Arkistot – Helmikuu, 2010
Ihanaa, kevät tulee! Sen pystyy jo aistimaan! Tänään kävellessäni kotiin, huomasin miten ihanasti aurinko jo lämmittääkään ja näin miten lumikin on jo alkanut sulamaan tietyillä aurinkoisilla paikoilla! Pidän oikeastaan kaikista vuodenajoista, mutta keväässä ja kesässä on kyllä sitä jotain erityistä, mitä syksystä ja talvesta puuttuu. Keväällä tekee mieli hymyillä 24/7 ja tehdä monia sellaisia asioita, joita ei muuten tekisi. Siinä missä syksyllä aloitetaan uusia harrastuksia ja opetellaan leipomaan, niin keväällä järjestellään asioita, istutetaan kukkia ja haaveillaan tulevasta kesästä. Ostin jo kevään kunniaksi kukkiakin ilostuttamaan niitä aamuja, kun on pakko vääntäytyä tunneille, vaikka kuinka haluaisi jäädä kotiin makoilemaan.
Keväthaaveissani olen selaillut melko paljon Country Livingin hauskoja nettisivuja. Mikäli englanti sujuu ja kodin sisustaminen, kokkailu ja käsityöt kiinnostavat, niin tuo sivusto kannattaa kyllä lisätä kirjanmerkkeihin. Itse olen jo selaillut täältä vinkkejä kevätsiivoukseen ja vakoillut täältä ideoita erilaisiin askarteluihin.
Tänä keväänä aion myös inspiroitua ihanasta Crystal Rennista, joka on nähty mm. niissä hypetetyissä V Magazinen One Size Fits All -muotikuvissa. Rakastuin ihan täysin tähän alla olevaan kuvaan, jossa Renn on puettu Jean-Paul Gaultierin ihanan keväiseen mekkoon (mekko vuodelta 2006).
Kuva täältä
Nyt, kun ulkona kaikesta huolimatta on vielä lunta, pääsen kevättunelmaan kaikista helpoiten vain sulkemalla makuuhuoneen verhot. Kun verhoihin on painettu hentoja oksia ja iloisen vihreitä lehtiä, voi keskellä talveakin teeskennellä, että olisi kevät. Vielä kun laittaa Vivaldia soimaan ja siemailee vihreää teetä, niin avot! :D
Joten lumi, usko nyt vaan minua, ja sula suosiolla pois!
25.2.2010
Jostain syystä ompelu ei ole vähään aikaan napannut, ja nurkkiin kerääntyneet kankaat odottavat inspiraatiota puikkojen suhistessa. Neulomisessa on se hyvä puoli, että voin ottaa kutimeni mukaan lähes mihin tahansa – junaan, labraan – ja työt valmistuvat huomaamatta. Ompelukonetta ei oikein voi kuljetella!
Valmiiden töiden kasasta löytyi tämä jo joskus marraskuussa valmistunut ympyrähuivi/neulekauluri, joka oli jäänyt kuvaamatta. Lanka on edelleen se Puro, värit ovat aivan yhtä loistavat oikeassa elämässä!
Sain myös joululahjalangoista tekemäni boleron valmiiksi. Pahoittelen ankeaa naamaa ja tylsiä vaatteita noin muuten, sillä napsaisin kuvat äkkiä tultuani labrasta ennen kuin päivänvalo ehti täysin kadota. Älkää katsoko ympäröivää tylsyyttä, katsokaa boleroa! Rakastan noita eri sinisten vaihteluita ja kaikkia lähes säihkyviä sävyjä, kuvien saturaatioon ei ole koskettu vaan bolero oikeasti on juuri noin … sininen. Bolero on jo pestykin pari kertaa eikä se ole mennyt miksikään. Tämä on varmaan uusi lempineuleeni.
Pidin sinisen sävyjä lähes koko ajan ollessani nuorempi, joten minulle jäi siitä kaudesta vuosiksi pieni yliannostus sinisestä. Nyt olen löytänyt tukun muitakin värejä ja sävyjä, jotka näyttävät päälläni hyvältä, mutta pitäisi varmaan taas opetella käyttämään vanhaa tuttua sinistä. Oikeastaan vain sinisten vaatteiden kanssa silmäni näyttävät sinisiltä eivätkä mitäänsanomattoman harmailta.
Ainoa työ, joka jossain määrin seisoo, on tämä takintekele Novita Luxus Cottonista. Otin itselleni kohtuullisen kunnianhimoisen projektin, sillä malli on kauttaaltaan pitsineuletta. Pitsineule vielä menisi haasteena, mutta kun kaupassa niiiiiin kivan tuntuinen lanka onkin todella rasittavaa neuloa. Lanka menee koko ajan säikeiksi yliveto- ja yhteenneulomiskavennuksissa, plääh. Ehkä saan tämän vielä valmiiksi ennen syksyä, toivotaan ainakin.
Ja vaikka keskeneräisiä töitäkin on nurkissa, en voinut vastustaa kiusausta ja ostin nämä puuvillalangat euron kerä (halpaa!). Ihastuin tähän tuliseen väriyhdistelmään kympillä, pätkävärjätyt ja itseraidoittuvat langat ovat heikkouteni. Ihanan värikkäitä keriä, mutta mitä ihmettä näistä tekisin – en voi pitää oranssia tai keltaista lähellä kasvoja, sillä se saa minut näyttämään keltatautiselta. Apua! Olen jo suunnitellut niinkin eriskummallisia projekteja kuin neulehametta.
25.2.2010
Muodin Huipulle -kommentaareja seuranneet ovat varmasti huomanneet, että Project Runway -sarja kaikkine reinkarnaatioineen on kovasti Fisumandiaksen mieleen. Alkuperäinen amerikkalainen versio on ehtinyt jo seitsemänteen tuotantokauteensa, joka kuudennen kauden Los Angelesin reissun jälkeen on palannut jälleen New Yorkin hellään huomaan. Mitään kovin ekstensiivistä kommentaaria PR:n seitsemännestä tulemisesta tuskin voi spoilerivaaran vuoksi kirjoittaa (ellei joku ole ehdottoman kiinnostunut, jolloin voi soveltaa tarvittaessa Lue lisää -toimintoa), mutta jotain yleistä tohtii silti jo kuusi jaksoa ulos pukanneesta kaudesta mainita.
Uudet isänmaan toivot valmiina haasteisiin
PR:n kausien viihdyttävyysarvo on suoraan verrannollinen kahteen seikkaan: suunnittelijoiden estetiikantajuun ja siihen kuinka hyvin se mätsää katsojan mieltymyksiin, sekä suunnittelijoiden luonteeseen henkilöhahmoina ja missä määrin näiden käytös ihastuttaa/vihastuttaa katsojia. Pelkkä moottoriturvan aukominen ja sateenkaaripaletti ei tee kenestäkään automaattisesti parempaa suunnittelijaa, mutta kerta toisensa jälkeen beessin ja ruskean värisiä kotelomekkoja otsa rypyssä catwalkille tuuppaavat fässhön disainerit eivät itselleni nappaa niin esteettisessä kuin persoonallisessakaan mielessä. Seiskakaudella värien ja harmaavarpusten tasapaino on jotakuinkin 50-50, joten kaikille luulisi löytyvän jotain: äänekkäin joukosta on ehdottomasti Anthony, 28-vuotias jannu Alabamasta, ja omituisin Ping, 34-vuotias kiinalaisnainen, jonka estetiikantaju joko uppoaa tai ei uppoa muttei ainakaan huku joukkoon.
Aina välillä joku haluaa olla rock
Tähänastiset haasteet ovat olleet ”ok”: kuuden jakson aikana suunnittelijat ovat joutuneet työskentelemään jo pariin otteeseen muidenkin kuin omien malliensa kanssa, joskaan neloskauden miestenvaatehaasteen kaltaisia pommeja (ja siitä seuranneita faileja) ei ole vielä ilmaantunut. Vaikka osalla suunnittelijoista on jo vahva henkilökohtainen visio ja haasteesta toiseen he onnistuvat tekemään vaatteista itsensä näköisiä, löytyy joukosta vielä paljon epämääräistä eh-jengiä jotka taistelevat jatkopaikasta samalla kun kotiin lähetetään porukkaa niin eriskummallisuuden kuin kyseenalaisen maun (tai sanotaanko mauttomuuden) nimissä. Mutta näinhän se on aina, juna kulkee ja karavaani polkee.
Central Park ja kangasinvaasio
Ylläolevat kuvat ovat ensimmäisestä jaksosta, jonka perinteinen ”duunaa asu joka kertoo JUURI SINUSTA suunnittelijana” -haaste oli vitsikästä seurattavaa verhoiltuine Central Parkin penkkeineen. Vaikka lopputuloksesta suurin osa oli jälleen suhteellisen mitäänsanomattomia mekkoja, löytyi joukosta tarpeeksi mielenkiintoisia designeja lupaamaan tästä kaudesta edes semi-mielenkiintoisen tapauksen. Tähän mennessä olenkin seurannut seiskakautta valppaampana kuin vaikkapa kolmosta, sillä hämmentäviä tilanteita ei varmasti puutu: kuka suunnittelija lähettikään jo kakkosjaksossa mallinsa tuomarien eteen perberi vitsikkäästi vilkkuen?
24.2.2010
Talvisin innostun aina natural keistä ja muutenkin kerrostetusta pukeutumisesta. Tämä talvi on kylmine ilmoineen ollut erityisen hyvä vaikka millaisiin hullumummovirityksiin – harmittavasti tosin olen ollut labrailun takia pakotettu pukeutumaan arkena käytännöllisesti. Onneksi on viikonloput!
Huivit löytävät tiensä vaatekaappiini aina talven tullessa uudestaan, mutta tänä vuonna olen löytänyt hullumummoiluun ja asusteiden päälle kasaamiseen uudenkin inspiraation: neulotut ja virkatut asusteet ja erityisesti virkatut kukat, tähän tyyliin:
Olen siis vääntänyt langanlopuista kukkia ja huiveja ja etsinyt kaupoista sopivia henkäyksenohuita pitsejä ja muita huivitarpeiksi. Monet (aasialaiset) nettivaatekaupat myyvät kyllä varsinkin ensimmäisen kuvan kaltaisia huiveja valmiina, mutta periaatteesta en osta sellaista, jonka voin myös tehdä itse.
Omia huivitarpeitani epämääräisessä mytyssä. Pitsit olen ostanut rullalta ja pätkinyt tai ommellut sopiviksi huiveiksi. Tässä kuvassa olevat kukat ovat muuten ostettuja eikä itse nyherrettyjä – ostin ne Tiimarista (!) muistaakseni kymmenellä sentillä jostain superalesta. Ne ovat paperinarua, mutta ihan hauskoja kiinniteltynä ympäri asua sinne tänne.
En ole ehtinyt ottamaan kunnolla kuvia vähään aikaan eikä minulla siis ole aivan tuoretta kuvaa huivitouhuistani, mutta lohdutukseksi samantyylinen asukuva viime talvelta – tällaista settiä on näkynyt päälläni tänäkin talvena, tosin usein vaaleanpunaisella höystettynä eikä pelkästään valkoisen sävyillä toteutettuna kuten tässä.
Kaikki on itse tehtyä paitsi kengät ja sukat (Anttilasta) ja rusetti (Innocent World).
20.2.2010
Jo pidemmän ajan olen havainnut erinäisissä japanihenkisten ihmisten piireissä lämpimiä tunteita Rilakkuma-nimistä San-X:n maskottihahmoa sekä tämän kanssa hengaavaa vaaleampaa nallekarhua, Korilakkumaa kohtaan. Vaikka nämä kaksi kieltämättä söpöjä ovatkin, eivät ne koskaan iskeneet minuun samalla tavalla kuin vaikkapa niinikään San-X:n Afro Ken -koira tai vaikkapa Shinkansen-juna. Tarpeeksi Rilakkuman kuvia tuijoteltuani huomasin kuitenkin yllätyksekseni, että nallekarhujen kanssa tuntui usein hengaavan varsin sympaattinen pieni lintu, jonka on kai oikeasti tarkoitus olla tipu/untuvikko – omaan silmääni se kuitenkin näyttää petollisesti pieneltä ankalta, ja koska ankat ovat kissojen lisäksi ehdottomia lempieläimiäni, oli vain ajan kysymys kunnes hurahtaisin täysin Kiiroitori-maniaan.
kuvat Artbox.co.uk
Artboxin sivuilla tutkiskelin aikani Rilakkuma-aiheisia tavaroita kuten bento-laatikoita ja teemukeja, ja kelpuuttaisin kyllä ylläolevat hetkessä omaan keittiökaappiini edelleen. Kolmikkoa näkee usein erilaisissa ruokateemaisissa ympäristöissä, ja koska toinen heikkouteni ankkojen lisäksi on erilaiset herkut ja makeat (varsinkin minikoossa), ei kestänyt kauaa ennen kuin törmäsin siihen ultimaattiseen yhdistelmään…
kuvat Strapya
…nimittäin Strapyan ihanaakin turhemmat kännykkäkorut (…ja avaimenpäällinen)! Yhtenä heikkona hetkenä sitten pistin tilauksen vetämään, ja ylläolevat tavarat saapuivat muutama päivä sitten jo innosta odotteleviin hyppysiini. Erilaisia versioita on Strapyalla varastossa vielä vaikka kuinka, joten asialliseen hintaan uskon kokoelmani kertyvän vielä jatkossa. Ennalta olin sortunut ostamaan hieman kookkaamman korun, joka laukaisi kyseisen vimman lopullisesti, mutta mitään en kadu! Kuvaan siitä onkin hyvä päättää – jos toiset rakastavat Hello Kittyä, olkoon Kiiroitori minun ällösöpöpaheeni. :D
19.2.2010
Tykkään asioiden listaamisesta. Kauppalistat, wtb-listat, haaveilulistat, matkustelulistat, listalistat ja kaikkijännäkivalistat kuuluvat olennaisena osana jokapäiväiseen elämääni. Yhdenlaisten listojen tekemistä kuitenkin inhoan; nimittäin niiden, joissa listataan pakollisia tehtäviä juttuja. Siksipä tässä vastapainona Kivan Tekemisen Lista eilen laatimalleni Epäkivan Tekemisen Listalle (joka sisälsi ihan liikaa opiskelujuttuja, pankkijuttuja ja muita aikuisjuttuja).
♥ Käy kirjastossa ja tee löytöjä! Kirjastot on muutenkin kivoja paikkoja.
♥ Ompele sohvatyynynpäällinen! Huh, tätä olen koittanut saada aikaiseksi jo kohta vuoden päivät. Valitsemani kangas on todella kiva ja tyynynpäällisten ompelu nyt on helppoa kuin heinänteko, en tajua mikä tässäkin kestää.
♥ Leivo ananaspiirakkaa! Ananaspiirakka = rakkaus
♥ Paketoi pikkuveljen synttärilahja! Olen huono sisko, veljellä oli synttärit jo melkein kuukausi sitten, enkä ole vieläkään saanut edes lahjaa paketoitua.
♥ Lue Douglas Nilesin Ruusun Herra. Hihii, olen Dragonlance-fani enkä edes älyä häpeillä sitä ollenkaan. Sain viime viikonloppuna luettua Kadonneet kroniikat loppuun, ja seuraavaksi ajattelin aloitella Solamnian nousua.
♥ Yllätä poikaystävä viiden yhteisen vuoden kunniaksi!
♥ Käy kotiseuturetkellä! Kunhan talviloma alkaa, ajattelin ottaa bussin jonnekin paikkaan jossa en ole koskaan käynyt.
♥ Askartele rintarossi!
Kuvat: thedailygreen.com, easyweb.easynet.co.uk/~camelshere/dragons ja muistaakseni ohyeahmorigirl.tumblr.com
17.2.2010
Juhlin noin viikko takaperin 21-vuotissyntymäpäiviäni ja myöhäisiä tupareitani. Kuten jo aiemmasta Halloween-kirjoituksestani voinee päätellä, olen suuri teemajuhlien ystävä – siitäkin huolimatta, että yleensä panikoin vielä edellisenä iltanakin, kun en keksi mitään päällepantavaa. Tällä kertaa sain onneksi itse päättää juhlien teeman itselleni sopivan helpoksi, ja panostimme muutenkin juhlassa enemmän tarjoiluihin kuin vaatteisiin.
Alkushotteina juotiin haamukakat, jotka näkyvät kuvassa taustalla tarjottimella. Tuossa hienossa juomassa on yhdistetty salmiakkiviina ja maustamaton jogurtti todella… esteettisellä tavalla, ja lopputuloksena on jotain, mitä shotin nimi kuvaa varsin hyvin. Kuvassa näkyy etualalla juhlien keksitarjoilu, joka koostui valkosuklaapäällysteisistä Filipinos -kekseistä ja vanhoista tutuista salmiakki-chili-dominoista. Tarjolla oli myös pippurituorejuustoa suolakeksien kera, mutta ne olivat niin maukkaita että katosivat parempiin suihin ennen kuin kukaan ehti niitä ikuistaa.
Seuraavana päivänä jatkettiin teeman mukaista ruokailua, ja tehtiin itse sushia. Sain joululahjaksi vanhemmiltani Tokyokanista ostetun Sushi Kitin, jossa on tuoreaineita lukuunottamatta mukana kaikki tarvittava sushin valmistamiseen aina riisistä gariin ja syömäpuikkoihin. Täytteeksi rullasimme kurkkua, avokadoa, porkkanaa ja tonnikalaa. Lopputulos ei tietenkään ollut aivan yhtä esteettinen ja oikeaoppinen kuin sushiravintoloissa, ja valmistuksessa piti muutenkin hieman improvisoida (sushiriisi kuuluisi jäähdyttää viuhkan avulla, me huidoimme pahvisen lievekansion kanssa). Ruuanlaitto yhdessä kaverien kanssa on kuitenkin aina yhtä hauskaa ajanvietettä, ja mikä parasta, kättensä työt pääsee lopuksi syömään. Sushin valmistamisesta kiinnostuneen kannattaa tarkastaa esimerkiksi Pastanjauhajien sushin perusteet ja Nicehouse.fi:n sushiohjeet. Ja ei kun rullaamaan! Itse juhlista vielä sen verran, ettei kyse todellakaan ollut kovin suurista tai hienoista pippaloista, mutta varsin vähällä vaivalla on mahdollista tehdä tavallisista illanistujaisistakin esteettisesti miellyttävämmät ja houkuttelevammat. Suosittelen kokeilemaan!
15.2.2010
Kuten monista uutisista ja blogeista on voinut jo lukea, torstaina 11.2.2010 Alexander McQueen päätti elämänsä kotonaan Lontoossa. Muotisuunnittelijasuuruuden kuolema on otettu vastaan ennen kaikkea järkyttyneen yllätyksen tunnelmissa, sillä 40-vuotias McQueen oli uransa huipulla sekä suuri inspiraatio ja esikuva monelle.
McQueen kuului (ja kuuluu edelleen) omien suosikkisuunnittelijoitteni joukkoon, joten luin uutisesta lähinnä hämmentyneen epäuskoisena. Monen muun tavoin koin itse ‘valaistumisen’ hänen mallistoihinsa vasta vuoden 2006 tienoilla, mutta olen silti vilpittömän pahoillani näin lahjakkaan sekä omaperäisen ihmisen menetyksestä. Tehdäkseni tästä kirjoituksesta kuitenkin edes himpun erilaisen kuin loputtomista tusinamuistokirjoituksista (tiedän miten teennäiseltä tällaiset pahimmillaan kuulostavat), mieleeni tuli lainata pätkää viime aikoina lukemastani Kurt Vonnegutin kirjasta Slaughterhouse-five:
The most important thing I learned on Tralfamadore was that when a person dies he only appears to die. He is still very much alive in the past, so it is very silly for people to cry at his funeral. All moments, past, present and future, always have existed, always will exist. [...] It is just an illusion we have here on Earth that one moment follows another one, like beads on a string, and that once a moment is gone it is gone forever.
Ylläolevaa voi arkisemmin (sekä kornisti ja kliseisesti, mutta menkööt) soveltaa tarkoittamaan, että se mitä McQueen elämänsä aikana ehti saavuttaa on loputtomasti läsnä nyt, menneisyydessä ja tulevassa. Tämän vuoksi olen kasannut alle muutamia linkkejä joista kukin voi halutessaan hypätä aikakoneessa historiaan ja muistaa McQueenin siitä, mitä tämä parhaiten osasi: luoda persoonallisia, haastavia ja nyrjähtäneen kauniita vaatteita.
- Fashionologien runwaykokoelma
- Style.comin arkisto McQueenin mallistoista
- Runwaym:n muistokirjoitus laajalla kuvakokoelmalla (vaatii yhteisöön liittymisen)
- Ohnotheydidntin kuvakokoelma, jossa vain murto-osa julkisuuden henkilöiden suosimista McQueenin vaatteista
12.2.2010
Heidi hehkutti täällä jo jokin aika sitten löytäneensä täydelliset talvisaappaat. Minäkin päätin jo syksyllä hankkia itselleni uudet saappaat täksi talveksi (ehkä olin meedio ja jotenkin aavistin että lunta on tiedossa tuutin täydeltä), mutta urakka osoittautui luultua vaikeammaksi. UGGeja en omiin jalkoihini laittaisi vaikka maksettaisiin, enkä ole järin viehtynyt myöskään niihin kymmensenttisiin korkoihin, joita on tungettu lähestulkoon kaikkiin muuten miellyttävän näköisiin saappaisiin. Kiitos vain, mutta itse en ainakaan halua vielä ryhtyä jäällä luisuvaksi naiseksi. Myöskään terävät kärjet, rypytykset tai ylipolvensaappaaat eivät tosiaan ole ihan se ”mun juttu”, joten voitte arvata millaista oli kahlata kenkäkauppoja läpi edes yhden fiksun näköisen kenkäparin toivossa.
Ilmeisesti talvikengät eivät saa olla kivannäköisiä tai mukavia, eivätkä varsinkaan molempia…
Lienee siis ymmärrettävää, että kun viimein bongasin DinSkosta kivannäköiset ja kohtuullisen edulliset ruskeat saappaat, korjasin ne parempaan talteen. Materiaalina oli keinonahka eikä DinSkon laadussa muutenkaan ole koskaan ollut kehumista, mutta ajattelin kenkien kestävän vähintään yhden talven yli. Tämä tietysti osoittautui pian suuremman luokan virhearvioksi, sillä kuten kaikki tietävät jo, halpaa ja hyvää ei ole keksitykään.
Paskan möivät :/
Ehdin käyttää saappaita noin kuukauden päivät, ennen kuin ne alkoivat hajota jalkoihini. Onneksi edes asiakaspalvelu oli liikkeissä erinomaista, sillä vaihdoin saappat uusiin yhteensä neljä kertaa välillä lokakuu-tammikuu. Ensimmäisestä parista murtui korko, toisessa ja kolmannessa oli vuori ommeltu niin ryttyyn että jalkoihin tuli hiertymiä, ja kun neljännestä parista alkoi lähteä väri ja korko antoi lopulta taas kerran periksi, päätin että pelleily saa riittää. Palautin hajonneet kengät kauppaan ja totesin että pitäkää tunkkinne, minä etsin kengät jostain muualta. Käytännössä olin siis jälleen kerran lähtöpisteessä, repimässä hiuksiani rumien ja epäkäytännöllisten kenkien keskellä. Onneksi osuin sentään parhaaseen talvialesesonkiin, ja koluttuani useamman päivän niin Helsingin kuin Turunkin kenkäliikkeitä, minua lopulta lykästi.
Nyt voi taas rämpiä kinoksissa!
Halosen alesta löytynyt pari on aitoa nahkaa, ja kun vielä teetätin kenkiin kunnolliset pohjakuviot suutarilla, voin olla melko varma siitä että kävelen näillä vielä vuoden jos toisenkin päästä. Vaikka minulla ei periaatteessa mitään ruotsalaisia halpaketjuja vastaan olekaan, niin opin kyllä kirjaimellisesti kantapään kautta kiertämään DinSkon liikkeet jatkossa kaukaa. Loppu hyvin, kaikki hyvin.
10.2.2010
Toisinaan sitä havahtuu talvialennusmyynteihin liian myöhään, tai kun on jo tuhlannut rahojaan toisaalle. Omalla kohdallani näin kävi taannoisen Candy Stripperin alen kanssa, mutta tallensin silti omaksi ilokseni silloisia lemppareitani vaatteiden joukosta siltä varalta että jonain päivänä törmäisin vielä vastaaviin. Joten luvassa jälleen häpeilemätöntä materialismispämmiä ja hauskoja vaatteita, olkaa hyvä!
Roskaruokahuppari ja ulkoilutakki, uuh uuh
Hampurilais/hodari/ranskisteema toimii minuun lähes aina, ja printit ovat hauskan pelkistettyjä eivätkä dominoi liikaa hupparin ulkoasua muuten. Ulkoilutakissa taas on itseäni usein miellyttävä korkea kaulus, ja taskujen sijoittelu on jännä. En tiedä missä tilanteissa tällaista käyttäisin, mutta ilmeisesti täytyisi vain keksiä jostain sille sopivaa tekemistä!
Lepakkoneulehuppari ja tähtisukkikset
Huppareita ei koskaan voi olla liikaa, ja tämä kyseinen yksilö miellytti sekä violettina että valkoisena eniten. Kuviot ovat juuri oikean kokoisia ja sarjakuvamaisen hauskoja. Sukkahousuissa puolestaan on sekä tavanomaisesta poikkeava väriteema että sopivan vaihteleva printti, joten näiden ympärille olisi helppo rakentaa yksinkertainen asukokonaisuus jonka päätähti (heh_heh) sääret olisivat!
!!!
Vampyyrisormus on kiehtovimpia ideoita aikoihin, ja toteutus on tarpeeksi muovimaisen sarjakuvamainen näyttämättä silti rikollisen halvalta. Tällainen minulle heti!
Kultaa ja hopeaa, hopeaa ja kultaa
…Ja loppuun ykkössuosikkini, jonka hienoutta en yksinkertaisesti voi lakata ihastelemasta. Kyse on siis kaulakorusta, ja mallin koukuttavuudesta kertoo omiaan se, että olisin melkein valmis kelpuuttamaan arkikäyttöön saman teeman hiusdonitsin – siis hiusdonitsin! Korussa yhdistyy todella hauskasti ketjun ja materiaalin keveys sekä ‘raskauttava’ kolmiulotteisuus, mutta loppupeleissä ei pääse yli eikä ympäri siitä seikasta, että kulta hopeisella pohjalla on yksi lempikombojani ikinä.
Pahoittelut lyhyestä kirjoituksesta tältä erää, viikonloppu saattaa tuoda mukanaan paljon lisäkimallusta!
5.2.2010
Edellinen sivu
