Kuten on jo käynyt ilmi, tuli tosiaan käväistyä Finnconissa pari viikonloppua sitten. Olen myös scifi- ja fantasianörtti, vaikka animesta onkin viime vuosina tullut minulle se ykkösjuttu. Silti melkein kaikki lukemani kirjat ovat yhä nuortenfantasiaa ja televisiostakin katson Survivorin lisäksi lähinnä scififantsuhömppää – joskin sitä tulee telkkarista nykyään harmittavan vähän, muistelen kaiholla Klaania, Xenaa, Star Trekiä ja muita… homostelut Walesissa ja vampyyrit syvässä etelässä kun eivät oikein nappaa.

Tämän vuoden Finnconissa minulla oli viimeinkin aikaa käydä kuuntelemassa myös ohjelmaa ja näin usemman kirjahyllystäni löytyvän kirjan kirjoittajan ihan livenä, hämmentävää. Silti kaikkein hämmentävintä Animeconittomassa Finnconissa oli kuitenkin conikansan ulkonäkö. Olen ennenkin maininnut, että minulle suuri osa conikokemusta on muiden conittajien puuhien ja erityisesti pukujen tarkkailu. Traconissakin vietin useamman tunnin vain kävellen pihalla ympyrää ja katsellen ihmisten touhuja ja asuja. Mutta Finnconissa ei ollut mitään katsottavaa! Kaikilla oli tylsät, tavalliset vaatteet ja nörttiyttään julkisesti juhli lähinnä vain muutama jedi. Pihalla oli keskipäivälläkin ihan kuollutta ja karnevaalitunnelma oli kaukana.

Olin jo valmis rankkaamaan scifi-ihmiset tylsiksi ihmisiksi, jotka eivät ymmärrä pukuilun viehätystä. Pääsalin naamiaiset muuttivat kuitenkin mielipiteeni, ja olinkin sitten yhtäkkiä puulla päähän lyöty. Scifipuoli kun näyttää käyttäytyvän täysin vastakkaisella tavalla animefandomiin nähden. Finnconin naamiaisissa oli aivan erilainen tunnelma kuin ”meidän” puolen cosplaykisoissa. Naamiaisten taso oli kirjava ja keskimäärin nykyisten cosplaykisojen tason alle (Farscapet ja lotrelffit pois lukien) ja järjestely vähän amatöörimäistä, mutta fiilis oli mahtava. Yleisö oli täysillä mukana ja aidosti innoissaan ihan jokaisesta kisaajasta ja asusta.

Animepuolella taas pukuilusta on tullut normi ja eräänlainen pakko, joka on myös johtanut ihmisten kyynistymiseen. Cosplaykisoissa yleisö taputtaa velvollisuudesta ja keskittyy liian usein vain ihmisten asujen ja esitysten virheiden etsimiseen – kaikkien meidän viereen on varmasti cossikisan yleisössä eksynyt porukka, joka kritisoi ihan jokaisen kisaajan asuja ollen ah niin elitistisiä ja cooleja. En ole itsekään mikään pyhimys, sillä minäkin istun usein kisayleisössä jo valmiiksi nyrpeällä naamalla ”kun se on kuitenkin sitä samaa paskaa ja samat naamat voittaa ja se on kuitenkin joku Trinity Blood joka voittaa ja sitten ne tyrnivitsit ja pakolliset yaoikortit, mä en kestä”.

Kaikki animefandomissa pukuilevat. Okei, ei oikeasti kaikki, mutta tarpeeksi moni, jotta cosplaysta on tullut tylsää. Ketään ei enää oikeasti kiinnosta mikään yksittäinen asu; ihmiset eivät enää ole aidosti innoissaan löytäessään conimassasta oman lempihahmonsa, päinvastoin: ”No olihan siel se yks Suzaku mut sil oli ruma peruukki ja se käveli lanteet heiluen kuin nainen, bläh!” Cosplay on animetapahtumien arkipäivää, ja se heijastuu siihen, miten me suhtaudumme pukuihin ja kisoihin. Finnconissa olet awesome jo sillä, että ylipäänsä viitsit pukeutua, koska se on harvinaista ja siistiä. Animetapahtumassa pukuilija on laumasielu, joka tekee samaa kuin kaikki muutkin, ja siis tylsä ja tyhmä. Ja sitten vielä tietysti se, että feimi pukuilija x teki tuonkin hahmon paremmin, ettäs tiedät, sinä siellä, ruma ja läski perunanaama! Vielä pahempi, jos kehtaa pukuilla jotain massasarjaa. Hyvä kun ei saa polttomerkkiä otsaan ja porttikieltoa, et ole tervetullut jos viitsit vielä pukuilla jotain yök Narutoa tai Kingdom Heartsia (Hetalia ei kelpaa, koska sitä pukuilevat skenefeimitkin, eli se ei ole noloa). Mihin jäi se reaktio, että omg tuolla on tosi siisti Sasuke, en oo nähny pre-timeskip Sasuke-asua pitkään aikaan, meenpä pyytämään kuvan?

Samaa ilmiötä voi lähestyä toiselta reunalta, kun menee selaamaan Anikin cosplayosiota. Suosituin ketju on se, jossa ihmiset pyytävät epätoivoisesti vinkkejä siihen, minkä asun he voisivat seuraavaksi tehdä. Samaan aikaan monet pukuilevat monimutkaisen ja hankalan näköisiä pelihahmoja pelaamatta itse peliä ollenkaan, tai katsovat jotain keskivertoa surkeampaa animesarjaa vain siksi, että siinä on joku hankalan ja haastavan näköinen asu. Ihan vielä en sentään ole törmännyt siihen, että pukuilija ei edes tiedä hahmonsa perusluonnetta tai nimeä (eli wikitys on jäänyt tekemättä), mutta olemme varmaan pian matkalla sinne. Jossain vaiheessa monet cossarit muuttuivat animeharrastajista pelkiksi cosplayharrastajiksi.

Periaatteessahan tässä ei pitäisi olla mitään pahaa. Harmittavasti pukujen sisäsaumoja tuijotellessa hc-cosplayharrastajilta näyttää unohtuvan nörttiytensä juhlistaminen ja hauskan pitäminen. Finnconissa pukuilu oli juuri tätä: hei mä tykkään sarjasta x ihan hurjasti, halusin tehdä siitä asun, tällanen tulos, tein niin hyvin kuin pystyin vaikken ookaan mikään superompelija. Tätä cosplay oli silloin animeskenessäkin, kun itse aloitin harrastuksen. Nyt hommasta on tullut kunnianhimoisempaa ja fokus on siirtynyt omista lempihahmoista ja lempisarjoista haastavien ja hankalien pukujen tekemiseen mahdollisimman hyvin. Ok, mutta mitä tekemistä cosplaylla on silloin enää animefandomin kanssa, kun mielenkiinto kohdistuu vain käsityöpuoleen ja siinä skillien parantamiseen? Eikö kyseessä silloin ole asuharrastus, eikä enää animeharrastus?

Pelottavin tulevaisuuden skenaario onkin, että joku päivä näen conissa tosi hyvin tehdyn lempihahmoni x, ja menen tälle riehumaan sarjan erinomaisuudesta ja mielenkiintoisesta juonenkäänteestä jaksossa 15, ja saan vastaukseksi ”Mitä? Mä vaan googletin tän kuvan, en mä tiedä mistä sä puhut…” Arkipäivää jenkeissä, mutta ei ihan vielä täällä.

Joku voisi sanoa, että olen ilkeä ja syrjin cosplayn harrastajia karsinoimalla nämä erikseen ”oikeista” animeharrastajista, joille puvut tulevat kakkosena ja anime/manga ensimmäisenä. Valitettavasti vain näen niin, että cosplayharrastuksen muuttuminen siihen suuntaan, että ihmiset eivät halua tehdä lempihahmojaan, koska näillä on tosi tylsät vaatteet daa, vie harrastuksesta hiukan sitä hauskanpitoa. Finnconissa kaikilla oli hauskaa, animetapahtumissa meillä on nyrpeää, kyräilyä ja elitistisyytöksiä riittää. Hauskanpito cosplayasussa tarkoittaa animepiireissä nykyään jotain nyyppämäistä hetaliariehuntaa ja pusupiirejä ja muuta yleistä huonoa käytöstä. Tämä ei varmaan ole mikään kovin ideaalinen tilanne; hauskanpidolla cosplayasussa on huono maine ja monet harrastajat korostavat touhun vakavuutta vähän naurettavastikin. Finncon muistutti minua siitä, että pukuillessa voi olla hauskaa olematta huonokäytöksinen teini. Eikä aina tarvitse tai pidä olla niin hirveän vakava miettien koko ajan, etteihän omat hiukset vain vilku niskasta peruukin takaa tai onhan sukat varmasti suorassa unohtaen iloita siitä, että tänään ja vain tänään saan kerrankin olla se siisti sankari siitä sarjasta, josta olen tykännyt viisivuotiaasta asti.

Cosplay oli tekemässä minustakin ilkeää kyynistä ihmistä, millainen en halua olla, joten näin parhaaksi vaihtoehdoksi ottaa joksikin aikaa etäisyyttä koko touhuun. Finncon valoi minuun hiukan uutta toivoa, sillä se näytti, että pukuilu voi yhä olla aidosti hauskaa nörttijuhlaa eikä tiukkapipoista pukuompelua, jossa kyräillään ja kytätään ja jauhetaan paskaa kaikista muista, jotka eivät satu kuulumaan omaan posseen.

Yleensä blogiin tulee arvosteltua sellaisia sarjoja, joista pitää. Ei ole oikein mielekästä esitellä sarjoja, joita ei mielellään haluaisi kenenkään katsovan, koska ne ovat niin huonoja. Valitettavasti kuitenkin 95% kaikesta on roskaa, ja jokainen animefani on varmaan onnistunut katsomaan myös sitä ei-niin-laadukasta tavaraa. Hyvältä kuvauksen perusteella vaikuttava sarja onkin täyttä kakkaa, tai sarja muuttuu puolenvälin jälkeen tylsäksi, näitä riittää. Rähjäämisen hyvässä hengessä tässä kolme omaa pettymystäni, olkaa hyvät!

07 Ghost

En ole mikään yaoisaabisun suurin ystävä, eivätkä tällaiset pseudoyaoisarjat täynnä komeita bishejä oikein ole minun alaani. Anime News Network antoi kuitenkin sarjan ekalle mangapokkarille arvosanan A, joten uteliaisuudesta luin mangaa useamman osan verran. Ihan A:n arvoisesta tavarasta ei minusta ollut kyse, mutta kyllähän mangan parissa nyt viihtyi. Suurin sarjan ongelma on sen aika tylsähköt ja kaksiulotteiset henkilöhahmot: päähenkilö Teito on täysin tyhjä sankarin kuori vailla omaa personaa, pahikset kovin sememäisiä tylsäpahiksia koppalakkeineen ja univormuineen ja lisänä on vielä pari bishiä ”hassuilla” pienillä omalaatuisuuksilla kuten pakkomielle pornoon tai nukkejen rakenteluun. Hahmonkehitys on olematonta tai kliseistä ”nyyh kaveri kuoli nyt minun pitää elää hänen puolestaan”, ja tämä kaikki tietysti nollautuu nopeasti seuraavassa chapterissa takaisin perustilaan. Manga on kyllä piirretty nätisti ja juonenkuljetus on ihan näppärää.

Sitten 07 Ghostista alkoi animesarja, ja Teiton rooliin oli otettu lempiseiyuuni Mitsuki Saiga! Hurraa! Päätin katsastaa animeversion avoimin mielin, siinä näytti trailerinkin perusteella olevan menoa ja meininkiä ja kivat musiikit. Valitettavasti henkilöhahmoja vainosi jopa pahempi onttous kuin mangassa ja sarjan juonikin oli unohdettu fillerikurimuksen tieltä. Animaatio oli kankeaa ja graafinen ilme muutenkin tylsä ja mitäänsanomaton. Yhyy. Jaksoin sarjaa lähes 15 jaksoa Mitsuki Saigan äänen voimalla, kunnes minun oli pakko luovuttaa.

Tytania

Olen aina innoissani, kun alkaa uusi avaruusooppera. En välitä mechasta, mutta avaruussarjat ovat olleet lapsesta asti ehkä siisteintä, mitä tiedän (syytän tästä Kirkiä ja Picardia, penteleet). Tytaniassa oli kasassa vaikka minkä aineksia, perustuuhan se Legend of the Galactic Heroesin kirjoittajan toiseen teokseen, mutta sarjasta ei vain ikinä tullut yhtään mitään. Politikointi oli sentään mielenkiintoista, mutta sen pitäisi johtaa johonkin. Koko sarjassa ei ikinä päästy alkuasetelmaa pidemmälle! 26 jaksoa poliittista vekslaamista, joka on sinänsä ihan jännääkin, mutta lässähtää loppua kohden, kun mitään ei oikeasti tapahdu.

Tytania kärsii myös typeristä hahmoista. Koko ”vastarintaliike” on auttamattoman tylsä ja sen vastahankainen pääjehu Fan Hulic tylsyydessään samaa kastia Teiton kanssa. Katsoja onkin lähes pakosta coolin Tytanian imperiumin ja sen jannujen puolella; oma valopilkkuni sarjassa oli ehdottomasti Jouslain Tytania, siinä vasta ihku mies.Tytanian puolen henkilöhahmoissa tosiaan oli sentään särmää, mutta sarjassa on jotain vikaa, jos toivoo pahisten voittavan ja pyyhkivän hyviksillä lattiaa.

Sarjan animaatio on mitä on. QUARITYÄ on siinä määrin, että se teki joistain jaksoista surkuhupaisaa seurattavaa. Sarjassa ei juuri avaruustaisteluita ollut, mutta ne pari hassua, jotka nähtiin näyttivät aika rumilta nekin. Ikävää, sillä hahmosuunnittelu, taustat ja muu oli niitä juttuja, jotka sarjassa oli tehty hyvin. Kaikkien vaatteet ovat cosplayharrastajalle suorastaan pornoa (Siipiä kauluksissa! Mahdottomia mekkoja! Viittoja!) ja hahmot ovat tunnistettavasti eri näköisiä ja oloisia, ulkonäöstä voi jo päätellä jotain luonteesta. Jouslainin kaulussiipiä ihkuttaen jaksoin melkein loppuun asti – kaksi viimeistä jaksoa jäi katsomatta, kun kuulin, ettei niissäkään tapahdu mitään eikä sarjassa ole loppuratkaisua…

No, oli Tytaniassa sentään eeppisin tunnari missään pitkään aikaan. Muu sitten lätsähti.

Coyote Ragtime Show

Tämäkin sarja vaikutti juonikuvauksen perusteella silkalta voitolta. Vähän kuin Ocean’s Eleven, mutta avaruudessa! Mukana on vielä robottipalkkasoturilolitarobotteja ja jannu, jonka nimi on Katana, nyt lähestytään selvästi laatutavaraa! Asenne vain ei ollut aivan tarpeeksi kieli poskessa, vaan sarja yritti hiukan liikaa olla tosi vakavaa avaruusäksöniä. Tulos oli hiukan huvittava, kun hahmot yrittävät olla tosi SRS pölhön juonen kanssa. Ääninäyttelijätkin osasivat liioittelun hienon taidon kiljumalla suuren rikollispomopäähahmon nimeä aina sopivan dramaattisesti MISTAAAAAAA!

Hei, kenen nimi oikeasti on Mister?

Olihan sarja toki hyvinkin viihdyttävä poikaystävän kanssa yhdessä katsottuna, kun pystyi nauramaan ja pyörittelemään silmiä jonkun kanssa aina uusille ja uusille älyttömille juonenkäänteille. Loppua kohden meno tosin äityi sen verran melodramaattisen pöljäksi, että päädyimme lähinnä tuijottamaan ruutua epäuskoisen lakonisesti.

Tykkäsin kyllä sarjan henkilöhahmoista, varsinkin siitä uhkeasta poliisitädistä. Harmillisesti robololisiskokset jäivät aika yksiulotteiseksi paria poikkeusta lukuun ottamatta. Jossain vaiheessa kiersi huhu, että 12 siskosta saisi oman spinoffsarjan, mutta se ei kai koskaan nähnyt päivänvaloa. Harmi!

Konamin kirjoitteli vastikään suomalaisten cossikisojen tasosta ja tasottomuudesta (ks. postaus ”Onko cosplaykisa mitään ilman musisointia?”). Kirjoitus on täyttä asiaa – varsinkin jokaisen cossaajan ja cossikisan järjestäjän tulisi lukea se – mutta erityisesti yksi kohta kiinnitti huomioni:

”Kuluneen parin vuoden aikana Konamin on oppinut inhoamaan – - sanontaa harrastajilta harrastajille. Olisikin asia näin, mutta kun se henkilö, joka näyttää vastaavan suurimmasta osasta Suomen kisoja, ei laskeudu enää harrastajien joukkoon.”

Harrastajilta harrastajille. Tämä on sanonta, jota käytetään yleensä kertomaan siitä, että nyt ovat asialla oikeasti saman alan harrastajat, eivätkä jotkut kasvottomat korporaatiopaskiaiset, jotka ovat vain tekemässä muchos dinero, Kemppiä lainatakseni. Sanontaa voidaan käyttää myös tarkoittamaan sitä, että koska asialla ovat harrastajat, he tietävät, mitä muut harrastajat tahtovat, toisin kuin kasvoton suunnittelukomitea (esimerkiksi pelihiiriä jne. valmistava Razer käyttää slogania ”For Gamers, by Gamers”). Voisi siis sanoa, että ”harrastajilta harrastajille” on jonkinlainen abstrakti brofist, jonka merkityssisältö on suurin piirtein ”me ollaan samaa jengiä”.

Viime vuonna Tsubasa kirjoitti Desuconin blogiin postauksen Animeconin asiakkaat, joka kuvaa sitä ongelmaa, mikä syntyy päinvastaisesta tilanteesta – siitä, kun mennään täysin asiakkuusajattelun puolelle. Mikäli kävijät pitävät itseään pelkkinä asiakkaina, eivätkä usko vaikutusmahdollisuuksinsa, se johtaa kävijöiden passivoitumiseen. Passivoituminen taas johtaa ennen pitkää tapahtuman kuolemaan, koska kävijöillä ei ole tällöin halua osallistua tapahtuman järjestelyihin. ”Harrastajilta harrastajille” on kuitenkin tapahtumanjärjestäjälle erittäin vaarallinen asenne – mielestäni jopa vaarallisempi kuin asiakkuusajattelu. Tämä siksi, että ”harrastajilta harrastajille” -lausahdus oikeuttaa alitajuisesti puolivillaiset tulokset, koska ”harrastajiahan tässä vain ollaan”. Ei kai nyt cosplaypukuhuoneeseen tarvitse jeesusteippiä, ompelutarvikkeita tai hakaneuloja hankkia, koska ”harrastajat saa kyllä ne itse tuoda, ei tämä ole mikään täyden palvelun hotelli” – ja niin edespäin. Jos itseään ajattelee vain harrastajana, tuloksetkin ovat harrastelijamaisia.

Sun Tzu sanoo: ”Voittoisa kenraali voittaa ensin ja menee vasta sitten sotaan. Häviävä kenraali menee ensin sotaan ja yrittää sitten voittaa.” Yksi tapa ymmärtää tämä on se, että voittoisa kenraali järjestää asiat ensin hyvin ja hyökkää vasta sitten: hän varustaa joukkonsa ensiluokkaisesti, kouluttaa näistä tehokkaan ja toimintakykyisen armeijan, varmistaa, että huolto toimii ja että miehet ovat kunnossa ja että olosuhteet ovat oikeat, ennen kuin hän hyökkää. Jos lähtee soitellen sotaan, saattaa matkan varrella huomata, että puuttuu sitä ja tätä, miehiä ei ole koulutettu kunnolla ja varusteidenkin kanssa on vähän niin ja näin. ”Harrastajilta harrastajille” on juuri tätä ensin sotaan lähtemistä ja voiton yrittämistä sen jälkeen – ja tulokset puhuvat puolestaan. Tieto ei kulje, 40 cossaajaa istuu (tai seisoo, koska tuoleja ei ole tarpeeksi) pienessä huoneessa ilman juotavaa tunteja, cossikisaan jonotetaan tunteja, kun paikkojen ennakkovarauksista luovutaan, jne. Ja väliajalla katsotaan hyvinkin vaivaannuttavaa ukulelen soittoa, koska väliaikaohjelmaa ei ole järjestetty – jota ei tosin edes tarvittaisi, jos tuomarointi järjestettäisiin paremmin.

Conijärjestäjä on tiukassa paikassa. Toisaalta coninjärjestämiseen tulisi suhtautua asiakkuusajattelun kautta (varsinkin, jos tapahtumaan on pääsymaksu): maksavalla asiakkaalla on oikeus odottaa ja saada laatua, toisaalta harrastajilta harrastajille -ajattelun kautta: jatkuvuuden turvaamiseksi kävijöitä tulee kannustaa eri tavoin osallistumaan tapahtuman järjestämiseen, joko sitten vänkäreinä, ohjelmanjärjestäjinä tai muuten.

En tarkoita, että tapahtumanjärjestäjien pitäisi olla ammattilaisia – mutta näiden tulisi ainakin pyrkiä ammattimaisuuteen. Harrastelun voi sitten jättää omaan autotalliin.

Kuten varmaan on jo käynyt selväksi, viikonloppuna biletettiin Tampereella Traconin merkeissä. Olin alun perin täysin nollafiiliksillä ko. conin suhteen: conifiilikseni oli pakkasen puolella, cosplay vitutti (ja vituttaa), tiedossa ei ollut mitään hauskaa vaan tylsää ja joskus draamaherkkääkin KcS-kokoustamista, ja ohjelmakarttakin näytti tyhjältä, kun ei ropetus kiinnosta. Blääh, blääh, ja blääh! Pakko oli kuitenkin lähteä, juurikin sen yhdistyskokoustamisen takia.

Lauantai-aamuna paikalle tultuamme toisin kuin Kuuti minä ehdin tsundereluennolle ajoissa. Luento oli asiapitoinen ja viihdyttävä, joskin huomasin moesarjanyyppäyteni: liian moni esimerkkihahmo oli minulle täysin outo! Plussaa annan erityisesti Kyonin käsittelemisestä miespuolisena tsunderena, minun on joskus pitänyt kirjoittaa tänne pohdiskeleva hömpänpömppä-analyysi Kyonista, mutta jäi tekemättä, kun uhkasi mennä liian henkilökohtaiseksi… Niin juu, ja Hootin ei kyllä tarvitse esittää tsunderea, tavallisena itsenään oleminen olisi riittänyt varsin mainiosti :D Jotkut kun ovat tsundereita tosiaan luonnostaan… (mitään en myönnä, mutta olenkin kuudere!)

Lauantaina en muita ohjelmanumeroita ehtinytkään seuraamaan. Myyntipöydät kävin tosin tutkimassa, ja mukaan tarttui Kitchen Princess 1 kuudella eurolla sekä leivos kaupanpäällisinä. Aivan ihana markkinointitemppu ja leivoskin tuli mussutettua tyytyväisenä kierrellessäni Sorsapuistossa. Arvostelun kyseisestä teoksesta saatte senkin aikanaan.

Sunnuntai alkoi hieman kohmeisissa tunnelmissa, omakin pääni tuntui kumman raskaalta, vaikken absinttikannuihin koskenutkaan. Ehdin kuitenkin peruukkiluennolle taktiset 10 minuuttia myöhässä. Luento oli asiapitoinen, joskaan ei opettanut minulle enää kovin paljon uutta. No, sitä muumisuihketta voinen kokeilla, itse olen selvitellyt ja de-sähköistänyt peruukkejani pyykinhuuhteluaineella (toimii muuten myös). Isot miinukset tosin niiden HELVETIN CLIP-ON PONNARIPERUUKKIEN SUOSITTELEMISESTA. Heti kun jaksan, väsään tänne tutoriaalin, miten tehdään valtavat Miku Hatsune -tason hiusmassaa olevat ponnarit peruukkiin ilman mitään epärealistisia polkkatukkaperuukki + ponnarilisäkkeet – ratkaisuja. Se ON mahdollista, toisin kuin luennolla väitettiin.

Tämän jälkeen piti käydä avaamassa sanaista arkkuaan Suurin Pätijä -tietovisassa. Toivottavasti  katsojilla oli ajoittaisesta perseilystä huolimatta hauskaa! Yllätin myös itseni tunnistaessani sarjoja, joista en oikeastaan välitä tai joita en ole edes katsonut. :D Jakoavaimen sarjatietous oli tosin aivan omaa luokkaansa!

Melkein heti perään minut raahattiin fanfiction-paneeliin. Paneeli oli aika tylsä, sillä suurimmaksi osaksi se keskittyi ilmiölle nauramiseen ja sille päivittelyyn, kun olisin kaivannut analysoivaa ja syväluotaavaa otetta. Otto Sinisalo ja yleisö pelastivat tosin kommenteillaan paljon, ilman niitä olisi jäänyt tuskin mitään käteen.

Muita kuvia ette saa, koska kameran johto jäi Turkuun, vaikka kamera on täällä. Hups.

Sitten olikin jäljellä enää loppuhuipennus eli cosplay-ryhmäkilpailu. Hyvät asiat ensin: sarjakirjo oli loistava, paljon tuntematonta kamaa! Yaoikorttia ei käytetty yhdessäkään esityksessä ja esityksissä oli monta, joista tykkäsin tosi paljon, Kuroshitsuji- ja Sound Horizon -ryhmät tekivät erityisesti vaikutuksen. Huonot asiat sitten taas… juonnot, juonnot ja juonnot. Minulla ei ole mitään Rimppua vastaan ja huhu kertoo, että juontonakki olisi tullut tälle viime tipassa lähes yhtä yllätyksenä kuin faksi Annelille, muttahei hei ei näin ei näin EI EI EI EI. Vitsit eivät olleet hauskoja millään tasolla, viikset lähinnä nukuttivat vaikka varmaan ihan laadukkaat olivatkin, ja juonnot olivat ihan älyttömän pitkiä. Ryhmien välillä taisi olla minuutin vaihtoaika, mutta katsomon puolella se tuntui ainakin kymmenen kertaa niin pitkältä ajalta. Äiti antoi minulle joskus neuvon ”jos ei ole mitään järkevää sanottavaa, on parempi olla hiljaa”, se päti erittäin hyvin skaban juontoihin.

Viimeisenä niittinä ahdistusarkkuuni olivat ne ihmeen improlauluesitykset. Jos ei osaa laulaa, sitä ei kannata tehdä Tampere-talon lavalla tuhatpäisen yleisön edessä, ihan vain tällainen pieni ammattilaiskärki. Minun oli pakko paeta salista esitysten jälkeen lauluhoilotuksen alkaessa, jotten olisi ryhtynyt väkivaltaiseksi.

Vietin viikonlopun arkivaatteissani eli lolitamuotia edustaen, koska cosplay sai tältä vuodelta jäädä. Lolitamuotinäytökseen en livenä ehtinyt, mutta näin sen myöhemmin kaverin videoimana. Olipa aika ankeaa settiä. Pystyn itse ompelemaan aivan samantasoisia mekkoja ja nätimpiäkin, mutta en pyydä niistä 100+ euroa hintaa. Lisäksi vaatteiden mielikuvituksellisuus oli aika hukassa ja muutenkin tyylillisesti näytös oli vanhanaikainen, lolimuotia v. 2006, ei 2010.

Kaikesta valituksesta huolimatta minulla oli conissa kuitenkin hurjan hauskaa. Tällä kertaa kiitos siitä menee kuitenkin hienolle ilmalle, hienolle ilmaisleivokselle, hienoille tiloille, hienoille ihmisille ja hienolle Suurin Pätijä -tietovisalle ja tsundereluennolle. Ilman niitä viikonlopun saldo näyttäisi nimittäin negatiivista ainakin ohjelman puolesta.

Kuten kaikki tietävät, tänä kesänä ei ole Animeconia. Sen sijaan kesän aloitti Desucon ja viime viikonloppuna oli talvesta kesään siirtynyt Tracon – joka taas päätti kesän conikauden animetapahtumien osalta. Etukäteen olin hyvin skeptinen Traconia kohtaan, sillä sen ohjelmatarjonta ei ihan vakuuttanut (joskin Bubu vei skeptisyydessä voiton kirkkaasti). Kun Tracon-iltaan oli kuitenkin sovittu Kehittyvien conien Suomi ry:n vuosikokous, oli Tampereelle kuitenkin vähän pakko lähteä ja Team Bubukuuti starttasikin KcS:n tilintarkastajalla ja Desuconin taittajalla vahvistettuna lauantai-aamuna kohti Mansesteria. Onneksi, sillä Tracon-reissua ei tarvinnut katua. Käteen jäi nimittäin roppakaupalla hyvää fiilistä ja mukavia muistoja – mutta kuinka suuri osa niistä on Traconin ansiota?

Lauantai-aamuun ei sijoittunut juuri mitään minua kiinnostavia ohjelmia, joten aika kului tiloihin tutustuessa sekä Sorsapuistossa hengatessa, sekä toki Desupöydällä. Tilat olivat tietysti parin vuoden takaisesta Tampereen Animeconista tutut, mutta nyt kyseessä olikin Tracon ja tilojen käyttö oli järjestetty eri tavalla. Ja tästä kyllä pisteet Traconille: siirtymä melko ankealta TTY:ltä konferenssikeskukseen oli ehdottomasti oikea liike, sillä Tampere-talo on suoraan sanottuna helvetin hieno. Tilojen käyttökin toimi ja varsinkin myyntipöytien sijoittaminen Sorsapuistosaliin oli 100% oikea tapa hoitaa homma. Juuri näin. Nurinaa tosin on kuulunut taidekujan asukeilta, jotka olivat syrjässä – itse asiassa niin syrjässä, että en itse käynyt taidekujalla kertaakaan, koska en hoksannut, että se oli kolmoskerroksessa. Kyltit olisivat varmaan auttaneet asiaa: taidekujahan on sellainen, missä useimmat käyvät, jos se sattuu kohdalle, mutta eivät välttämättä varta vasten lähde sitä etsimään. Joka tapauksessa Tampere-talo toimii coninjärkkäyksessä kuin kaasutus Auschwitzissä, eli aivan helvetin hyvin.

Lauantain ohjelmapuoli jäi tosiaan minun osaltani melko köyhäksi – tarkoitus oli mennä katsomaan Hoothootin & madun Tsundere: It’s all the same shit -luentoa, mutta myöhästyin sieltä aika tehokkaasti, kun jäin Novan kanssa katselemaan myyntipöytäsalia. Voi äh. Luento oli kuitenkin täyttä rautaa siltä osin kuin sen näin. Tsundere-ihmeen jälkeen kävin Bubun kanssa hakemassa safkaa ja siirryimme Sorsapuistohengauksen ihmeelliseen maailmaan. Ja siellä sitä sitten hengattiin. Mikäpä siinä cossaajia ja conimenoa katsellessa nättinä kesäpäivänä! Hengauksen jälkeen siirryin pariksi tunniksi päivystämään Desucon-pöydälle (kiitoksia kaikille vierailleille :3), jonka jälkeen kävin Coyotessa syömässä. Sitten olikin aika siirtyä Kehittyvien conien Suomi ry:n vuosikokoukseen, jossa valittiin uusi hallitus – mutta siitä enemmän KcS:n sivuilla lähitulevaisuudessa, jos jotakuta yhdistysbyrokratia oikeasti kiinnostaa. Onnea valituille, joka tapauksessa.

KcS:n kokouksen ja saunan jälkeen ilta oli kuitenkin vielä nuori, eli oli aika siirtyä jatkoille Ravintola Konttoriin – ja hupiahan riitti! Absinttikannu oli varsin voittoisa tuttavuus. Samalla tuli myös juhlistettua synttäreitä; kiitos kaikille laulaneille ja onnitelleille :-D

Sunnuntaiaamu alkoi jostain syystä hieman, hmm, kohmeisesti, mutta onnistuimme silti raahautumaan Tampere-talolle kymmeneksi zombiluentoa varten. Esitys oli ihan jees – ei mikään erityisen maatamullistava, mutta joka tapauksessa reilusti positiivisen puolella: slaidit olivat hyvät ja luennoitsija asiallinen ja esiintymiskykyinen. Juuri näin. Zombit ovat aina sydäntä lähellä. Zombien jälkeen oli taas aika syödä, mistä siirryin kannustamaan Team Desuconia Suurin Pätijä -tietovisaan. Tietovisa oli hauska ja toimi erittäin hyvin, siitä Lmmzille täydet pojot! Myös aikataulu piti – tällaisissa visailuissahan aikataulun venyminen on usein todellinen ongelma, mutta nyt pysyttiin aikataulussa hyvin. Ja, no, olihan sekin hienoa, että Desucon voitti taas ;D Koska ainoa Desucon-tiimiä parempi oli yleisö (josta huutelivat lähinnä Desuconin henkilöt :D), myös yleisö palkittiin – itse sain napattua mukaan Fallen Moon -mangan, joka lähtikin suoraan My Thoughts on Yaoin stargayn lainaan. Ehkä ihan hyvä, sillä en ole ollenkaan varma, tahdonko lukea sitä oikeasti. Mutta pakkohan se on ottaa, kun ilmaiseksi saa!

Tietovisan jälkeen lähdin rölläämään ”Kuinka piratismi tappoi roolipelit”-luentoa hyvinkin ex tempore -luonteisella päätöksellä (koska pitäähän nyt aina vähäsen Piraattipuolueen ohjelmissa röllätä). Bassossa olikin luennoitsijalla jännä tilanne, kun paikalla ei ollut tietokonetta, videotykkiä tai edes piirtoheitintä – ei mitään :D Sinällään tilanne ei yllättänyt, koska tilassa ei ollut koko tapahtuman aikana ollut muuta kuin furityöpaja, mutta joka tapauksessa tilanne oli hieman hämmentävä. Onneksi herrasmies yleisöstä lainasi luennoitsijalle tietokonetta, jotta tämä sai slaidinsa esiin. Luento oli ihan asiallinen ja mielenkiintoista keskusteluakin syntyi. Sen jälkeen raidasin myyntipöydät ja kävin vielä katsastamassa Janne Kempin Yakuza-luennon. Kemppi toimitti jälleen kerran taattua Kemppi-laatua: tiukkaa, laajaan taustamateriaaliin perustuvaa asiaa huumorilla höystettynä. Nyt kun Kemppi vielä oppisi askartelemaan vähän mielenkiintoisempia powerpointteja kuin mustaa tekstiä valkoisella pohjalla.

Hämmentävästi Tracon ei kasvanut merkittävästi viime vuodesta, olisiko sitten syynä ollut Traconin melko tuntuvasti noussut hinta, muuttunut ajankohta vai uudet tilat? Tämä oli toki kivaa siinä mielessä, että tilaa riitti, mutta toisaalta tapahtuman talousvastaava todennäköisesti itkee verisiä kyyneliä. Maku viikonlopusta on kyllä erittäin hyvä – kivaa oli ja tilat olivat helvetin hienot. Ne ohjelmat, jotka kävin katsomassa, olivat ihan jees, mutta silti tuntuu, että kaikki ei ollut hiottu ihan loppuun asti – varsinkin asiapitoista animeohjelmaa olisin nähnyt mieluusti enemmänkin. Tracon oli kyllä ihan jees, mutta suurin hupi tuli muusta kuin varsinaisesta Traconin annista.

Tracon on joka tapauksessa selkeästi on lähtenyt tekemään uutta avausta ja ainakin itse näkisin Traconin mieluusti tulevaisuudessakin nimenomaan Tampere-talolla. Nyt vaan lisää tiukkaa ohjelmaa ja mahdollisesti pari japsikunniavierasta, niin tässä alkaa olla jo ihan saatanan hyvä tapahtuma.

Viime viikonloppuna pidettiin Turussa Klassikon koululla Kikucon III. Kun matka coniin kestää täältä kävellen noin 10 minuuttia, olihan siellä sitten pakko käydä. Säät suosivat ja hellerajatkin kai poksahtelivat. Jos ei tapahtumasta kävijälle muuta jäänyt, niin ainakin rusketusrajat.

Kikucon sanoo rehellisesti olevansa ”japanilaisen populaarikulttuurin tapahtuma” eikä väitäkään olevansa animetapahtuma. Tällä kertaa teemaksi oli valikoitunut japanilaiset pelit, mikä positiivisesti näkyi myös ohjelmakartassa.

Olen useaan otteeseen käynyt coneissa ohjelmanumeroissa, jotka ovat jääneet mieleen huonolla tavalla: ohjelmanpitäjällä ei ole ollut asia hallussa, tietoa ohjelman pitämiseen ei ole ollut tarpeeksi tai aiheeseen ei ole ohjelmassa syvennytty kunnolla. Ilokseni voin sanoa, että ainakaan niiden ohjelmien osalta, mitä Kikuconissa kävin katsomassa, tämä ei ollut ongelma: tällä kertaa ohjelmanpitäjillä oli kyllä tietoa ja asia hallussa.

Sen sijaan ohjelmat vetivät yli siltä toiselta puolelta. Jos tietoa on paljon, ohjelmanpitäjän rooli tiedon valikoijana korostuu: ”tietomassasta” tulee poimia ne oikeat, yleisöä kiinnostavat asiat ja ylipäänsä keskittyä olennaisuuksiin.

”Summonit ja Esperit Final Fantasy -peleissä” -luento vaikutti etukäteen erittäin mielenkiintoiselta. Kun puhuja aloitti luentonsa noin 7 minuutin metapuheella (”luentoni käsittelee Final Fantasy -summon-olentojen perimmäistä olemusta ja vertailee niitä espereihin; ottaen huomioon että samoja olentoja on eri peleissä eri nimillä ja tästä johtuen X, sen lisäksi aion myös tarkastella olentoja suhteessa suomalaiseen mytologiaan ja…”), tuli hyvinkin selväksi, että puhujalla oli akateemista taustaa. Akateeminen tausta ei todellakaan ole pahaksi, mutta metapuhe on helvetin tylsää. Sen lisäksi seuraavat puoli tuntia käsiteltiin ~jokaista summonia ja esperiä yksitellen – mutta pintapuolisesti. Kyllä, Shivalla on yhteyksiä hindulaisuuteen ja Shivan elementti on jää. Final Fantasy XII:n Cuchulainnilla on yhteytensä irlantilaiseen mytologiaan ja ainakin pelissä se on sidottu skorpionin horoskooppimerkkiin.

Mutta mitä väliä näillä asioilla edes on? Kun tällaisia yhdentekeviä yksityiskohtia selostetaan noin kolmestakymmenestä hahmosta, kyllästyminen iskee. Yhdentekevyyden yksityiskohtarallia taas seurasi ”asiaosuus”, jossa sitten olisikin pitänyt olla käytynä vähintään folkloristiikan ja uskontotieteen peruskurssit. Onhan se kiva että summoneiden ja espereiden olemassaolo vaatii peliltä tietynlaista animistista ja dynamistista maailmankuvaa, mutta olisi voinut yleisöllekin avata näitä käsitteitä. Ja niin edelleen. Pian tämän jälkeen minun piti valitettavasti poistua luennolta muiden asioiden pariin, mutta toisaalta näkemäni perusteella se ei kyllä harmittanut.

Sama ongelma vaivasi ”Legenda Gensokyosta” -Touhou-luentoa. Oli sinällään tietysti kiva, että jokainen virallinen Touhou-peli käytiin läpi ja kuuntelijoille kerrottiin, miten jokainen peli erottuu edeltäjistään yksityiskohtien osalta, mutta oliko se oikeasti tarpeellista? Tai että mikä hahmo tulee mukaan missäkin pelisarjan osassa? Se tuli selväksi, että Touhou-hahmoja löytyy ihmisistä youkaihin ja vampyyreihin, mutta mitään ei kerrottu siitä, onko tällä jotain pelillistä merkitystä vai ovatko erot ainoastaan kosmeettisia (jos sitäkään – esimerkiksi miten youkain erottaa ihmisestä? Ei mitenkään?). Ajasta käytettiin 100% (1 h 30 min) yksityiskohtawänkkiin ja ylimenevällä ajalla käsiteltiin Touhoun fanikulttuuria noin 5 min. Yhyy, ei näin. Wikipediaa osannee yleisö lukea itsekin. Esittäjäpari ei myöskään ollut ilmeisesti harkinnut esityksenaikaista työnjakoaan ollenkaan, sillä sen kanssa tuntui olevan Säätöä. Positiivisena puolena tosin mainittakoon, että naispuolinen luennoitsija oli varsin paijattavan näköinen ja oloinen <3.

Onneksi tapahtumassa oli myös toimivaa ohjelmaa, sillä Johannes Kosken luento pelien kääntämisestä ja lokalisoinnista oli kovaa kamaa. Esitystekniikasta voisin ehkä nillittää, mutta kyseessä olivat enintään pikkuviat, joihin muut kuin kaltaiseni esiintymisnatsit tuskin kiinnittävät huomiota. Tärkein eli asia oli kuitenkin kunnossa ja esityksen tasapainottelu huumorin ja asiapitoisuuden välillä toimi kuten pitääkin. GG Johannes! Voisin myös vetää kotiinpäin ja todeta, että ”Lolita-muoti animessa ja mangassa” oli myös ihan toimiva luento – edes sitä näkemättä. Luentoa kun oli pitämässä toinen tämän blogin pitäjistä kaverinsa kanssa ja luento oli päivitetty toisinto Traconissa pidetystä luennosta ;o

Tapahtuman ongelmat tuntuivat muutoinkin keskittyvän ohjelmapuoleen. Tilat olivat mikittömiä, joten jos ohjelmanpitäjä EI KÄYTTÄNYT TARPEEKSI ÄÄNIHUULIAAN, kuuluvuus oli vähän niin ja näin – tämä esimerkiksi ”Vampyyrit ja ihmissudet”-luennolla. Ohjelmanpitäjien infomailit eivät myöskään olleet kuulemma pitäneet paikkaansa, sillä ohjelmanpitäjät olisivat kuin olisivatkin tarvinneet oman tietokoneen, kun luokan tietokonetta ei saatukaan kiinni videotykkiin – asian olisi varmaan voinut tarkistaa etukäteen.

Kokonaistuomio Kikuconista on ”muuten ihan kiva, ohjelman kanssa vaan oli pientä kusemista” – harmi vain, että ohjelma on tapahtuman sielu. Kikucon on muutenkin conina vähän hämmentävä. Toisaalta se ei ole ensimmäisen järjestyskertansa (2005) jälkeen ollut eikä yrittänytkään olla iso tapahtuma, vaan kesän isoja tapahtumia tukeva starttitapahtuma. Tai ainakin sellainen fiilis minulle on tullut – en tiedä mihin Kikucon pyrkii. Jos tavoite on sama kuin muilla tapahtumilla eli tapahtuman kasvattaminen, tekee Kikucon jotain väärin, sillä sen kävijämäärä tuntuu pienenevän joka kerralla. En tiedä, oliko tapahtumassa nyt tuhattakaan kävijää. Cosplayskenen kerma loistaa tapahtumassa poissaolollaan ja näin muitakaan ei tule paikalle. Eri asia sitten, jos Kikucon nimenomaan PYRKII olemaan pientapahtuma – tällöinhän se tietysti on onnistunut siinä, mitä se hakee.

Sinällään tapahtumaviikonlopusta jäi kyllä ihan positiiviset fiilikset – tosin tästä on enemmälti kiittäminen keliä ja pussikalja-/terassiseuraa.

Ei ole salaisuus, että tavanomainen puoluepolitiikka ei kiinnosta nuorisoa. Tämä uutinen toistuu noin jokaisten vaalien alla. Toisaalta lähes koko ajan tulee uutisia siitä, miten nuorisoa kiinnostaa nykyään maailman tila, vihreät arvot, eettisesti tuotetut tavarat ja luomuelintarvikkeet ja niin päin pois. Vaikuttaa siltä, että kaikesta huolimatta nuorisoa kuitenkin kiinnostaa asiat, jotka ovat heitä lähellä. Yhteiset asiat kiinnostavat ja niihin ollaan valmiita vaikuttamaan.

Samaa ei voi sanoa cossaajista.

Cossaus on perimmiltään ennen kaikkea pinnallinen harrastus – pinnallinen siis siinä mielessä, että koko harrastuksessa on kyse siitä, miltä näyttää. Siinä ei sinällään ole mitään pahaa, mutta tuntuu siltä, että juuri tästä syystä useimpien cossaajien ajattelu pysähtyy yleensä omaan nenänpäähän, tai viimeistään cossauskaverinsa perseeseen. Sen sijaan cossaajille tuntuu olevan todella vaikeaa käsittää sitä, että siinä hänen ympärillään olisi joku isompi kuvio, kuten esimerkiksi joku coni. Useimpien cossaajien coniraportit ovatkin tätä luokkaa:

”Menin coniin Viljamin kanssa joka cossas Roxasia Kingdom Heartsista. Oli kivaa, vaikka Roxas-Viljami joutui jättämään sen kaksmetrisen Axel-pehmolelun narikkaan. Ja sit oli täyttä niin ihmiset törmäili mun siipiin ja mun proppimiekka katkes. Ja sit oli kans huono ku jouduin matkustamaan tässä asussa.”

Miksi cossaajat eivät vaadi, että heidät otetaan huomioon? Esimerkiksi: proppisääntöihin vaikuttaa se, kuinka ahdasta tapahtumassa on. Jos tilaa on enemmän, voidaan proppien mukana pitämiseen suhtautua iisimmin kuin tungoksessa – tungoksessa kun on oikeasti vaara siitä, että jonkun siipi on jonkun silmässä. Cossajien etu olisi siis vaatia tapahtumiin lisää tilaa joko isompien tilojen muodossa tai kävijämäärää alentamalla (esimerkiksi tapahtuman hintaa korottamalla tai yksinkertaisesti myymällä rajoitettua määrää lippuja). Proppien hajoaminen on kieltämättä ikävää, mutta siihenkin vaikuttaa kävijöiden määrä. Sen lisäksi, jos cossaaja olisi aktiivinen ja kiinnostunut muidenkin cossajien asioista kuin omistaan, tämä voisi esimerkiksi ehdottaa, että coneihin järjestettäisiin vaikkapa cosplayasujen korjaushuone. Asussa matkustamiseen taas auttaa cosplay-pukuhuoneet – useimmissa paikoissa on olemassa jonkinlaisia tiloja, jonne pukuhuoneen saa järjestettyä. Cosplay-pukuhuoneeseen on toki myös hyvä laittaa peili, silityslauta ja -rauta sekä muuta härpäkettä, mitä cossaaja voi tarvita (esimerkiksi hiuslakkaa, hakaneuloja, jesaria, erivärisiä lankoja sekä neuloja, ehkä kuumaliimapyssy ja jopa ompelukone, jos oikein villeiksi ryhdytään).

Ja jos joskus jotain on saavutettukin ja tapahtumassa on kuin onkin cosplay-pukuhuone, niin raportti on tasoa ”Joo cosplaypukuhuone oli”. Mutta jos se seuraavasta tapahtumasta puuttuu, niin ketään ei kiinnosta. ”Jaa tällä kertaa ei ollu cosplaypukuhuonetta mikä oli vähän huono juttu”. Cossaajat, ei jumalauta! Jos te ette vaadi oikeuksia itsellenne, niin ei kukaan niitä tule teille antamaankaan! Ja jos ette pidä saavutetuista eduista kiinni kynsin ja hampain, niin ne lähtevät teiltä pois! Varsinkin tapahtumissa, joissa valta on ihmisillä, jotka eivät joko a) ymmärrä cosplaysta mitään tai b) suhtautuvat siihen nuivasti, eivät varmasti ota cossaajien etuja huomioon, jos se vain voidaan välttää. Cossaajille annetut tilat ovat nimittäin lähes poikkeuksetta pois jostain muusta. Sen takia cossaajien olisi tärkeää pitää ääntä, jotta heidät otettaisiin huomioon.

Sen lisäksi, että ajattelu pysähtyy useimmiten omaan napaan, cossaajat ovat myös suurelta osin kaksinaamaisia. Kukaan ei uskalla arvostella cossaajia tai cosplay-skenen tilannetta Suomessa julkisesti, mutta annas olla kun 4chanin /cgl/:ään ilmestyy Suomi-ketju, niin eiköhän siellä olla heti nauramassa ties kenelle. Kun kentän ääni kertoi, että Suomi kaipaa anonyymiä cossauslautaa, ja sellainen ilmestyi, niin mitä ihmiset tekevät? Trippaavat kuin viimeistä päivää. Tämän lisäksi on lukemattomia kaksinaismoralismia vielä paremmin ilmentäviä draamoja, mutta valitettavasti läheskään kaikki niistä eivät koskaan nouse suuren kansan tietoisuuteen. Tietoa saa tuntemalla oikeita ihmisiä, seuraamalla /cgl/:ää, stalkkaamalla ihmisten LiveJournaleita ja yhdistelemällä langanpäitä yhteen – mutta kuten sanottu, useinkaan asiat eivät ole julkisia.

Tietenkään kaikki cossaajat eivät ole pinnallisia ja kaksinaamaisia, vaan poikkeuksiakin on – lähin esimerkki löytyy tuolta viereisestä huoneesta: Bubu taisi olla ensimmäinen henkilö, joka piti julkisesti esillä sitä, että kun cosplay-kisaajatkin kuvataan, niin eikö kuvauspalvelua voisi ulottaa myös muihin cossaajiin? Nykyään kuvauspalvelu onkin coneissa peruskauraa, mistä toki kiitos Kyuulle & Co:lle. Mutta mietinpä vain, olisiko tätä tapahtunut, jos Bubu ei olisi asiasta melua pitänyt? Olisiko joku muu ottanut asian julkisesti puheeksi ja vaatinut, että muutkin kuin kilpailevat cossaajat otetaan huomioon? Epäilen vahvasti.

On tietysti ymmärrettävää, että kun cossauksen perusideana on pukujen tekeminen, hyvältä näyttäminen sekä yleensäkin huomiohuoraaminen (missä ei tietenkään ole mitään vikaa), on tärkeää suunnitella sitä, mitä päälleen pistää WCS-karsintoihin, Eurocosplayhin tai milloin minkäkin conin cosplaykisaan, sekä tietysti saada asut valmiiksi. Ja on tietysti totta, että jonkun täytyy ne kisoissa yleisöä ilahduttavat komeat asut ja puvut tehdä, eli siinä mielessä cossaajat kyllä tekevät asioita, joista on iloa muillekin. Mutta missä ovat cossaajat, jotka yrittäisivät parantaa koko Suomen cossausskeneä ja tuottaa sillä tavalla iloa kaikille cossaajille? Sellaista iloa, joka kestäisi vähän kauemmin, kuin se maksimissaan 5 minuutin esitys lavalla?

Cossaajat, teidän on nyt syytä ottaa itseänne niskasta kiinni ja alkaa ajaa omia etujanne. Ihan oikeasti.

Final Fantasy Fight on käsite, joka tuskin kaipaa esittelyä. Vuoden 2005 Traconin pihalta lähteneestä extempore-ohjelmasta nopeasti tapahtumien yleisömagneetiksi kasvanut leikkitaistelu on kerännyt satoja, ellei jopa tuhansia osanottajia ainakin yleisön puolelle ja on ollut valokeilassa niin Suomen animelehdistössä kuin foorumeilla ja blogeissakin. Final Fantasy Fight on kirvoittanut mielipiteitä niin puolesta kuin vastaankin – toisten mielestä se on loistava osoitus nuorempaan harrastajapolveen iskevästä ohjelmasta, joka aktivoi näitä osallistumaan ja mahdollisesti myös kehittämään omaa ohjelmaa. Toisten mielestä taas Final Fantasy Fightit ovat olleet lähinnä huutoa ja riehumista sisältäviä härdellejä, jotka ovat verrattavissa lähinnä syöpään, joka tuhoaa laadukkaat conit.

Nyt tälle keskustelulle on ilmeisesti tulossa loppu, sillä oikiskontaktieni avulla sain tietooni, että oikeusministeriössä toiminut ns. Hattulan työryhmä (puheenjohtajana Kukka-Maaria Hattula) on luovuttanut mietintönsä oikeusministeriölle. Mietintö on karua luettavaa ainakin Final Fantasy Fightien ystäville. Noin satasivuinen muistio sisältää tietysti myös melko tylsää vatvomista, mutta olen nostanut tähän muutamia kovimpia kohtia:

”Japanilaisen populaarikulttuurin nuorisotapahtumissa on tätä nykyä muuttunut normaaliksi nk. Final Fantasy Fight, mikä tarkoittaa ‘viimeistä taistelufantasiaa’. Kyseessä on vaarallinen extreme-laji, johon sisältyy myös rituaalisia ja jopa okkultistisia piirteitä. – - Faiteiksi kutsutuissa rituaaleissa pelaajiksi kutsutut uhrit pakotetaan taistelemaan toisiaan vastaan, kunnes jompikumpi häviää. Häviön rajana on pyörtyminen, mutta koska pelaajat ovat usein aseistettuja, kuolemantapauksiakin on sattunut. Faitit muistuttavat etäisesti antiikin Rooman gladiaattoritaisteluja.”

”- – Rituaalin johtajaa kutsutaan pelinjohtajaksi. Pelinjohtajalla on absoluuttinen määräysvalta pelaajiin, ja näiden tulee periaatteessa totella tämän jokaista käskyä. Tähän asti pelinjohtaja on käskenyt pelaajia vain taistelemaan, mutta sille, että tämä käskisi nämä esimerkiksi tekemään muita rikoksia, kuten pahoinpitelemään rituaaliin kuulumattomia, ei näyttäisi olevan mitään estettä – -. Pelinjohtajan käskyjen noudattamista valvoo nk. orkesteri, jonka tehtäviin kuuluu soittaa rituaalin aikana okkultistista musiikkia, jonka tarkoituksena on vaivuttaa pelaajat taisteluhurmioiseen transsiin. Orkesterin tehtävänä on myös varmistaa, että pelaajat tottelevat johtajan käskyjä. Orkesteriin kuuluvat voivatkin mm. pakottaa pelaajat jatkamaan taistelua, vaikka nämä tahtoisivat lopettaa.”

”Kyseessä on selvästi kasvava ilmiö. Vuonna 2005 muutamia kymmeniä ihmisiä villinnyt ilmiö on muutamassa vuodessa kasvanut tuhansia ihmisiä käsittäväksi, vaaralliseksi underground-liikkeeksi. Faitteihin osallistuneet ovat ehdollistuneet rituaaliin kuuluvalle musiikille, ja saattavat tätä musiikkia kuullessaan hyökätä kenen tahansa kimppuun julkisellakin paikalla. Tässä tilassa pelaajien itsesuojeluvaisto sammuu ja he saattavat toimia arvaamattomasti kuin huumeidenkäyttäjät.”

Muistion kieli kertoo siitä, että Kukka-Maarialla tai muulla työryhmällä ei ole kovinkaan selvää kuvaa sinällään harmittomasta harrastuksesta! Tämä ei toisaalta ole yllätys: milloin viimeksi olet kuullut, että jokin työryhmä olisi ehdottanut jotain järkevää? Ehdotuksista puheenollen, muistion kohta ”Suositeltavat toimet” on ehkä vieläkin karumpaa luettavaa:

”- – koska kyseessä on ilmeisen vaarallinen ja okkultistinen rituaali / underground-liike, työryhmä yksimielisesti ehdottaa, että:

-Taistelufantasiarituaalit luetaan kielletyksi sotilaalliseksi toiminnaksi;
-Taistelufantasiarituaaleihin osallistuneilta kielletään osallistuminen yleisötapahtumiin;
-Rikoslakia muutetaan siten, että taistelufantasiarituaaleihin osallistuminen luetaan törkeäksi pahoinpitelyksi tai sen yritykseksi (Rikoslaki 17 luku 12 §);
-Taistelufantasiarituaaleja järjestävät tahot tuomitaan joukkotappelun järjestämisestä (Rikoslaki 17 luku 15 a §)”

Itse tulkitsen tätä niin, että jos olet joskus osallistunut Final Fantasy Fightiin, et saa enää osallistua coneihin. Ja jos joku osallistuu Final Fantasy Fightiin näiden muutosten jälkeen, tämä tuomitaan törkeästä pahoinpitelystä tai sen yrityksestä + tältä kielletään coneihin osallistuminen. Tämän lisäksi Fightien järjestäminen muuttuu rangaistavaksi teoksi. Aika pahalta kuulostaa. En ole vielä tavoittanut Visual Gayn tyyppejä asiaan liittyen, mutta eipä sillä toisaalta ole väliäkään: he tuskin rupeavat riskeeraamaan koko tulevaisuuttaan Final Fantasy Fightien vuoksi, enkä usko, että he tahtovat julkisuudessa enää esiintyä.

Bubukuuti toivottaa joka tapauksessa Visual Gaylle ja kaikille Final Fantasy Fightaajille voimia – olen muuten valmistumassa pikkuhiljaa, joten jos ongelmia lain kanssa ilmenee, voin myös mahdollisesti tarjota oikeusapua. Maksutta tietysti, kun hyvällä asialla ollaan.

Että semmosta tällä kertaa ;DD

Parhaat ideat iskevät usein yöllä. Niin tämäkin, siinä puoli neljän maissa. Animeconista ja sen tulevaisuudesta on kirjoiteltu paljon. Tällä hetkellähän tilanne on se, että Finncon 2010 kyllä järjestetään Jyväskylässä, mutta Animeconia ei – järjestäjiä sille ei kuulemma löytynyt.

Suoraan sanottuna en ihmettele. Animecon tekee kuolemaa, ja se johtuu siitä, että kukaan ei rakasta sitä.

Älkää käsittäkö väärin. Varmasti tästä maasta löytyy monia, joiden mielestä Animecon on ollut tämän elämän parhaita hetkiä. Löytyi tyttö-/poikaystävä, joitain 4chan-afropäitä tai villi hotelliyö conisäädön kanssa. Itsellänikin on useita hyviä muistoja Animeconeista. Mutta valitettavasti, vaikka kävijät ovatkin tapahtuman tärkein osanottaja, tapahtuman ennakkojärjestelyt hoitaa joku muu, eli tapahtuman järjestäjät. Järjestäjiä Animeconille ei tunnu löytyvän, ja se johtuu siitä, että kukaan tällaisista ihmisistä ei rakasta sitä.

Lueskelin vanhoja Animeconia koskevia viestiketjuja Anikista. Kehitys oli seuraavaa:

-Vuonna 2005 väläytellään ensimmäistä kertaa ideaa Finnconin ja Animeconin erosta. Vedotaan siihen, että Turun Animeseura edellyttää Animeconin olevan maksuton. Scifistit toteavat: ”jos tahdotte oman, itsenäisen animetapahtuman niin tehkää vittu ite”.
*Hauskana yksityiskohtana Petteri ”Tsubasa” Uusitalo vannoo yhteistyön nimeen.
*Ensimmäinen Tracon järjestetään Tampereen Hervannassa, TTY:llä.
*Ensimmäinen Kirsikankukkacon järjestetään Turussa nuorisokeskus Palatsissa.

-Vuonna 2006 Finnconin ja Animeconin eroa ehdotetaan suoraan. Animeconille ehdotetaan pääsymaksua. ”Turun Animeseura, joka myöntää oikeuden Animecon-nimeen, vaatii, että tapahtuma on maksuton”.
*Jussi ”niidel” Kari, joka istuu Turun Animeseuran hallituksessa, kertoo kannattavansa pääsymaksullista Animeconia.
*Ensimmäinen Nekocon järjestetään kesällä Kuopion musiikkitalossa. Jouni ”Tzibu” Holopainen kaiverruttaa itsensä historiankirjoihin Suomen seksikkäimpänä animetapahtuman pääjärjestäjänä koskaan.
*Animecon-ketjussa todetaan pariinkin kertaan että ”menkää tekemään parempi jos ei kelpaa”, joskin kohteliaasti tai kohteliaanpuoleisesti esitettynä.
*Tracon II järjestetään.

-Vuonna 2007 Jussi Kari valitaan Turun Animeseuran puheenjohtajaksi. niidel murjoo hallituksessa läpi esityksen, jonka mukaan Turun Animeseura ei enää vaadi Animeconin maksuttomuutta.
*Mikko ”Lmmz” Lammi avautuu Animeconin ohjelman heikosta tasosta.
*Animeconin ohjelmavastaava Mikko ”harusame” Holopainen toivoo Animeconin muuttuvan maksulliseksi, ”tai Animecon on tuhoon tuomittu”. Tsubasa toteaa: ”Tässä hiljan juttelin erään amerikkalaisen harrastajan kanssa, joka nauroi katketakseen Suomen tilanteelle: Suomen suurin animetapahtuma pitää itseään maksuttomana – käytäntö, joka vihjaa selkeästi siitä että halutaan vielä lisää satunnaisia kävijöitä – ja samalla ollaan tukehtumassa sekä tilan- että rahanpuutteeseen. Ei näin, ei todellakaan näin.”
*Tsubasa menettää uskonsa siihen, että yhteistyöllä voisi saada jotain aikaan.
*Scifistit alkavat hajota Animeconin jälkeen – tiivistettynä, ”mitä vittua noi animekersat tekee meidän tapahtumassa??”.
*Syy Finnconin ja Animeconin yhdessä järjestämiseen muuttuu muodosta ”Mutkun Turun Animeseura ei anna” muotoon ”Suomessa ei ole ihmisiä, jotka tahtoisivat järjestää animetapahtumia ja Animecon järjestetään muutenkin yhteistyössä Finnconin kanssa”

-Vuonna 2008 Tsubasa kirjoittaa Suomen animeblogauksen parhaan kirjoituksen ikinä eli ”valtio Conin”, jossa Tsubasa purkaa asiallisesti noin kolme vuotta hautomansa ajatukset Suomen animetapahtumista ja siitä, miksi ne eivät toimi. Huomatkaa kohta: ”Yleensä parannusehdotuksia esitettäessä ilmaantuu joku entinen järjestäjä ärisemään ‘tee ite parempi.’ Leikitäänpä nyt kuitenkin hetki aikuisia ihmisiä ja ajatellaan idealistisesti, miten asioita voisi kehittää – tiedättehän, tehdä toisella tavalla kuin ennen.”
*Ongelmiksi listataan esimerkiksi ohjelman puute (mitä Lmmz valitteli myös), pääsymaksun puute (aiheuttaa ihmistukoksia, vaikeuttaa rahoitusta), 24/7-aukiolon puute (ei ole jaksettu tehdä), kunniavieraiden puute (”ei niitä tänne saada paitsi munkilla”), Animeconin järjestäminen Finnconin kanssa yhteistyössä
*Tsubasalle vastataan postauksen kommenttiosiossa ”tee ite parempi”.
*Nekocon II järjestetään.
*Tracon III järjestetään.
*Kirsikankukkacon II järjestetään.

-Vuonna 2009 järjestetään ensimmäinen Desucon.
*Ensimmäinen Bakacon järjestetään.
*Cosplaygaala järjestetään loppuvuodesta.
*Animecon järjestetään Helsingissä Kaapelitehtaalla Finnconin kanssa. Ensimmäistä kertaa voi sanoa, että ohjelmaan on edes yritetty panostaa myös animepuolella.
*Ensimmäinen Kitacon järjestetään.
*Tracon IV järjestetään.

-Vuonna 2010 Finncon järjestetään Jyväskylässä, mutta Animeconia ei, koska paikkakunnalta ei löydy ketään, joka sen tahtoisi järjestää.

…niin. Nopean laskennan perusteella Suomeen on ensimmäisten Animeconien jälkeen tullut mm. Tracon, Nekocon, Desucon, Bakacon, Cosplaygaala ja Kitacon. Näiden lisäksi läheltä liippaa tietysti vielä Tampere Kuplii sekä ainakin Tsukicon. Ja kai siellä Kirjamessuillakin on jotain vapaaehtoisia mangosäätäjiä. Puhumattakaan pienemmistä miittityyppisistä tapahtumista. Koska Traconia, Nekoconia, Desuconia, Bakaconia, Cosplaygaalaa ja Kitaconia tuskin kaikkia tekevät samat ihmiset, minusta tuntuu, että Suomessa ei todellakaan ole pulaa henkilöistä, jotka uskaltaisivat ja pystyisivät järjestämään animetapahtumia. Kaikki puhe siitä, että ”Turun Animeseura sanoo ettei Animeconia saa järjestää pääsymaksullisena” on todistettu vääräksi. Väitös siitä, että Animeconin täytyisi olla pääsymaksuton, koska Finnconkin on, on helppo torpata: järjestetään tapahtumat erikseen. Sitten aletaankin itkeä siitä, että ei voi pistää pääsymaksuja, koska X ja Y, ja sitten ei varmasti saataisi avustuksia tai sponsoreita. Kumma, että Desucon kuitenkin sai Opetusministeriöltä pyytämänsä avustuksen täysimääräisenä juuri siksi, että Desuconilla oli myös muita rahoituslähteitä. Desuconia käsiteltiin kuin ns. aikuisten oikeita kulttuuritapahtumia (esim. Pori Jazz, joka myös saa OPM:ltä avustusta, vaikka sen liput ovat yli 40 euroa, jopa 60 euroa), joille avustukset ovat enemmänkin ”tappiotakuu”.

Kyse onkin siitä, että kaikki nämä vuosien varrella esitetyt syyt siihen, miksi Animeconia ei voida järjestää erikseen, ovat tekosyitä. Kyse ei ole siitä animepiireissä sitkeästi kiertävästä huhusta, että uudempi animesukupolvi olisi ”saamattomampaa, laiskempaa ja kermaperseisempää kuin edeltäjänsä”. Kyse on siitä, että kukaan ei tahdo järjestää Animeconia – ei uusi eikä vanha harrastaja.

Tämä ei ole ihme – Animeconiin ladataan erittäin paljon odotuksia, joista tosin suuri osa negatiivisia. Kaikilla uusilla tapahtumilla on jokin kohderyhmä, mistä he osanottajia tapahtumaansa tahtovat, tai sitä omaa kohderyhmää ainakin haetaan. Niiden tekijät tietävät täysin, kenelle tapahtumaansa tekevät. Sen sijaan Animecon on jonkinlainen rykäisy animeharrastuksen suuntaan ja siinä se. Kukaan ei viitsi koskea Animeconiin tikullakaan, koska perinne velvoittaisi tekemään siitä tietynlaisen. Ongelma on vain siinä, että kukaan nykyaktiiveista ei tahdo tehdä sellaista tapahtumaa. Ei kukaan tahdo tehdä palkatonta nuorisotyötä (Ks. Mikko ”Echramath” Järvisen toteamus: ”Scificonit ovat yleensä olleet ‘by fandom, for fandom’, animeconit enemmän vapaaehtoista nuorisotyötä.”, tai viime Animeconin ohjelmavastaava Vesa ”hachiroku” Reposen kommentti Tsubasan Finnconin ja Animeconin erottamista koskevan jutun kommenteissa: ”Kyllä minä tiedän tekeväni vapaaehtoista nuorisotyötä”.)

Harrastajien sijaan Animeconia ovat havitelleet kaupalliset tahot, jotka ovatkin myös ilmaisseet tahtonsa nähdä Animeconin jatkuvan. Eikä ihme, sillä Animecon tuo huhujen mukaan vuodesta toiseen isoimmat myyntipiikit. Ja miksei, kun paikalle valuu 10 000 animeharrastajaa. Jokainen järkevä yrittäjä tahtoisi säilyttää tuollaisen myyntimahdollisuuden. Sen sijaan vapaaehtoispohjalta toimivalle järjestäjistölle tapahtuma ei paljoa tarjoa, paitsi työtä, stressiä ja ehkä pienen, häilyvän tunteen siitä, että on tehnyt jotain animeskenen hyväksi, kun on järjestänyt 10 000:lle nuorelle paikan jossa leikkiä elefanttimarssia, mättää toisiaan turpaan cossiasuissa tai imeä naamaa yaoi-ringissä.

Mutta en syytä ketään. Kenenkään ei nimittäin ole pakko tykätä Animeconista, eikä kukaan tykkääkään. Kukaan ei tahdo sitä järjestää. Scifipuolella ei ole mitään velvollisuutta pitää tätä ylisuurta syöpäkasvainta mukanaan. Finncon on hyvä, jopa erinomainen coni – sen ainoa haittapuoli on sen kyljessä oleva jättimäinen syöpäpaise. Onneksi tämä syöpäkasvain tekee kuolemaa, ja se johtuu siitä, että kukaan ei rakasta sitä.

Kuva liittyy erittäin vahvasti.

Edit: oishan se pitänyt arvata että neljältä yöllä tulee hienoa kamaa, esimerkiksi Traconin ensimmäiset järjestysvuodet olivat väärin.
Edit2: …ja Kirsikankukkaconit.
Edit3: ja ehkä tosiaan se muutos meni niin päin, että TAS ei vaadi enää Animeconin maksuttomuutta… reminder to self: älä blogaa yöllä.

Mistä tietää yhteiskunnan tasa-arvon asteen? Naisten palkkauksesta suhteessa miesten palkkaukseen, kotityötuntien jakautumisesta vaiko töiden jakautumisesta ”miesten töihin” ja ”naisten töihin”?

Itse väittäisin, että parempi indikaattori on se, miten ja kuinka paljon nainen voi antaa miehelle pornoelokuvassa piiskaa. Jos tasa-arvotilanne on hyvä, piiskaa voi antaa paljon. Jos tilanne ei ole hyvä, piiskan antaminen miehelle ei ole suotavaa. Tämä on tavallista murrosvaiheen käytöstä: samoin kuin murrosiässä teini jättää vanhempien käskyjä tottelematta, ihan vain osoittaakseen, etteivät nämä voi häntä määräillä, tasa-arvoistuvassa yhteiskunnassa on tabu näyttää, että ennen altavastaajana oleva voisikin päästä hallitsevaan asemaan. Tasa-arvoisessa tilanteessa tätä ei koeta uhkaksi, kuten minäkään en koe astianpesukoneen tyhjentämistä vanhempien luona uhkaksi identiteetilleni.

Ihan sattumalta, koska isot pojat latas mun koneelle jne, olen nähnyt useita japanilaisia pornoleffoja, joissa lateksiin ja nahkaan puetut japsimimmit antavat piiskaa salarymaneille. Vaihtoehtoisesti myös nuori naisopettaja huonosti käyttäytyville miespuolisille oppilailleen, ja niin edelleen. Ymmärrätte varmaan. Useimmissa tällaisissa elokuvissa tapahtuu kuitenkin jossain vaiheessa ”roolivaihto”, jossa kiinni sidottu jäbä onnistuukin vapautumaan kahleistaan, sitoo dominan kiinni ja sen jälkeen paukuttaa tätä takaapäin niin että lätisee ja mimmi vinkuu kuin kumilelu. Heittäisin hatusta arvion, että domina pysyy leffan loppuun asti dominana ehkä noin 10%:ssa tapauksista.

Sama efekti on tietysti nähtävissä animessa ja mangassa: sarjan alussa itsenäisiksi luonnehditut naishahmot siirtyvät nopeasti cheerleaderin asemaan, kun pojat löytävät Todelliset Voimansa. Esimerkkejä löytyy niin paljon etten jaksa edes luetella kaikkia mieleen tulevia. Pahin on ehkä Samurai Deeper Kyon Yuya, joka sarjan alussa on kovaksikeitetty palkkionmetsästäjä. Tässä roolissa hän pysyy noin ensimmäisen pokkarin verran, minkä jälkeen Yuyan rooliin kuuluu olla lähinnä 1) tissit 2) perse 3) neito hädässä. Yuyaa onkin pelastettu nyt noin 30 osan verran, ja sarjassa taitaa olla 38 osaa… hyvältä näyttää. Toinen on Kaoru Kenshinistä – Kaorun kerrotaan olevan Japanin parhaimpia kendokoita, mutta animesarjassa (95 jaksoa) tämä voittaa muistaakseni jopa yhden ottelun – lopuissa Kaoru joko 1) ottaa turpaansa, 2) vetäytyy taustalle poikien hoitaessa homman tai 3) on neito hädässä. Mangassa Kaorun voitot taitavat nousta jopa kahteen. Ja sitten on tietysti Sakura Narutosta. Joo.

Onneksi itsenäisille ja voimakkaille naishahmoille syntyi Platinum Gamesin Hideki Kamiya -jumalan toimesta messias nimeltä Bayonetta (josta kirjoitin tässä postauksessa) – seksikäs, naisellinen ja äärimmäisen tehokas ja tappava. Pojat on vaan tiellä Bayonettan pistäessä toimeksi.

Tuskin olivat spermatahrat farkuista ehtineet kuivua, kun Platinum Gamesin blogissa tuli vastaan tämä:

Tuohon taas ei kyllä ole muuta sanottavaa kuin että ei jumalauta saatana – ei Bayonetta ole mikään helvetin vinku-uke! Bisnesnäkökulmastakin ihan käsittämätön ratkaisu, Bayonettasta kuitenkin tykkää vain sellaiset miehet jotka tykkää saada piiskaa. No, eipä tarvitse tuhlata varoja tuohon ;o

SAATANAN SAATANA