Verisuonet itkee

Herkuilla jatketaan, eli tällä kertaa vuorossa pari viikkoa takaperin leipomani browniekakku. Tarkoituksena oli alunperin väsätä ihan tavanomaisia brownieita veljelle ja tämän tyttöystävälle, mutta vuokaa valitessa päädyimme pyöreään lasikulhoon jonka ansiosta lopputuloksena olikin kovin perinteistä mutakakkua muistuttava jälkiruoka! Sovelsin jossain määrin täältä löytämääni ohjetta, joten kopioin reseptin tähän pienten lisähuomioiden kera:

• 170g taloussuklaata
• 150g voita/margariinia (itse käytin tällä kertaa voita, lopputulos ei ole omaan makuuni liian raskas mutta margariiniversio on silti kokeilusuunnitelmissa)
• 2½dl sokeria (sokerin määrää voisi itse asiassa huoletta vähentää)
• 3 munaa
• 1/4tl suolaa
• 2dl vehnäjauhoja
• 2tl vaniliinisokeria
• 2dl pähkinärouhetta (itse käytin 100g:n pussin kokonaisia saksanpähkinöitä, jolloin rouhittuna määrä on jotakuinkin sama)
• 140g eli yksi pussi Pätkis Biteseja (täysin oma lisäykseni, jonka nojalla myös pähkinöiden määrää voi halutessaan vähentää mikäli taikinan rasvapitoisuus alkaa hirvittää!)

Suklaa ja rasva sulatetaan joko miedolla lämmöllä esimerkiksi teflon-pinnoitteisessa kattilassa tai idioottivarmasti vesihauteen avulla. Munat vatkataan rikki erillisessä kulhossa, lisää kuivat aineet, pähkinärouhe sekä puolitetut Pätkispalat. Suklaarasvaseos sekoitetaan näiden sekaan ja kaadetaan hyvin voideltuun vuokaan/kulhoon/muumikä joka ei uunissa räjähdä. Alkuperäisohjeessa suositellaan 175°C:ssa paistamista 30 minuutin ajan, mutta veljeni huonon uunin vuoksi browniekakku chillaili lämpimässä jopa lähemmäs 50 minuuttia. Tilanteen tarkistaminen puutikun (tai hätätapauksessa vaikkapa kuivan spagettipätkän) avulla on siis suositeltavaa tässäkin tapauksessa. Omasta mausta riippuen sisuksen voi jättää juoksevammaksi, mikäli haluaa sen vetäytyvän ja jähmettyvän jälkikäteen kylmässä.

Vaikka tämän(kin) leivonnaisen kanssa tuli improvisoitua, lopputulos oli positiivinen yllätys. Linjojaan tai kolesteroliarvojaan vaalivalle kyseinen browniekakku ei jokapäiväiseen käyttöön sovi, mutta on täydellinen jälkiruoka jopa isommalle porukalle: koska palat ovat niin tuhteja, ei kakkua voi syödä kuin vähän kerrallaan. Lisukkeeksi olimme varanneet sekä kermavaahtoa että vaniljajäätelöä, joista jälkimmäinen osottui ei-niin-yllätyksellisesti täysosumaksi vielä uunilämpimän kakun kera. Kokeilumielellä lisäämäni Pätkiksten maku ei myöskään ollut läpitunkeva, mutta erottui kiitettävästi tavallisen suklaan joukosta. Jossain vaiheessa haluaisin kokeilla myös vaahtokarkkeja ja toisenlaista suklaata, mutta ei kenties hetkeen – niin hyvää kuin browniet (ja browniekakku!) ovatkin, ähky tulee äkkiä liiasta mättämisestä!

Jätä kommentti 30.11.2009

Tuulipukukansan huipulle

Maija: Pienen kömmähdyksen takia onnistuin missaamaan jakson alusta puoli tuntia, mutta en ehkä menettänyt mitään liian merkittävää.

Johanna: No et, suuri osa jakson alkupäästä omistettiin kikattelevalle Jarnolle ja kilpailijoiden Antti Asplund -ylistykselle. Mert totesi kaihoisasti, että ”Multa meni petikaveri”. Asplund lähti mutta huhut jäivät.

Maija: Tässä jaksossa oli siis tarkoitus tehdä ulkoiluasu urbaanille cityliikkujalle, ja inspiraatiota työhön haettiin Helsingin katukuvasta. Kankaat valittiin Haltilta, ja tuomaroinnissa kiinnitettiin huomiota asun kaupalliseen potentiaaliin ja siihen, vastaako se tehtävänantoa.

Johanna: Olin kyllä jo vähän ihmeissäni, kun tätä ennen ei ollut tullut yhtään Luhtaa tai Haltia, Suomessa kun kuitenkin ollaan.

Maija: Achilles ei ainakaan olisi arvostanut tätä tehtävää! Asut yksityiskohtineen voi katsoa isompina täältä, omat arviomme löytyvät alta.

Mirkka

Maija: Miks kaikki lähti tekemään tähän tehtävään viittoja ja telttoja? Ihan hauskasti luotu pintaa tolla verkkovuorilla, mutta toi yleiskuva on lähinnä sekava. Mirkka sanoi yrittävänsä vyölaukun uutta tuloa kovasti, mutta toi näyttää ainakin mun silmään vähän siltä että olisi vedetty valkoiset alushousut kaiken päälle.

Johanna: Toi näyttää siltä että armeijan ylijäämävarasto olis oksentanut ton mallin ylle. Itse olisin pudottanut tämän.

Maria

Maija: Toi niskavetoketju on omituinen, ja mulle tulee vaan fiilis että noista hihoista tulis suoraan sisälle sade ja tuuli. Eikä toi alaosa ole oikein mistään kotoisin.

Johanna: Tää oli näistä mielenkiintoisin ja tykkään väristä, mutta epäilyttää toi kauluksen puute, koska tulee vissiin aika helposti kylmä.

Katri

Johanna: Pyhä vetoketjufetissi, Batman.

Maija: Tuomaritkin sanoi, että Katri on vissiin hyppinyt riemusta kun saa laittaa asuunsa 20 vetskaria. En ollut ihan vakuuttunut tästä, toi mekko oli hauska mutta toi takki+mekko kokonaisuutena vähän liikaa.

Jarno (toiseksi paras asu)

Johanna: Mulla oli yläasteella tollanen valtava huppariviitttatakkijuttu, tosin ilman nirunaruja. Olin vissiin tosi edelläkävijä. Tääkin olis voinut olla hieno, mutta siinä oli Jarnolle tyypillisesti taas vähän liikaa kaikkea.

Maija: Jarno itse pelkäsi että toi on liian tavanomainen tai kaupallinen, kun se sanoi että vois helposti nähdä ton Stokkalla. Musta tommoset ylimääräset remmit ja valtavan leveät helmat ja muut ei ole kauhesti eduksi vaan tulee lähinnä tielle, jos liikkuvuutta ajatellaan.

Mert (haasteen voittaja)

Maija: Tää on kyllä makeen näköinen, ja harmittaa ettei päästy näkemään tota käännettynä jos siinä sellainenkin vaihtoehto oli noiden muunneltavien kaulusten lisäksi. Mun mielestä noi yksinkertaiset housut sopii tähän, vaikka niitä kritisoitiinkin. En kuitenkaan oo vakuuttunut siitä kuinka hyvin tossa pääsee oikeasti liikkumaan.

Johanna: Niinpä, toi on niin selkeästi jakku että vähän epäilen sitä liikkumavaraa, mutta se oli ongelmana muissakin näistä asuista. Onhan se tyylikäs ja voisin itsekin pitää, mutta tosta näkyy päälle kuinka Mert on yrittänyt keksiä jonkun keinon peittää ettei oikeastaan osaa tehdä ulkoiluvaatteita.

Maija: Sellaisilla eväillä kuitenkin mentiin voittoon tällä kertaa. Tuomarit tekivät melko erikoisen ratkaisun ja päättivät olla pudottamatta ketään pois, joten ensi viikolla kahden suunnittelijan on lähdettävä kotiin. Luvassa on siis takuuvarmasti suuria tunteita ja hampaiden kiristelyä kun kisaajat taistelevat finaalipaikoista!

Jarno ja Mert fiksuina ja filmaattisina

Jätä kommentti 27.11.2009

Epäkäytännölliset ihanat poponi

Olen varmaan melko perinteinen nainen, sillä rakastan kenkiä. Harmillisesti pääsen pitämään lempikenkiäni suhteellisen harvoin, sillä monet lempikengistäni ovat älyttömän epäkäytännöllisiä ja sopivat vain harvaan tilanteeseen. Jopa lolitakenkänikin (esittelen ne joskus myöhemmin vaikka) ovat käytännöllisempiä kuin suurin osa ”OMG TARVIIN NOI VAIKKA EN TIEDÄ MISSÄ NIITÄ PITÄISIN” -kenkäkokoelmastani… valitettavasti käytännöllisille ja järkeville kengille on enemmän tarvetta Suomen säissä kuin hauskoille ja erikoisille kengille. Plääh.

Irregular Choicen korkkarit, joissa on suhteellisen järkevä korko – näillä pysyy pystyssä vaikka pienellä jääriitteelläkin. Silti, ei näillä ihan viitsi luennoilla käydä tai ajaa pyörää tai autoa. Lisäksi turkoosi ja kulta eivät tee näistä kovin helppoja mätsättäviä muihin vaatteisiin. :D Olen tainnut ehtiä pitämään näitä vasta kahdesti, nyyh.

Irregular Choicen korkkarit #2, joista on mahdoton saada keinovalossa kunnollista kuvaa (oikeampi sävy näkyy avatarkuvassani). Nämä ovat helpommat mätsättävät kuin edelliset, mutta ohut korko ja ylöspäin kääntyvä suippo kärki tarkoittavat, että näillä ei paljoa juoksennella mukulakivillä.  Selkeästi elämässäni on liian vähän juhlia ja liian vähän tilaisuuksia pitää kivoja kenkiä.

Kunnianarvoisat Parikkani. Näiden korko on samaa luokkaa kuin edellistenkin. Olen silti ylpeästi pitänyt näitä mm. Ikeareissulla, mutta en uskalla pitää näitä missään likaisessa paikassa tai jos pitäisi kävellä paljon ulkona. Ne ovat siihen liian arvokkaat… nämä ovat kyllä oudoista kengistäni helpoimmat saada sopimaan eri asuihin, sillä valkoinen toimii lähes kaiken kanssa, mitä vaatekaapissani on.

Oho, matalat kengät! Biancon läpsyt ovat vain keskikesän kengät: ne eivät pysy jalassa sukkien kanssa. Kävellessä näillä lähtee hassu KLOPS KLOPS ääni, kun kitten heel -korko osuu maahan, mikä saa ihmiset kääntymään ja tuijottamaan… näilläkään ei oikein voi ajaa autoa ja pelkään tuon ihanan kirjonnan puolesta, en halua sen vahingoittuvan.

Indiskasta joskus sikahalvalla mukaan korjaamani punaiset ballerinat ovat jonkinlainen huonon laadun tiivistymä. :D Pidän näistä kengistä ulkonäöllisesti, mutta niitä ei viitsi pitää kovin usein, koska laatu on mitä on: tekonahka hiostaa ja haisee kummalta ja pohja on paperinohut. En olisi ostanut näitä, ellen olisi sillä hetkellä tarvinnut punaisia remmikenkiä kertaluontoiseen käyttöön. No, ovat nämä palvelleet sen yhden kerran jälkeenkin aina välillä, mutta yleisesti ottaen huono laatu on myös epämukavaa, enkä viitsi paljoa ostella halpoja kertakäyttöpukineita ginatricoteista ja vastaavista.

Jätä kommentti 25.11.2009

Kakkua naamaan

Koska erilaiset herkut ja makeat ovat kovasti sydäntäni lähellä, on leipominen aina innostanut minua huomattavasti ruoanlaittoa enemmän. Vaikken mikään alituinen jauhopeukalo tai edes virtuoosi olekaan, innostun erityisesti kakkujen leipomisesta tapahtumia varten, sillä niiden koristelu on aina oma taiteenlajinsa. En kuitenkaan harrasta millintarkkoja kermavaahtopursotuksia tai realistisia marsipaanikoristeita, vaan tavakseni on tullut toteuttaa idea kuin idea jollain kummallisella mutta sitäkin luovemmalla tavalla: lopputulos tuskin näyttää kaupasta ostetulta, mutta ainakin persoonalliselta! Tästä syystä myös aihepiirit pyörivät usein piirrettyjen, bändien ja muiden vastaavien parissa, sillä lopputuloksen tulee ilmentää kakun saajaa.

Harkat-kakku on tämän taipaleen ensimmäisiä väkerryksiä, mikä selittänee rujon ulkonäön. Kyse on siis The Saga of Darren Shan tai suomalaisittain Darren Shanin tarina -kirjasarjan hahmosta, johon Maija ja minä halusimme purkaa turhautumistamme… kakun muodossa. Harkat itse on sabluunan kanssa siroteltu yksinkertaisesti sinimustista nonparelleista, mutta suklaasta mitä eleganteimmin väännetty SMASH HARKAT -teksti taisi olla niin epäluettavaa, että itse kirjailija käsitti meidän olevan mitä intohimoisimpia Harkat-faneja kun kakku päätyi Shanville Monthlyn 2007 maaliskuun versioon.

Syntymäpäivilleni 2007 väsäsimme toisen lempibändini Metronomen kunniaksi bändin tunnusväreillä ja logolla varustetun kakun. Kakku on itse asiassa nelikerroksinen: kaksi mustaa ja kaksi keltaista kerrosta limittäin, minkä ansiosta leikattaessa lopputulos on vähintäänkin… värikäs. Logo on leikattu yksinkertaisesti lakritsasta, joka osoitti tämän kokeilun aikana muokattavuutensa.

Bändilinjalla jatketaan, eli seuraavana on vuorossa shironurirakkautta Zazanbo-kakun muodossa! Muchi Muchi Anagossa tämän nimen omaksuneen Sharakun mustavalkoinen meikki ja pirunsarvet ovat omiaan sarjakuvamaiseen tyylittelyyn, joten improvisoin tämän tukan keltaisista lakumatoista, pirunsarvet huulikarkista sekä ääriviivat uskollisesta lakritsasta. Näin ghettoa se voi olla! Lopputulos on silti mielestäni äärimmäisen hellyyttävä. :D

Veljelleni (tällöin 23v, toim. huom.) leivoin hänen lapsuudensankaristaan Raphael-teinimutanttikilpikonnasta muistuttavan kakun, joka on yksi omia suosikkejani. Kirjaimellisesti säntäsin läheiseen videovuokraamoon, kauhoin oikeanvärisiä karkkeja pussiin ja kotona asettelin ne sopivaan muotoon. Iloinen Raphael on niin hyväntuulinen, että sen näkeminen saa minut aina hyvälle tuulelle!

Lepakkokakun kanssa palasimme nonparellilinjalle, tosin lopputulos on hieman hienostuneempi ja kenties jopa taiteellisempi. Mukana oli jälleen sabluuna, jonka avulla lepakkomuoto toteutettiin. Kaveriksi värikkäälle lepakolle sirottelimme puolikuun. Korkeutta tältä kakulta ainakin löytyi!

Seuraava luomus ei ole omaa käsialaani, mutta ansaitsee ehdottomasti paikan tällä listalla (ja jättää toisaalta kaikki muut varjoonsa). Syntymäpäivilleni 2008 Maija leipoi minulle kakun, jonka koristeluun sai apua kondiittorimestari-isältään. Lopputuloksena oli marsipaanista ja suklaasta täydellisesti muotoiltu, Gurren Lagann -sarjan faneille tuttuakin tutumpi logo. WHO THE HELL DO YOU THINK I AM

Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä esittelyssä poikaystäväni syntymäpäiville leivottu kakku, jonka koristelusta vastasin. Pyöreän muodon saavuttaakseni jouduin hieman muokkaamaan kakun rakennetta ja kasaamaan tekokummun sen laelle, mutta lopputulos vaaleansinisine kermavaahtoinen on ainakin tunnistettavissa: Clannad-sarjan dango! Silminä jälleen lakritsia.

Vaikka ylläolevat kakut eivät vedäkään vertoja ammattilaisten tai edes vakavien harrastajien luomuksille, halusin tuoda esille muutamia yksinkertaisia tapoja piristää esimerkiksi perheenjäsenten tai ystävien kakkuja hauskoilla sekä persoonallisilla koristeilla. Ripaus luovuutta ja mielikuvitusta, ja vastaanottaja on taatusti tyytyväinen! :)

3 Kommenttia 23.11.2009

Taiteellista menoa

Maija: Satuin lukemaan jostain lehdestä pari päivää sitten, että tällä viikolla ei tehtävissä olisi tuotesijoittelua ollenkaan! Ja ihan hyvin piti paikkansa kyllä, melko virkistävää kun suunnittelu lähti välillä liikkeelle muustakin kuin sponsoreista. Sponsoreiden tapaamisen sijaan suunnittelijat passitettiin siis mystiselle matkalle ~luovuuden lähteille~. Yläasteen kuvistuntia muistuttavassa sessiossa kilpailijat maalailivat ensin miniatyyrejä puunpalasille ja sen jälkeen siirtyivät ulos jättilakanoiden pariin.

Johanna: Jarnon mielestä touhu meni vähän tekotaiteelliseksi, mutta ainakin päästiin näkemään se ilman paitaa. Muut kilpailijat tyytyivät kenkien riisumiseen maalailun tuoksinnassa…

Maija: …Paitsi tietysti Asplund, joka mökötti maiharit jalassa ja kirjoitti lopulla punaisin tikkukirjaimin jotain you are my baby -settiä. Jättimaalauksia piti sitten käyttää värikarttana ja/tai muuten inspiraationa haasteessa, jossa tarkoituksena oli luoda asu jossa yhdistyvät suuruus ja pienuus sekä maskuliinisuus ja feminiinisyys.

Johanna: Apua miksi tonne ompelimoon rahdattiin jotain rantaleluja? Selinin ruskea kukallinen kauluspaita oli muuten myös aika kammottava, mun isällä on samanlaisia päällä jossain 70-luvun valokuvissa. Ja hyi miksi Katri valitsi materiaalikseen jotain loimusamettia? Mun mielestä koskemattomuus ei tarkoita sitä että on pakko vääntää jotain silmittömän rumaa vain siksi että voi…

Maija: Mua ärsyttää myös, ettei koskemattomuuden saaneiden töitä koskaan arvioida. Kyllä ne tuomarit vois musta silti sanoa mielipiteensä jotta saisi edes vähän käsitystä, onko nyt menty ihan metsään vai ei. Tällä viikolla viisauttaan aiheesta olivat jakamassa vierailevina tuomareina näyttelijä Merja Larivaara ja kenkäsuunnittelija Aki Choklat, ja jakson asut pääsee katsomaan suurempina täällä.

Jarno

Johanna: Toi on ehkä huolestuttavinta Jarnoa  tähän asti.

Maija: Missä se maskuliinisuus on tässä? Ton alaosan olis pitänyt olla jotain ihan muuta, vaikka se ihan hyvin onkin tehty eikä tosta uskois että se on tehty tosi sirkusmaisesta, keltaisilla jättipilkuilla koristellusta kankaasta.

Mirkka

Maija: Tässä on ihan hauskasti tehty yläosa kyllä. Muusta en sitten oikein tiedä.

Johanna: Mä en tätäkään oikein arvosta vaikka tuomaritkin tykkäs, ehkä olen nähnyt liikaa Chii-cosplayta että tässä olisi mitään kovin mielenkiintoista tai uutta.

Mert

Maija: Toi malli tuntuu vähän hukkuvan tonne takkiin, mutta tosi siististi toi on kyllä toteutettu. PVC on kyllä varmasti Mertin useimmiten käyttämä materiaali, eikä se ole jäänyt Viihdeuutisiltakaan huomaamatta.

Johanna: Naureskelin tolle uutiselle jo aiemmin viikolla. Näistä Mertin luomuksista tulee muuten mieleen Project Runwayn fabulous-mies Christian Siriano, josta Airin tykkää aika lailla.

Katri

Maija: Kivat noi rantapallosta tehdyt vihreät lasit. Kaikki muu tossa onkin sitten niin hirvittävää etten tiedä mistä alottaisin. Mikä toi niskalenkki on olevinaan? Yök yök yök.

Johanna: Joo, suunnitellessa voi olla leikkisä, mutta tarvitseeko silti olla ruma?

Maria (haasteen voittaja)

Johanna: Eiks toi ole vähän liian Marimekkoa? No jaa, ainakin toi on paremman näköinen kuin Marimekon uusin mallisto.

Maija: Tää oli muuten todella paljon paremman näköinen ilman tota takkia, toi mustavalkoraidallinen mekko lärpättimineen ja puuttuvine hihoineen on oikeastaan aika hieno. En kyllä tiedä oliko tää silti näistä se paras, tuomarit tuntuu muutenkin rakastavan Mariaa vähän liikaa siihen nähden millaisia sen asut on.

Antti Asplund (putosi kisasta)

Maija: Joopa joo, taisi Asplund itsekin olla jo vähän sitä mieltä että olis aika lähteä kotiin. Eihän tällä asulla ole oikeastaan mitään tekemistä minkään kanssa, mutta ehkä siihen oli hyvä lopettaa. Larivaara kehui että teatteriasuna oikein hieno, mikä on tietysti ihan totta.

Johanna: Nyt on vaan kyse muodin, ei teatteripuvustamisen, huipusta. Ehkä mun ei tarvitse sanoa tästä yhtään mitään, ei Anttikaan enää jaksanut tarinoida. Hienosti tosin laitettu toi mallin tukka tohon viuluun sopivaksi!

Maija: Asplundin lähtö oli varmaan tervetullut sikälikin, että se jakson alussa valitteli kuinka sillä ei ole enää puhtaita alushousuja jäljellä. Halusimmeko oikeasti tietää tämän?

Johanna: Nyt kun se on poissa pelistä ja suunnittelijoita jäljellä enää viisi, alkaa kisa ihan tosissaan kuumentua. Kohtahan nää alkaa jo valmistaa finaalimallistoja.

Maija: Niin, elleivät kaikki sekoa sitä ennen lopullisesti.

Mert luovuuden lähteillä

3 Kommenttia 20.11.2009

Tikuttelua

Minun pitänee jakaa neulontamaniani kahteen postaukseen, valmiita töitä kun alkaa olla liikaa yhteen kirjoitukseen tungettavaksi! Pimeä vuodenaika sopii kyllä käsitöiden tekemiseen, mutta niiden valokuvaaminen on sitten toinen juttu – asunnossamme ei tahdo riittää valo edes keskipäivällä. Kaipaan sitä, kun keskikesällä valoa on niin paljon, että olohuoneessa otetut kuvat tahtovat palaa rikki… tulisi jo joulu ja sitten taas kevät! Inhoan marraskuuta.

Tämän oikeat värit oli tosi vaikea yrittää kuvata. Noro-langasta tehty raidallinen huivi löytyy lähes joka toisen neulebloggarin valmiiden projektejen pinosta. Noro on kuitenkin minulle ihan liian kallista huivilangaksi – imitoin sitten kaikilla nurkkiin kertyneillä Puron jämilläni jotain vastaavaa. Tässä on ainakin värejä Kanervikko, Tundra ja Jäätynyt karpalo. Nuo värien nimet naurattavat yhä: kunnolla talvisodan henkeä, uusia perunoita, mannerheimiä ja lappiromantiikkaa!

Tämä ei ole väreiltään tai materiaaleiltaan talvihuivi, mutta tein sen nyt, kun sain äkkiä inspiksen, mitä tehdä Zitronin Evitasta, jota minulla oli kaksi 50 g kerää. 100 grammalla ei mitään superisoja projekteja väännetä. Langassa on tosi lyhyet väriliu’ut ja sisäänrakennettua kimallusta, joten siitä tulee tahtomattakin vähän psykoottinen lopputulos! Lanka on puuvilla/akryyli/viskoosia ja tosi kivan tuntuista käteen. Ohjeena sovelsin tätä, vinoon neulomista voisi koittaa toistekin jossain muussa projektissa, se on nimittäin hauskaa ja hauskan näköistäkin.

Tässä lähikuva, josta näkyvät paremmin todelliset värit ja tuo sisäänrakennettu kimallus. :D Ehkä pidän huivia keväämmällä valkoisen ilmavan paidan ja sini/liilasävyisen hameen ja sirojen kenkien kera, nyt se odottaa vielä debyyttiään ilmojen ollessa mitä ovat.

Niistä lähikaupasta kotiin kulkeutuneista liiloista Tempo-keristä tuli sliparin (kuvia tästä myöhemmin!) lisäksi bolero tai hihatin, kuten neulepiireissä jostain syystä niitä usein kutsutaan.

Kuvittelin aloittaneeni helpon ja nopean projektin, mutta tämä viipyikin puikoilla tosi pitkään siitäkin huolimatta, että lanka on paksua kuin mikä, pitäisi siis muka tulla nopeasti valmista… ei. Melkein puolitoista metriä samanlaisena neulottava yksinkertainen verkkoneule oli siitä ikävä, että siihen piti sen puuduttavuudesta huolimatta koko ajan keskittyä, tai unohdin langankiertoja tai kavennuksia ja tuloksena oli verkkokuvion rikkoutuminen. Piti siis neuloa jotain tylsää, mutta koko ajan skarppina, eikä voinut vaikka katsoa telkkaria samalla – ääh. Onneksi lopputulos on lepakkomaisine hihoiheen ihan hauska, kuvia tästä jonkun asun yhteydessäkin varmaan seuraa joskus tulevaisuudessa.

Jätä kommentti 19.11.2009

Airiniksi pukeutumisen ABC

Rainin muutama postaus takaperin esittämä juttuaihe vanhoista tyyleistä sai minut pohtimaan tarkemmin tämänhetkistä tyyliäni. Jo profiilisivun kuvausta kirjoittaessani turhauduin äkkiä huomatessani kuinka vaikeaa on niputtaa sievän yleisnimikkeen alle kaikkea sitä mihin pukeutuu, sillä omanlaisikseen voi kokea hyvin monenlaisia vaatteita. Parhaat asukokonaisuudet ovatkin niitä joissa tuntee olevansa 100% oma itsensä, mutta miten ilmaista toisille mitkä elementit ovat oman tyylin A ja O, jos ne kerta heittelevät päivästä riippuen pitsiröyhelöistä hämähäkkiprintteihin tai lappuhaalareihin? Olenkin tullut siihen tulokseen, että pukeutumiseni peruspilari ei olekaan mikään yksittäinen tyylisuunta tai alakulttuuri, vaan toistuva, erilaisia piirteitä saava mielentila: ilkikurisuus. (eng. mischievousness)

Oli kyseessä sitten lolita, j-”punk” tai 12-vuotias poika, pukeutumisestani löytyy yleensä tiettyjä toistuvia piirteitä jotka saavat kokonaisuuden näyttämään selkeästi minulta itseltäni. Useimmiten nämä löytyvät yksityiskohtien puolelta, esimerkiksi printeistä tai asusteista joissa on jotain tavanomaisesta poikkeavaa, jotain hauskaa ja jopa lapsekasta. Arkena olen kovin laiska pukeutumaan näyttävästi, mutta koska vaatekaappini koostuu suurimmaksi osin japanilaisista katumuotivaatteista, löytyy asusta yleensä jotain ”nyrjähtänyttä” kuten sekasotkuenglannilla kirjoitettua tekstiä, splätteriroiskeita tai poikien lastenosastolta ostettuja t-paitoja.

BPN:n lepakkopaita vasemmalla, Babyn hautausmaasukat Metan mekon kanssa oikealla

Myös suhteeni meikkeihin ja koruihin vaihtelee: viikolla harvemmin meikkaan lainkaan (ai 8h luentoputkea varten vai? meikkaa ite), mutta vaatteita tarkemmin miettiessä on hauska mätsätä kasvot niihin sopivaksi. Erikoistilanteissa myös irtoripsillä, ihotimanteilla ja vastaavilla leikkiminen on hauskaa, mutta täysi meikittömyyskään ei minua ahdista; mitä vähemmän pakkelia naamassa, sitä helpompi kuorsata tunnilla poski pöytään liimaantuneena. Viimeaikaisin innostuksenkohteeni on tosin nestemäinen glitter-eyelineri, joka muistuttaa minua hyvällä tavalla ala-asteesta. :D Myös koruja on kokoelmaan kertynyt kunnioitettava kasa, mutta suosin erityisesti hopeisia kaulakoruja ja erilaisia hauskoja riipuksia.

Pääkallokaulakoru Mekkasta, violetti ja hopeinen glitter-eyeliner Victorias Secret

Vaikka lolita on yksi selkeistä nimellisistä harrastamistani tyyleistä, olen ajat sitten hyväksynyt sen etten tule koskaan olemaan viimeistä hiuskiehkuraa myöten täydellinen ~neito~ näihin vaatteisiin pukeutuneena, sillä en ole sitä niitä ilmankaan. Ihailen klassisempia tyylejä ja ajatonta eleganssia siinä missä kuka tahansa muu, mutta hillitty runotyttömäisyys, kohtalokas synkkyys tai hampaita sulattava söpöily näyttäisi ylläni vain rooliasulta. Rakastan vaaleansinistä joten tämän turvin menen usein (ja varsinkin laiskuuden iskiessä) läpi perussweettarista yksinkertaisella yhdistelyllä, mutta todellinen rakkauteni on hieman normista poikkeavat asukokonaisuudet joista huokuu jo alussa mainitsemani mielentila, hyväntahtoinen ilkikurisuus. Jos hypoteettinen ideaalilolita nauttii teen kera muffinssin tai kakkupalan, olisin minä se pikkusisko joka pöydän alla mättää herkkuja suoraan vadista naamaan.

Tsukiconin 2. päivän asu: Paita h.NAOTO, verkkosukkikset H&M, kengät Spirit Store, mekko Maijan kanssa tehty

Toisessa ääripäässä ovat minishortsit (joita hellyydellä shotashortseiksi kutsumme), joihin yhdistelen yleensä räikeitä printtipaitoja, neuleita tai sailorkauluksia. Shortsit voivat olla monen mittaisia, mutta tärkeintä on liikkumisen vapaus, eloisuus sekä –arvasitte oikein– ilkikurisuus! Kun hame vaihtuu housuihin, korostuu usein poikamainen puoleni ja mukaan ilmestyy esimerkiksi verkkolippiksiä ja videopeliteemoja. Tämä lapsenomainen piirre on muotoutunut niin selkeäksi osaksi pukeutumistani, että edes pääkallokuviot tai revityt pinnat eivät tee asuistani ”ranccoja”, eikä niiden ole tarkoituskaan. Jos jotain pukeutumisellani haluaisinkin viestittää, olisi se elämänilo ja yksityiskohtien arvostaminen, pukeutumisella leikittely ja sillä oman persoonan esilletuominen.

Halloweenin koko asu: paita Listen Flavor, shortsit Sex Pot ReVeNGe, sukat Lindex, kengät Spirit Store… on mulla muitakin kenkiä oikeesti ):

Omaa pukeutumista onkin siis huomattavasti helpompi hahmottaa erilaisten mielentilaharjoitusten kautta. Olisikin hauska kuulla, millä adjektiiveilla toiset omaa pukeutumistaan määrittelevät!

2 Kommenttia 17.11.2009

Viikonlopun nomitukset

Viime kesänä innostuin keräämään nokkosta, kun sitä kerran sai niin helposti avokin kotikotipihalta. Pihinä ihmisenä tykkään poimia marjat, omenat, sienet ynnä muut talteen talvea varten ja mielestäni onkin mitä suurinta tuhlausta ostaa jotain marjoja tai omenasoseita kaupasta (kun vähän vaivaa näkemällä voi saada kiloittain marjoja yms pihalta!).

Kesän nokkossadosta osa päätyi lauantaina piirakkaan, jota söin salaatin kanssa. Avokkini taas päätyi itselleen perityypilliseen ratkaisuun ja päällysti oman palansa vielä meetwurstilla (oli kuulemma paljon parempaa lihallisena versiona 8D).

Nokkos-fetajuustopiirakka

Pohja:

• 150 g leivontamargariinia
• 2,5 dl vehnäjauhoja
• loraus vettä
• ripaus suolaa

Täyte:

• 200 g fetajuustoa
• 150 g nokkosta
• pieni sipuli
• 2 munaa
• 2 dl kermaviiliä
• 1 dl maitoa
• mausteita oman maun mukaan (itse laitoin Santa Marian Roasted Garlic & Pepper sekoitusta ja ripauksen muskottia)

Margariini, jauhot ja suola nypitään ja vesi sekoitetaan joukkoon. Taikinalla vuorataan pyöreä piirakkavuoka (halkaisija 28 cm). Pohjan päälle silputaan pieni sipuli, nokkoset ja fetajuusto. Loput aineet sekoitetaan keskenään ja kaadetaan lopuksi vuokaan. Piirakkaa paistetaan 200 asteisessa uunissa nelisenkymmentä minuuttia. Piirakka on parasta lämpimänä, vaikka eipä tuo karmealta kylmänäkään maistu!

Ohje on hitusen muokattu versio kesällä joltain nettisivulta nappaamastani ohjeesta.

Olisiko lukijoilla jakaa jotain muita nokkosohjeita? Reseptivihkoni kaipaa täydennystä!

2 Kommenttia 16.11.2009

Miks ei?

Maija: Väki vähenee ja pidot paranee, ja nyt seitsemännessä jaksossa on jäljellä enää seitsemän kovatasoista(?) suunnittelijaa. Olga oli sitä mieltä että kenenkään ei enää pitäisi lähteä kotiin, vaan kaikkien pitäisi saada suunnitella mallisto.

Johanna: Hienoa draamaa oli taas heti alussa mallinvaihdossa, Katri vei Asplundin mallin ja molempien ilmeet oli todella näkemisen arvoiset. Katrin kommentaari (”Musta Inka on paras malli… ja mä sain sen. Heh heh!”) oli hulvatonta, mutta Asplund ei ainakaan julkisesti pahemmin kommentoinut.

Maija: Vissiin sen mieli parani heti, kun näytettiin kenelle seuraava asu suunnitellaan. Se ihan kirjaimellisesti tuuletti siellä, kun Jenni Vartiaisen video laitettiin pyörimään. Tämän viikon tehtävänähän siis oli suunnitella laulaja Jenni Vartiaiselle naisellinen ja luonnollinen esiintymisasu, joka toimii sekä televisiossa että lavalla. Myös Mert oli tehtävänannosta silmännähden innoissaan, sillä ”onhan Vartiainen homoikoni, ja se on ihailtavaa”. On tainnut Ihmisten edessä olla aika kovassa soitossa DTM:ssä. ;D

Johanna: Noi kilpailijat alkaa muuten pikkasen seota tuolla, etenkin jos jotain voi päätellä siitä kuin ne puhuu koko ajan olevansa ”psykoosissa”.

Maija: No ei niillä tunnu tuolla paljon muuta tekemistä olevan kuin pelata Monopolia ja väsätä noita vaatteita, eli en ihmettele.

Johanna: Tekijätkin on vähän sekasin. Mikä ihme tää ‘tehkää hiuskoriste leluista’ -juttu oikein oli? Jos Jenni Vartiainen oikeesti haluais jotain tyylikästä ylleen, niin leluauto ja stegosaurus päässä ei ehkä ole se paras keino.

Maija: Noita hiusihmeitä ja tietysti itse asuja pääsee tarkastelemaan lähemmin täällä.

Jarno

Maija: Hei nyt Jarno apua, ryhdistäytyisit vähän. Tää on joku ihme sieni. Ihan liikaa kamaa sekä ylä- että alaosassa.

Johanna: Toi näyttää pilalle menneeltä Esmeralda-barbilta tai jotain.

Antti Asplund

Johanna: Toi mekko on aikamoinen kasarihirvitys. Cheung sanoi hyvin, että aikooko Jenni osallistua euroviisuihin.

Maija: Viimeks oli pääskysiä, nyt on kyyhkysiä. Tossa on kyllä myös ihan liikaa sekä ylhäällä että alhaalla, hihat ja hameen pituus tekee tosta tosi omituisen näkösen. Antti oli pudotusuhan alla mutta Vartiainen tykkäsi sen tarinoinnista, josta Cheung ja Tuupainen on molemmat saaneet jo tarpeekseen. Jos nää vierailevat tähdet ei lakkaa antamasta armopaloja, niin voi olla että se saa lähteä aika pian.

Mirkka

Johanna: Toi mekko näyttää sellaselta että sen vois löytää UFFista. Eurokankaan printit palvelee taas.

Maija: Liian levoton kangas ja liian levottomat yksityiskohdat jotka sit kuitenkin hukkuu siihen kankaaseen. Yh.

Mert

Maija: Mertti ei petä taaskaan. Toi ruusuke ja hame on kyllä molemmat sen verran massiiviset, että aletaan jo keikkua siinä rajalla onks se hienoa vai ei. Tuupaisen mielestä aika ylikorostettu kontrasti toi valkoinen tylli ja musta vinyyli. Vartiainen itse oli sitä mieltä että mekko on upea, muttei kovin muunneltava eikä siis siksi se paras vaihtoehto keikka- tai kiertuekäyttöön.

Olga (putosi kisasta)

Maija: Hyvä kun Vartiaisen ainut ennakkokommentti tästä oli ”Mä en voi yleensä käyttää tota väriä ollenkaan”, ei kovin rohkaisevaa siis. Tykkään tosta kaarevasta olkainjututsta, mutta muuten ei ole kovin ihmeellinen. Ilmeisesti tässä oli kuitenkin aika paljon muunneltavuutta, ainakin vyön ja alushameiden verran. Mun mielestä tää ei myöskään ollut näistä se heikoin veto, oisin lähettäny Mirkan tai Jarnon kotiin.

Johanna: On Olga rumempaakin tehnyt, mutta musta se tais kyllä olla tän kerran huonoin.

Katri (haasteen voittaja)

Maija: Sateenkaaripaljettikankaasta tehty Catsuit asun alla ja pallokalahirvitys päässä, en tiedä miten tota konseptia sais enää muutettua levottomammaksi. Siitä huolimatta toi on oikeastaan aika toimivan näköinen asu, ja tosta varsinkin löytyi sitä muunneltavuutta vaikka muille jakaa.

Johanna: Jep, eli ei ihme miksi Vartiainen valitsi tämän voittajaksi. Mun mielestä tässä ei taaskaan näy se muoti ollenkaan, ja noi materiaalivalinnat on todella ihmeelliset.

Maija: Pudonnyt Olga ei onneksi ollut katkera, vaan toivoi ainoastaan reilua finaalia johon pääsisivät oikeasti parhaat suunnittelijat. ”Tää on suunnittelukilpailu, ei persoonallisuuskilpailu” oli varsin osuva huomio, toivottavasti tuomaritkin pitävät sen mielessä. Nyt vois muuten myös alkaa veikkailemaan ketkä kolme pääsee finaaliin. Itse oon aika varma et sinne menee Mert ja Katri, mut hmm kukas se kolmas olis… Olisko Jarno?

Johanna: Tai ehkä Maria?

Maija: Toivottavasti edes joku veikkauksista toteutuu. Onko blogin lukijoilla esittää omia näkemyksiään asiasta vielä tässä vaiheessa? Nähdään ensi viikolla samassa muotiblogissa samaan muotiaikaan!

Jennin tekemä moodboard. Jotkut kisaajista tosin voisivat kysyä itseltään aina välillä myös että miksi…

4 Kommenttia 13.11.2009

Isä ja poika lähtivät etsimään kaunista naista, joka ei löydä itseään

Lolitatyylissä kaikenlaiset Liisa Ihmemaassa -teemaiset printit ovat erittäin yleisiä ja brändeillä on aina myynnissä jotain Liisa-teemaista. Erilaiset teekuppiprintit, kirjan hahmoja esittävät printit ja pelikorttiteemat kuuluvat kaikki liisaprinttien kliseisiin. Minä pidän pelikorttiprinteistä kuin hullu puurosta, mutta ärsyynnyn aina, kun muuten hienossa pelikorttikuvioinnissa on mukana Irvikissa tai itse Liisa, sillä Liisa Ihmemaassa ei ole ikinä ollut minulle mitenkään tärkeä kirja tai se ”juttu”. Haluan vain ne kortit, en Liisaa, hitto vie!

Rakkauteni pelikorttiteemaan tulee ihan toisesta kirjasta – Jostein Gaarderin Pasianssimysteeriosta. Luin kirjan joskus kymmenkesäisenä ja sen jälkeen sen tarjoama hienovarainen filosofia ja pelikorttihahmot ovat aina olleet osa minua.

Kovakantisen version kansi on hieno; en tiedä mistä tämä kansikuva on aikoinaan kaivettu (norjalaisesta painoksesta?), mutta ainakaan nykyisin myynnissä olevan pokkaripainoksen kannessa ei ole pelikorttihahmoja, mikä on sääli.

Herttaässä oli lapsuuteni ajan jonkinlainen täydellinen eteerisen, hukassa olevan kaunottaren kuva ja ilmentymä, ja yhä yhdistän kaikki naiset, ”jotka eivät löydä itseään” Herttaässään. No, on sitä ihmisillä huonompiakin inspiraatioita.

Tämä ei kuitenkaan ole mikään ”Johannan kirjasuosikit 101″ -blogi, joten en puhu kirjoista sen enempää. Kirjat toimivat kuitenkin insipiraationa myös pukeutumiseen; etsin pitkään täydellistä pelikorttimekkoa ilman Liisaa, kunnes Emily Temple Cute viimein julkaisi sellaisen muutama vuosi takaperin.

Ei Liisaa! Printti on aivan täydellinen; satumainen ja kaunis. Otin tietysti liilan väriversion, onhan liila yksiä ehdottomia lempivärejäni. Mekko on osittain villaa, minkä takia sen pitäminen rajoittuu lähinnä talveen. Kaikilla pitäisi olla vähintään yksi luottomekko, sellainen jonka voi vetää päälle kun iskee vaateangsti, ja tämä on minun luottomekkoni: se käy niin luennolle, kotihengailuun kuin kaupungillekin – ja tänään oli sellainen päivä, kun kaipasin luottomekkoni turvaa.

Minä tänään. Värit heittävät hiukan häränpyllyä ja sukkani eivät oikeasti ole aivan noin kirkkaan siniset. :D Kävin näissä vaatteissa pyörimässä yliopistolla ja loppupäivän makoilen kotona sohvalla, toivon mukaan. Vaatteet vähän mikä mistäkin; bolero taitaa olla Espritin ja takki Peak Performance, mekon mainitsin jo, kaulaliina itse tehty, sukat Seppälästä, kengät Clickistä, hiusjutut H&M.

Koska en onnistunut nappaamaan kuvia päästäni tänään, tässä hiushärpäkkeet. Nuo kukkaklipsit ovat oikeasti enemmän magentanväriset, mekon printti mätsää niihin, ja sukat taas noihin rusetteihin. MÄTSÄYS NATSI KAIKEN PITÄÄ MÄTSÄTÄ öhhh joo.

Vielä hauska juttu. ETC on melko kallis merkki; mekkoni listahinta oli jotain 30 000 jenin pinnassa. Sain omani kuitenkin halvemmalla, koska mekossa on pieni valmistusvirhe.

Printissä on pienenpieni kohta, jossa on jäänyt painamatta mustalla värillä. Rakastan tätä lempparimekkoani tuon pienen virheen takia jos mahdollista vieläkin enemmän; se tarkoittaa, että minun mekkoni on ainutlaatuinen koko maailmassa eikä sitä voi korvata millään, se on erityinen. :D Onkohan ketään muuta, joka suhtautuisi valmistusvirheisiin näin hölmön sentimentaalisesti?

4 Kommenttia 12.11.2009