Terveisiä Kalakukkolandiasta
26.10.2009 klo 12:48am Heidi
Käväisin tuossa äskettäin viikonloppuvisiitillä perheeni luona Kuopiossa juhlimassa mummini 80-v synttäreitä ja tapaamassa kuopiolaisia ystäviäni. Viikonloppu oli oikein mukava! Junamatkat kuluivat miellyttävästi Barack Obaman Dreams From My Fatheria lukiessa, kotikotona oli ruokakaapit täynnä herkkuja, mummin juhlissa oli hyvää ruokaa ja ympäriinsä säntäileviä ja kotkottavia mummoja ja pappoja oli hauska seurata. Lauantaina istuimme iltaa ystävieni kanssa Introssa ja lukioaikojen kantapaikassamme Koopparilla, jossa sattumoisin oli vielä Jytkeen bileet samaan aikaan.
Aina kun käyn kotikotona, muistan miten paljon rakastankaan Kuopiota! Olen syntynyt ja elänyt lapsuuteni Kuopiossa ja se tuleekin aina säilymään kotikaupunkinani, sanoi väestörekisteri mitä tahansa. Kuopiossa on kivat kirjastot, ihana kauppahalli, torilta saa parhaita lihapiirakoita ikinä (Hanna Partaselta, luonnollisesti), Vänärin uimaranta ja Valkeisen lammen uudistettu ympäristö ovat parhaimpia paikkoja lorvailla ympäriinsä kavereiden kanssa, Puijolla on parhaat lenkkipolut ja Kallavedellä veneily kuuluu kesään kuin yhtä olennaisesti kuin torikahvit Marttaliiton kahviossa. Parhaimmat muistoni liittyvät laiskoihin kesiin, jolloin pyöräilin vähintään kerran viikossa viitisen kilometriä Petosen kirjastolle ja raahasin kotiin aina kymmenen kilon säkin kirjoja.
En ehdi käymään Kuopiossa niin usein kuin haluaisin, mutta olen melko vakuuttunut, että tulen vielä jossain välissä elämääni asumaan siellä.
Tässäpä vielä todella hehkeä kuva lauantailta.
Kiinnittäkää toki huomiota taustalla näkyvään puolikkaaseen pahvilaatikkoon ja trampoliiniin. :D
Valkea kauluspaita Metamorphoselta, sininen neule Mexxiltä, vyö Jackpotilta, hame kirpparilta, kengät Vagabondilta ja korut sieltä sun täältä. Urpo ilme by yours truly! :)
Ja ainiin, ennenkuin unohdan! Tätini on kauneus- & muotitoimittaja ja saan häneltä silloin tällöin kosmetiikaa ja muuta vastaavaa lahjaksi, jota hän taas saa työnsä puolesta. Mummin juhlissa tätini lahjoitti minulle aivan jumalaisen ihanaa hajuvettä. Se tuoksuu mielestäni vähän vaniljaiselle, vaikka onkin mukamas jotain sitrustuoksua. Iloinen Heidi on iloinen uuden hajuveden takia. :3
Yves Rocher, Fleur de Noël
Aihe: Heidi, Mielipide, Päivän asu
Jätä kommentti
XHTML: Voit käyttää seuraavia HTML-elementtejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>
Paluuviiteosoite | Tämän artikkelin kommentit RSS-syötteenä.