Back to the ’90s, osa 2

19.12.2009 klo 07:20pm Airin

back-to-the-90s-osa-2

Taisin pelotella edellisen Back to the ’90s -postauksen yhteydessä yrittäväni kaivaa esille lisää Suuren Käsityölehden helmiä joulun tienoilla. Tietenkin homma meni täysin keikaku doori ja just as planned, koska enoni vaimon luota löytyi vielä aimo nippu vuosien 1997-1998 aikaisia ompelulehtiä. Suuressa Käsityölehdissä ei turhaa kursailla ja pintaliitomuodilla temppuilla, mutta vaatemallit edustavat silti selkeästi (ja jopa kärjistetysti) omaa aikaansa, minkä vuoksi kyseinen lehti onkin omiaan nostalgiatrippailuille.

Tällä kertaa olen valinnut esiteltäväksi nuorisomuotia, sillä siihen kiinnitän aina itse eniten huomiota ja muistan tietenkin tältä ajanjaksolta parhaiten. ‘97-’98 -vuodet sijoittuvat sitäpaitsi osuvasti oman herkän esiteini-ikäni ajalle, ja siksi en voi ilkeimmillänikään naljailla liikaa näille ‘trendeille’ – kun itse olin vielä ala-asteella, käyttivät Isot Tytöt tällaisia vaatteita (vaikka vain lehtien kuvissa), ja se oli tietenkin siisteintä evar. Tänä päivänä ne herättävät siis automaattisen ”aaaaaaaa ysäri” -reaktion, mutta ehkä siinä positiivisemmassa mielessä. :D Ei ole myöskään kiveen kirjoitettu, etteikö vanhemmistakin tyyleistä voisi edelleen löytyä jotain inspiraatiota antavaa!

Antennikännykkä a++

Liivihame + ylipolvensukat -look tuskin vanhenee koskaan, mutta materiaalivalinnat ja pikkureppu tekevät tästäkin taattua ‘90-luvun loppua. Oikeanpuolimmainen asukokonaisuus taas näytää lämpimältä ja mukavalta päällä, mutta niin kengät, meikki kuin hiustyylikin kertoo kuvan oikean iän. Bongaa nuori Ninja Sarasalo!

Meillä menee lujaa joo

Mistä sitä aloittaisi? Lisää minimittaisia liivihameita, mielenkiintoisia materiaalivalintoja, vajaamittaisia svetareita… väreissä ei säästellä, oranssia ja punaista kaihdeta, ja kengät ovat tietenkin massiivisia ja pipot omituisia. Väriyhdistelmät kuten hopea ja oranssi ovat jotain sellaista, jota en varmaan koskaan kykene ajattelemaan kuin yhteydessä vuosituhannen vaihteen muotiin.

Oi oi

Oranssia, vihreää, sinistä – vastaavia (ja varsinkin näin kirkkaita) väriyhdistelmiä harvoin näkee nykyään katukuvassa, mutta mitä enemmän kuvia tuijotan, sitä enemmän niistä oikeastaan tykkään. Itse tuskin päälleni mitään näin… vastaväriräikeää pukisin, mutta niissä on silti jotain todella hauskaa, nostalgiaa tai ei.

yf7Silmissä vilisee

Vaikka grunge oli ja meni, ruudullisista flanellipaidoista ei vielä tässä(kään) vaiheessa oltu ilmeisesti päästy yli. Skeittarimuoti (ei-skeittaavien) tyttöjenkin puolella riehui yhdessä vaiheessa niin vahvana, että esimerkiksi nuortenlehtien mielipidepalstoilla sai lukea tulikivenkatkuisia terveisiä ”feikeille”, jotka käyttivät reisitaskuhousuja vain muodin vuoksi. Väreissä liikutaan edelleen mäkkärin maustetiski -linjalla, eli keltaista, oranssia ja punaista, ja oranssi onkin edelleen omalla värikartallani se kaikista ysärein, erityisesti löysiin housuihin yhdistettynä!

Tulevaisuudessa luvassa vielä kolmas osa nostalgiamuotia (ja yleistä pohdintaa siitä, mitkä teemat vaatteissa juuri minun silmiini yhdeksänkymmentälukua kirkuvat), mutta nyt täytyy kiirehtiä koristelemaan itsetehtyjä maskottipipareita, joten joulunodotus jatkukoon!

Aihe: Airin, Lehdet

2 Kommenttia Jätä kommentti

  • 1. Stazzy  |  28.12.2009 18:33

    Ai vitsi, noi kuvat aihetti selkeän déjà vu:n.
    Tuttuja kuvia, eikä siis pelkästään tyylin puolesta, vaan mä tiedän ihmetelleeni noita justa samoja jossakin. Oisko meille tullu Käsityölehti just tuona vuonna tai jotakin.

    ..ja onko noista tosiaan jo 10 vuotta??

  • 2. Airin  |  2.1.2010 20:52

    Stazzy: Jotenkin olen kiintynyt nyt juuri noihin tiettyihin numeroihin, koska ne summaavat muutaman oleellisen nuorisopukeutumisen elementin niin näppärästi! Kieltämättä hämmentää kun tajuaa että siitä on kulunut niinkin monta vuotta…

Jätä kommentti

(vaaditaan)

(vaaditaan), (Piilotettu)

XHTML: Voit käyttää seuraavia HTML-elementtejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Paluuviiteosoite  |  Tämän artikkelin kommentit RSS-syötteenä.


Asiaa?

Jos haluat ottaa kirjoittajiin yhteyttä, sähköpostiosoitteemme on fisumandias@gmail.com!

Arkistot

Blogroll

Aiheet

Kommentit