Candy Stripper -haaveilua

5.2.2010 klo 10:18pm Airin

candy-stripper-haaveilua

Toisinaan sitä havahtuu talvialennusmyynteihin liian myöhään, tai kun on jo tuhlannut rahojaan toisaalle. Omalla kohdallani näin kävi taannoisen Candy Stripperin alen kanssa, mutta tallensin silti omaksi ilokseni silloisia lemppareitani vaatteiden joukosta siltä varalta että jonain päivänä törmäisin vielä vastaaviin. Joten luvassa jälleen häpeilemätöntä materialismispämmiä ja hauskoja vaatteita, olkaa hyvä!

cs1Roskaruokahuppari ja ulkoilutakki, uuh uuh

Hampurilais/hodari/ranskisteema toimii minuun lähes aina, ja printit ovat hauskan pelkistettyjä eivätkä dominoi liikaa hupparin ulkoasua muuten. Ulkoilutakissa taas on itseäni usein miellyttävä korkea kaulus, ja taskujen sijoittelu on jännä. En tiedä missä tilanteissa tällaista käyttäisin, mutta ilmeisesti täytyisi vain keksiä jostain sille sopivaa tekemistä!

cs2Lepakkoneulehuppari ja tähtisukkikset

Huppareita ei koskaan voi olla liikaa, ja tämä kyseinen yksilö miellytti sekä violettina että valkoisena eniten. Kuviot ovat juuri oikean kokoisia ja sarjakuvamaisen hauskoja. Sukkahousuissa puolestaan on sekä tavanomaisesta poikkeava väriteema että sopivan vaihteleva printti, joten näiden ympärille olisi helppo rakentaa yksinkertainen asukokonaisuus jonka päätähti (heh_heh) sääret olisivat!

cs3!!!

Vampyyrisormus on kiehtovimpia ideoita aikoihin, ja toteutus on tarpeeksi muovimaisen sarjakuvamainen näyttämättä silti rikollisen halvalta. Tällainen minulle heti!

cs4Kultaa ja hopeaa, hopeaa ja kultaa

…Ja loppuun ykkössuosikkini, jonka hienoutta en yksinkertaisesti voi lakata ihastelemasta. Kyse on siis kaulakorusta, ja mallin koukuttavuudesta kertoo omiaan se, että olisin melkein valmis kelpuuttamaan arkikäyttöön saman teeman hiusdonitsin – siis hiusdonitsin! Korussa yhdistyy todella hauskasti ketjun ja materiaalin keveys sekä ‘raskauttava’ kolmiulotteisuus, mutta loppupeleissä ei pääse yli eikä ympäri siitä seikasta, että kulta hopeisella pohjalla on yksi lempikombojani ikinä.

Pahoittelut lyhyestä kirjoituksesta tältä erää, viikonloppu saattaa tuoda mukanaan paljon lisäkimallusta!

Aihe: Airin, Materiaa

Jätä kommentti

(vaaditaan)

(vaaditaan), (Piilotettu)

XHTML: Voit käyttää seuraavia HTML-elementtejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Paluuviiteosoite  |  Tämän artikkelin kommentit RSS-syötteenä.


Asiaa?

Jos haluat ottaa kirjoittajiin yhteyttä, sähköpostiosoitteemme on fisumandias@gmail.com!

Arkistot

Blogroll

Aiheet

Kommentit