Eräiden kenkien tarina

10.2.2010 klo 12:37pm Maija

eraiden-kenkien-tarina

Heidi hehkutti täällä jo jokin aika sitten löytäneensä täydelliset talvisaappaat. Minäkin päätin jo syksyllä hankkia itselleni uudet saappaat täksi talveksi (ehkä olin meedio ja jotenkin aavistin että lunta on tiedossa tuutin täydeltä), mutta urakka osoittautui luultua vaikeammaksi. UGGeja en omiin jalkoihini laittaisi vaikka maksettaisiin, enkä ole järin viehtynyt myöskään niihin kymmensenttisiin korkoihin, joita on tungettu lähestulkoon kaikkiin muuten miellyttävän näköisiin saappaisiin. Kiitos vain, mutta itse en ainakaan halua vielä ryhtyä jäällä luisuvaksi naiseksi. Myöskään terävät kärjet, rypytykset tai ylipolvensaappaaat eivät tosiaan ole ihan se ”mun juttu”, joten voitte arvata millaista oli kahlata kenkäkauppoja läpi edes yhden fiksun näköisen kenkäparin toivossa.

fugg

Ilmeisesti talvikengät eivät saa olla kivannäköisiä tai mukavia, eivätkä varsinkaan molempia…

Lienee siis ymmärrettävää, että kun viimein bongasin DinSkosta kivannäköiset ja kohtuullisen edulliset ruskeat saappaat, korjasin ne parempaan talteen. Materiaalina oli keinonahka eikä DinSkon laadussa muutenkaan ole koskaan ollut kehumista, mutta ajattelin kenkien kestävän vähintään yhden talven yli. Tämä tietysti osoittautui pian suuremman luokan virhearvioksi, sillä kuten kaikki tietävät jo, halpaa ja hyvää ei ole keksitykään.

kenka-1Paskan möivät :/

Ehdin käyttää saappaita noin kuukauden päivät, ennen kuin ne alkoivat hajota jalkoihini. Onneksi edes asiakaspalvelu oli liikkeissä erinomaista, sillä vaihdoin saappat uusiin yhteensä neljä kertaa välillä lokakuu-tammikuu. Ensimmäisestä parista murtui korko, toisessa ja kolmannessa oli vuori ommeltu niin ryttyyn että jalkoihin tuli hiertymiä, ja kun neljännestä parista alkoi lähteä väri ja korko antoi lopulta taas kerran periksi, päätin että pelleily saa riittää. Palautin hajonneet kengät kauppaan ja totesin että pitäkää tunkkinne, minä etsin kengät jostain muualta. Käytännössä olin siis jälleen kerran lähtöpisteessä, repimässä hiuksiani rumien ja epäkäytännöllisten kenkien keskellä. Onneksi osuin sentään parhaaseen talvialesesonkiin, ja koluttuani useamman päivän niin Helsingin kuin Turunkin kenkäliikkeitä, minua lopulta lykästi.

kenka-2Nyt voi taas rämpiä kinoksissa!

Halosen alesta löytynyt pari on aitoa nahkaa, ja kun vielä teetätin kenkiin kunnolliset pohjakuviot suutarilla, voin olla melko varma siitä että kävelen näillä vielä vuoden jos toisenkin päästä. Vaikka minulla ei periaatteessa mitään ruotsalaisia halpaketjuja vastaan olekaan, niin opin kyllä kirjaimellisesti kantapään kautta kiertämään DinSkon liikkeet jatkossa kaukaa. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Aihe: Maija, Materiaa

Jätä kommentti

(vaaditaan)

(vaaditaan), (Piilotettu)

XHTML: Voit käyttää seuraavia HTML-elementtejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Paluuviiteosoite  |  Tämän artikkelin kommentit RSS-syötteenä.


Asiaa?

Jos haluat ottaa kirjoittajiin yhteyttä, sähköpostiosoitteemme on fisumandias@gmail.com!

Arkistot

Blogroll

Aiheet

Kommentit