten sanoin, Yamacon toimi ja siellä oli ohjelmaa, joka oli järjestetty about niin hyvin kuin miten Glorialla voi ohjelmaa järjestää. Uusia innovaatioita oli ja siltä osin Yamacon lunasti lupauksena. Jos siis kaipaa paikallista pikkutapahtumaa, Yamacon on hyvä esimerkki siitä, miten sellainen järjestetään kunnolla.

Sitten edellisen blogikirjoitukseni (kesäkuussa :O) kävi sillä tavalla hassusti, että menin naimisiin tuon jonkun toisen blogikirjoittajan kanssa, kuka lie! Häiden järjesteleminen oli niin hermoja raapivaa ja riipivää toimintaa, että päätin jättää kaikki tapahtumanjärjestelyhommat ainakin seuraavaksi vuodeksi. Jossain vaiheessa voisin kirjoitella siitä, miten tällaisten normikekejuhlien järjestely eroaa conin järjestämisestä. Vihkispektaakkelin organisointi paljastui uuvuttavammaksi kuin conin pykääminen, mikä oli melkoinen yllätys. Kirjoittelu tänne siis jäi hääjärjestelyn ajaksi sivuun, kuten suunnilleen koko muukin elämä. Tänään muistin, että unohdin vastata Traconin ohjelmavastaavallekin, joka joskus kuukausia sitten kyseli minua pitämään ohjelmaa coniin.

Onneksi siviilielämäni kiireisyys ja keskiluokkaistuminen ei kuitenkaan näyttänyt Traconin ohjelmakarttaa juuri haittaavan. Sunnuntain ohjelma oli vieläkin timanttisempi kuin lauantain! Katsellessani ohjelmakarttaa lauantaina iski jo tuskanhiki, kun edes ruokatauolle ei tuntunut löytyvän sopivaa koloa. Lopulta päädyimme missaamaan Suurimman Pätijän, koska mahani kurni jo nololla tavalla ja oli pakko suorittaa pikamarssi Tullintorille ruokakauppaan.

Tämä postaus ei kuitenkaan ole mikään Haruhin ensiesitys, joten yritän edetä kronologisessa järjestyksessä. Sunnuntai-aamu valkeni liian lyhyiden yöunien jälkeen yllättävän aurinkoisena. Olin mielestäni varannut itselleni ruhtinaallisesti aikaa pukeutua kimonoon ja vielä harjoitellutkin juuri tämän obin pukemista kotona. Aina voi kuitenkin mennä pieleen! Majoituspaikassa ei nimittäin ollut yhtään peiliä, josta olisin nähnyt sivuilleni, joka teki koko hommasta yhtäkkiä noin 500% vaikeampaa. Osaan pukea kimonon ilman, että minun tarvitsee nähdä selkäni tai etumukseni, mutta obia en saa täydellisesti vilkaisematta sivuprofiilia peilistä. Seurasi kiroilua, riehuntaa ja turhautunut aviomies, joka ei ymmärrä termejä kuten ”tare” tai ”tesaki” tai ”ohashori”…. yritä siinä sitten kertoa, mikä pitäisi korjata tai miltä jutun pitäisi näyttää.

Sotkun ja vaateperfektionismini seurauksena olimme SHOJI KAWAMORIIIIIIIIIIII -luennolla ehkä 30 minuuttia myöhässä. Pääsimme kuitenkin sujuvasti kärryille ja on aina mukava seurata perusteellista perehtymistä aiheeseen. Hootilla on nimittäin erittäin kunnioitettava tapa katsoa ja selvittää kaikki ohjelmansa teemaan liittyvä. Omistautuneisuutta osoittaa, jos jaksaa katsoa esimerkiksi Basquashin kaltaisia… ööö… taideteoksia (itse droppasin kuin pyykkäri konsanaan jossain jakson 6 korvilla). Ihana Hootti-neito kaipaa tosin vielä vähän esiintymisvarmuutta.  Pieni hermostuneisuus näkyy edelleen, tosin yleisön mielestä sekin on varmaan lähinnä vain tosi moeeeee.

Studiosta ravasimme kuuntelemaan majoitusemäntäämme Annaa, joka esitelmöi girlcrushistaan Kaoru Morista akateemisesti ihkuttaen aina yhtä loistavaa Kaoru Moria. Kaikki Morit Shirleytä ja sitä uusinta kokoelmaa lukuun ottamatta on itsellä lukaistuna. Yleisössä näytti kysymyksistä päätellen olevan vähemmänkin vannoutuneita ihmisiä, mikä oli omasta mielestäni lähinnä hyvä juttu. Tylsäähän se on, jos valistaa ihmisiä jonkun sarjan tai tekijän hienoudesta, ja paikalla on ainoastaan vanhoja faneja!

Annan esiintymistyyli on perusteellinen ja tuo minulle animeskenen ihmisistä eniten yliopiston mieleen. Tyyli on sujuva, muttei erityisen hauska tai lennokas. Meemuhuutelijoita on toki skenessä tarpeeksi jo ennestään.

Ruokakauppajuoksun jälkeen huomasimme, että Suurin Pätijä oli melkein lopussa ja saliinkaan ei enää edes mahtunut. Teimme pikaisen taidekujakierroksen ja bongasimme kaikki pöytien takana istuvat tutut. Maaria oli myynyt Phantomland 3:n loppuun, joten ainoaa ostoslistalla olevaa asiaa emme saaneet mukaan. Pikainen tsekkaus Kupolin pöytään kerrosta alempana sentään osoitti, että FMA-mangat olivat menneet kaupaksi!

Iltapäivän tiukinta settiä tarjosi madu, jonka lähes kaksituntinen hahmokulttuuri-esitys oli mennä jopa yliajalle. Madun Desuconin setti on saanut kiitosta lähes joka puolelta, mutta en ole sitä valitettavasti nähnyt vieläkään, kun kesädesun tallenteet ovat jossain limbossa ihmisten irl-kiireiden takia. Tämäkin esitys oli täyttä asiaa hyvin pohdittuna ja varsinkin esitettynä. Madu on myös niitä skenen ihmisiä, joiden ulosanti on kehittynyt todella paljon. Nykyisin mies on viihdyttävä ja mukaansatempaava puhuja, jolla on vieläpä kaiken lisäksi hyvät slaidit. Huh huh. Huolimatta siitä, että olen suunnilleen niin kaukana kuin moesarjaotakusta voi olla olematta kuitenkaan mikään amerikkalainen vanhaäijäfani, huomasin olevani luennon kanssa jopa samaa mieltä monista asioista!

Madun jälkeen samassa salissa olisi jatkanut Vahvin, mutta itse hipsin alakertaan kuuntelemaan Kaiba-esitystä. Selatessani conin ohjelmatarjontaa netistä perjantaina olin pudottaa silmät päästäni nähdessäni puheohjelmaa näinkin ug:stä sarjasta. Valitettavasti missasin lauantaina sen toisen eniten odottamani ohjelman eli Sailor Moonit, mutta tätä en halunnut enää missata mistään hinnasta. Puhuja oli ensikertalainen, joihin en sovella ihan täysin samoja kritiikin sääntöjä kuin noihin desukonkareihin. Tykkäsin puhetavasta, se oli selkeä ja mitään häiritseviä maneereita ei ollut. Lyhyeksihän itse kalvo-osuus jäi, mutta Googlen kuvahaku on toki hauska paikka ja vaikka loppuaika menikin sarjan tapahtumien kertaamiseksi kuvien kautta, oli se minusta ihan viihdyttävää sekin muistinvirkistyksenä – olen katsonut sarjan läpi viimeksi vuosia sitten. Seuraavalla kerralla sitten pidempi kalvo-osuus ja vielä enemmän analyysiä kehiin.

Kaiban jälkeen keräsimme myymättä jääneet mangamme mukaan kirppikseltä ja lähdimme pikapikaa kotimatkalle. Päättäjäiset jäivät siis välistä, mutta olin mieluummin kotona vähän aiemmin ahtamassa naamaani kebabia ja pepsiä. Cosplaykisat jäivät puheohjelman takia kokonaan väliin, mutta WCS-esitykset joku mukava sielu oli jo ehtinyt laittaa tuubiin siinä vaiheessa, kun Team Bubukuuti pääsi parkkihallista kotisohvan ääreen. Sunnuntainen esityskisa oli kuulemma vieläkin eeppisempi, joten odotan videoita vesi kielellä.

Yleisesti ottaen Traconin sunnuntai oli hieman vähäväkisempi kuin lauantai. Sorsapuistoonkin uskaltautui auringonpaisteen houkuttama jokunen conikävijä tanssimaan Gangnam Styleä! Kävijäkokemus koko conista oli varsin positiivinen. Suurempia ongelmanpoikasia keksin vain yhden, joka itse asiassa vaivaa aivan kaikkia Suomen animetapahtumia. Nimittäin naisten vessat ja pukuhuoneet!  MIKSI niissä pitää sotkea niin jäätävän paljon? Traconin pukuhuonevessa oli sunnuntai-iltapäivästä aivan täynnä tyhjiä liimatuubeja, peruukkikuitua, meikkisotkuja ja muuta ällöttävää roskaa. Yäk. Toinen ongelma on normaalit vessat, joita jotkut käyttävät oikeankin pukkarin olemassaolosta huolimatta vaatteidenvaihtoon. On hieman ikävää seistä vessajonossa kymmenen minuuttia vain siksi, että kopissa on joku kiristämässä bindejä tms. Eli hieman käytöstapoja ja toisten huomioon ottamista kiitos! Eivät ne kivat pukkarit mikään itsestäänselvyys ole – jos niissä vain sotketaan ja perseillään, ei conintekijöiden ole mikään pakko tarjota sellaisia käyttöön ollenkaan.

Olen käynyt ihan jokaisessa Traconissa siitä ensimmäisestä lähtien, ja pitkälle on tosiaan tultu. Tilat ovat hulppeat ja vetäisivät kävijöitä vielä varmasti lisääkin. Ohjelmaa on, pukukisat ovat eppisiä ja tänä vuonna oli pitkästä aikaa AMV-kisakin. Runsaudenpula alkaa jo pahasti iskeä, kaikkea ei millään ehdi nähdä. Meillä jäi tänä vuonna sellainenkin juttu kuin kunniavierasohjelma kokonaan tarkistamatta!