Parempi myöhässä kuin ei milloinkaan! Vaikka totta puhuen odottamani Pariisin syksyn 2010-2011 Ready to Wear -pläjäys jätti tällä kertaa neutraalin tyyneksi suurimmilta osin – tuijotin kymmenen minuuttia Valentinon mekkoja keksimättä niistä mitään kovin nasevaa sanomista, joten tiivistin tähän entryyn kaksi selkeiten tunteita herättänyttä mallistoa ja lisäsin niiden kaveriksi otteita parista muusta valmiina niskaan -kokoelmasta. Ehkä miesten metkuista löytyy sitten enemmän sanottavaa! (Tai sitten opiskelujen takia on niin puhti pois ettei koherentisti muotoiltuja ajatuksia lähde juuri nyt repimälläkään, ken tietää!)
Tylsän varmasti lähdetään McQueenilla, jonka viimeistä taidonnäytettä moni odotti varmasti jännityksellä. Käytetyt printit sekä kullan yhdisteleminen eri väreihin (varsinkin tummiin sävyihin!) toimivat ainakin itselläni kuin häkä, ja vaikka osa linjoista on klassisella tavalla ”turvallisia”, tuntuvat ne silti omalla tavallaan raikkailta. Stailaus sopi mielestäni vaatteisiin hyvin, ei vain kontrastina erilaisten mohikaanipäähineiden kautta, vaan kiinnittämällä huomion itse linjoihin.
:D
Lagerfeldin Kalle tuotti varmasti tällä kertaa suurimmalle osalle näytösten suurimmat wtf-hetket Tiibetin kaamea lumimies -kokeiluillaan, josta täytyy jo ajatuksena antaa täydet pisteet koska idea on niin kilari. Tekokarvaan hukkuneista malleista suosikkini ovat ylläolevat herrasmiehet, joilla on asenne kohdallaan. Mallistosta löytyi kuitenkin myös hillitympiä esimerkkejä, jotka miellyttivät silmää ihan aidosti – ja esimerkiksi vaaleansinivärjätyt valkoiset neulemekot kelpuuttaisin kyllä ihan sellaisenaan omaan vaatekaappiini.
Mitä omaan vaatekaappiin tulee, poimin Ready to Weareista pari esimerkkiä myös vaatteista jotka voisin kuvitella pukeutumiseeni varsinkin yhdistelemisen tuloksena:
Wunderkind Fall 2010-2011
Ensimmäisen kuvan mekko-jakku -yhdistelmä on kuosiltaan täydellinen, ja rakastan myös niiden mallia. Ruutupukuihin taas en ole ihan heti itse kääriytymässä, mutta rennossa yleisilmeessä ja jokseenkin ”toimiiko vai eikö toimi” -asussa on jotain poikamaisen hauskaa jota voisin hyvin nähdä itseni soveltavan (joko itseeni tai poikaystävään, hmm!).
John Rocha Fall 2010-2011
John Rochan mekoissa yhdistyvät viime aikoina kaipailemani kerrostukset sekä näennäisen yksinkertaiset linjat. Pienet yksityiskohdat helman asymmetrisyydessä tai koristeluissa ovat a++! Myös selkeät värit ovat plussaa, sillä juuri tämänkaltaisten mekkojen ympärille haluaisin rakentaa vaikka minkälaisia asukokonaisuuksia. Inspiraatiota ompeluun jatkossa?
Okei okei, pelle otsikko, mutta molemmat ovat lapsuuden kirjasuosikkieni nimiä ja tilaisuus korniuteen oli liian hyvä, jotta olisin jättänyt sen käyttämättä!
Sivulauseessa olen tainnut mainita värianalyysistä joskus. En kasaa koko pukeutumistani värianalyysin sävykartan varaan – se olisi tylsää – mutta ainakin tietoisuus itselle sopivista sävyistä olisi fiksua kaikkien hankkia. Ja huoh, puhun tosiaan sävyistä, en väreistä. Nakertaa kun ihmiset heittelevät kommenttia ”minulle ei sovi sininen” kun on lähes takuuvarmaa, että joku sinisen sävy sopii. Enemmän väliä kuin itse värillä on sen sävyllä: kylmä vai lämmin, kirkas vai utuinen.
Oma väritykseni on päivänselvä kesä: ihoni on selkeästi kylmänsävyinen eikä mikään lämmin kellertävä eivätkä silmieni tai hiusteni värit ole kovin voimakkaat. (Jos minulla olisi kylmän ihon kaverina tummemmat hiukset ja kirkkaansiniset silmät, olisin talvi.) Suurin osa suomalaisista on kesiä kuten minä; värianalyysisysteemistä riippuen kesällä voi vielä olla useampia alatyyppejä, mutta en ala nyt halkomaan hiuksia. Mielenkiintoisempaa on näyttää kuin puhua, joten mitä tapahtuu, kun kesä pukeutuu itselleen täysin epäsopiviksi rankattuun väriin, lämpimään oranssiin?
Suurin osa varmaan katsoi ensin boleroa ja kasvojani vasta sitten. Epäsopiviin sävyihin pukeutuminen ei ole mikään rikos, mutta niihin ”hukkuu”. Jos haluaa korostaa kasvojaan eikä vaatteitaan, pitää siis välttää vääriä sävyjä kasvojen lähellä.
Minusta on tosin ihan hauskaa, jos joku katsoo mieluummin boleroani kuin pärstääni! Se oli oikeastaan tuon asuni ideakin.
Tärkein pointti onkin tietoisuus siitä, mitä eri värit ja sävyt saavat aikaan. Kun tietää, mikä saa omat kasvot hohtamaan ja mikä ei, voi leikitellä sillä: jos ostan jotain lämpimän oranssia, on takuuvarmaa, että kaikki katsovat juuri sitä vaatekappaletta unohtaen maantienvärisen tukkani ja finnisen naamani. Loistava asun yksityiskohta siis. Isona pintana oranssi tosin luultavasti tekisi minusta vain sairaan näköisen, joten varovainen pitää olla – lisäksi yllä muut päälläni olevat värit ovat sopivia, kirkkaanpunainen ja vaaleankeltainen/hyvin tumma kerma nimittäin löytyvät kesän värikartasta. Jos pukeutuisin oranssiin, oliivinvihreään ja mustaan (eivät löydy kesän sävykartasta), tulos olisi aika kamala.
Minulle, vaalealle kesälle sopivia värejä – paljon liilaa, sinistä ja fuksiaa ja pinkkiä murreittuna sävyinä, jotka ovatkin lempivärejäni pukeutumisessa. ”hmm”. Huomatkaa, miten musta puuttuu kokonaan.
Ajatusleikki toisinpäin, mitä tapahtuu kun pukeudun nuoruuteni lempiväriin siniseen (joka lähes kaikissa sävyissään sopii kesälle) ja vaaleanharmaaseen (eräs kesälle suositeltu ”neutraali” mustan sijaan – musta hukuttaa kesän vähäisetkin värit ja saa näyttämään ruumiilta):
Luultavasti kasvoni olivat tässä kuvassa se, johon katse osui ensin. Ja hups, ihoni näyttää ihan eri väriseltä kuin ylemmässä kuvassa. Tällainen omiin sävyihin pukeutuminen on kyllä nättiä, kasvot hohtavat ja silmätkin näyttävät oikeasti sinisiltä ja hiukset kiiltäviltä, mutta onhan tämä vähän tylsää. Siksi joskus pidän sitä oranssia boleroa, ha ha!
(Jos jotakuta kiinnostaa, niin ensimmäisessä kuvassa boleron väkersin itse, paita Asiajam, tukkanauha itse väkerretty, hame Jackpot. Alemmassa bolero Vila, poolo Yesstyle, hame itse tehty, sudenkorentorintaneula mummilta.)
Elokuussa 2007 parikymppinen Sophie Lancaster joutui teinijengin hakkaamaksi, koska hän pukeutui valtavirrasta poikkeavalla tavalla. Sophie kuoli vammoihinsa, joiden kerrotaan olleen niin pahat, etteivät paikalle tulleet ensihoitajat osanneet aluksi sanoa oliko Sophie mies vai nainen.
Olen ihan sanaton. Minusta on käsittämätöntä, että en ollut kuullut tästä tapauksesta aiemmin! Vielä käsittämättömämpää on kuinka ihmiset voivatkaan olla noin ajattelemattomia ja ilkeitä toisiaan kohtaan. ;__; Toivottavasti Sophien muistoksi perustettu säätiö saa kerrottua mahdollisimman monille nuorille (ja aikuisille) tästä tapauksesta ja toivottavasti ihmiset viimeinkin tajuaisivat käyttäytyä… noh, ihmisiksi!
Illamasquan kautta voi tukea kyseistä säätiötä joko lahjoittamalla säätiölle rahaa ihan suoraan tai ostamalla pari puntaa maksavan rannekorun tai kymmenisen puntaa maksavan meikkikynän. Säätiö käyttää näin saadut rahat nuorten parissa tehtävään valistustyöhön.
(Olen nähnyt monissa blogeissa kampanjoita ties minkä kissojen ja koirien auttamisesta, mutta tästä aiheesta en ollut onnistunut näkemään yhtäkään postausta, joten ajattelin korjata tilanteen. Suunnittelin ostavani tuon meikkikynän ja antavani sen jollekin kaverilleni eteenpäin, itse kun en oikein tuonlaatuista meikkausta harrasta.)
Laulussa sanotaan että kevät toi muurarin, vaikka minulle kevään hidas mutta varma saapuminen on aiheuttanut lähinnä sisustushimon. Koska asun vanhassa puutaloyksiössä, olen pyrkinyt sisustuksessani tietynlaiseen vanhanaikaiseen estetiikkaan johon kuuluu valkoiseksi maalattua puuta, kuluneita pintoja ja käyttöesineissä metallia, puuta, lasia ja keramiikkaa muovin sijasta.
Lasi- ja maustepurkit ovat sukulaisten peruja, herätys- ja munakello kirpparilöytöjä.
Onneksi ei tarvitse kuitenkaan metsästää ihan kaikkea kirpputoreilta, sillä samaa estetiikkaa löytyy niin suurten ketjujen sisustusosastoilta kuin pienistä, tyylille erikseen omistautuneista liikkeistä (hyvänä esimerkkinä Moon River, johon törmäsin ihan sattumalta ollessani kävelyllä). Viime aikoina olen tehnyt hyviä löytöjä ehkä vähän odottamattomistakin paikoista.
Puinen laatikko… kori… asia sopii hyvin pikkusälän säilytykseen, avainnaulakko puolestaan koruille, ja molemmat löytyivät Sokokselta puoleen hintaan. Tiimarista eurolla mukaan tarttunut servettiteline käy kirjeillekin mainiosti.
Vaikka budjetti tai asunnon koko (tai se fakta että joudun kesällä muuttamaan) eivät mahdollista kaikkien visioiden toteuttamista, on silti mukava selata erilaisia sisustuslehtiä ja niiden nettisivuja ja haaveilla vielä vähän kivemmasta kodista.
Kirjeet ja kirjat ojennukseen.
Kelloja sisustuselementtinä ja kutsuvan näköinen keittiö.
Inspiraatiota kevääseen ja sisustamiseen löytyy tietysti myös blogeista, ja esimerkiksi Reese & Marie ja Keltainen talo rannalla ovat selaamisen arvoisia.
Postailen edelleenkin asukuvia ihan liian harvoin, lähinnä koska jokapäiväinen pukeutumiseni on aika tylsää. Olisi kiva pukeutua aina mielenkiintoisesti ja kivasti, mutta välillä täytyy tehdä kompromisseja. :F Näissä seuraavissa asuissa kuitenkin viihdyin melko hyvin, vaikka ne aika tavanomaisia ovatkin.
Viime torstaina näytin tältä. Ehdin jo heittäytyä ihan kevätfiiliksiin, kun yllättäen alkoikin sataa LUNTA MITÄ MITÄ MITÄ. Piti siis turvautua kylmän sään villatakkiin ja laittaa oikein hattukin päähän. Ostin tuon päällystakin viime vuonna, mutta en ole oikein uskaltanut käyttää sitä, koska valkoinen takki + minä + loska = error error puerto rico.
Hattu Sokokselta, huivi kirpparilta, takki Vero Modasta, laukku äitiltä, lapaset mummolta, pitkä villatakki kirpparilta, sukkahousut Ginasta ja kengät Haloselta. Taustalla tyylikäs ulko-ovi.
Tältä taas näytin tänään. Aurinko paistoi tänään jo niin lämpimästi, ettei todellakaan uskoisi että vielä viime torstaina satoi lunta ihan kaatamalla. En yleensä ikinä käytä keltaisia vaatteita, mutta keväällä alan aina himoitsemaan kaikkia keltaisia juttuja. Onneksi tuo keltakukikas mekko ja pääsiäistipunkeltainen huivi ovat toistaiseksi hillinneet tätä keväistä keltakuumettani. :D
Aurinkolasit ostin joskus viime kesänä Hennesiltä, huivin alkuperä on minulle itsellenikin mysteeri, takki on pari talvea sitten ostettu Vero Modasta, takin alta pilkottava pitsipaita on Lindexiltä, mekko on myöskin Vero modasta ja muut vaatteet ovatkin samoja kuin edellisessä kuvassa.
Pariisin muotiviikon backlogaus on vielä vaiheessa (lue = laiskuus vie voiton), mutta eiköhän niitä lemppareita voi hehkuttaa viiveelläkin. Kiirettä ja stressiä lievittääkseni olen nimittäin viime päivinä löytänyt itseni tuijottamasta täysin sattumalta bongattua Project Runway Australian kakkoskautta, joka osoittautuikin erittäin positiiviseksi yllätykseksi: kaudesta löytyy niin sympaattisia persoonia, hauskoja haasteita, huumoria kuin *gasp* suunnittelijoita joiden esteettinen silmä miellyttää myös omaani! Näillä eväillä täytyy varmaankin tarkastaa myös ykköskausi, sillä vaikka Tim Gunnia tuleekin aika ajoin ikävä (Henry Rothin ”let me see the passion in your fashion”:issa kun ei ikävä kyllä ole samaa kaikua kuin Gunnin legendaarisissa lausahduksissa), viihdytti PRA season 2 enemmän kuin muutama alkuperäisen PR:n kausi, le gasp jälleen.
Kumman sinä pukisit punaiselle matolle
PRA 2:n lempiasioikseni voisin nimetä aika kiitettävästi vaihtelevan tyyliskaalan eli suunnittelijoiden erilaiset visiot, jotka takasivat lähes joka jaksossa jotain ”uu, tykkään” sekä ”uu, silmiin koskee” tason virityksiä – esimerkkinä nyt vaikkapa yllä olevan kuvan gaalamekot, joissa oikeanpuolimmaisessa on muistaakseni joustosatiinia, sinne tänne pitsilaahukseen kirjailtuja helmiä, nauhoja sekä luoja tietää mitä muuta. Voitte heittää vienon arvauksen kumpi voitti haasteen ja kumpi lähti maitojunalla kotiin, näin ensimmäistä jaksoa lievästi spoilaten.
Persoonallisuuksien puolesta löytyi myös valinnanvaraa, eikä kaudelle ollut eksynyt juuri turhaa tai ilkeämielistä draamaa, kilpailuhenkisiä naljailuja tottakai. Oma suosikkivinoiluni lähtee vihannesosastojaksosta, jossa Anthony kommentoi kilpakumppaninsa kurpitsapitsimekkoa sanoilla ”She said it’s for Sarah Jessica Parker. Um, honey. no. It’s for a homeless person to eat.” Luovien tyylien lisäksi (haasteessa, jossa suunnittelijoiden piti rekrytä kadulta itselleen miesmalli, totesi William ”I’m wearing a smirt, a man skirt, and meggins, man leggins. Nobody’s going to come near me!”) myös erilaisia tukkajumalia nähtiin talossa tarpeeksi.
Michaelin gyarukiharat
Omaksi suosikkikilpailijakseni voisin nimetä Markin, 42-vuotias jannun, joka muistutti lähinnä IT-nörttiä. Alkuvaiheessa myös tämän suunnittelemat vaatteet miellyttivät silmää, mutta lopulta touhu meni lähinnä ”eeei mitä tää taas on” -kauhisteluksi sekä oman haudan kaivamiseksi. Markin hillittyä puheenpartta ja tapoja (harmaa pyjama!) toki seurasin loppuun asti suurella mielenkiinnolla.
Päivieni ilo
Koko kauden värikkäin hahmo oli tietenkin jo edellä mainittu Anthony, joka vastasi myös kauden suurimmista yllätyksistä, hyvässä tai pahassa. Itse tykästyin hänen suunnittelusilmäänsä, vaikka loputtomat OMG HE IS SO AVANT GARDE -setit alkoivat käydä pidemmän päälle vähän hermoon. Yllättävää kyllä Anthony ei itse vaikuttanut teennäiseltä tai tyrkyltä, varsinkin kun tämän luonteeseen kauden aikana tottui. Asiaa tietysti auttoi Anthonyn oma rento asennoituminen sekä tahattoman koomiset lausahdukset, kuten esimerkiksi em. miesmallihaasteessa: ”So, you’re not liking the MC hammer pants? That’s okay, I have a plan B. How would you feel about a skirt?”
Arvaisitko sinä tämän miehen harrastaneen lapsena riverdancea?
Kokonaisuutena kausi koukutti siis kiitettävästi, ja koko roskan nähtyäni mielessä pyörii vain yksi kysymys: jos ylläolevien kuvien Mark ja Anthony risteytettäisiin, mitä siitä seuraisi?
Kukaan muotiblogeja selaava ei ole voinut välttyä H&M:n Garden Collection -hehkutukselta. Täytyy sanoa, että hyvä veto siltä, kuka ikinä näistä bloggareille lähetettävistä maileista sun muista firmassa vastaakaan! Välttelen nimittäin H&M:n kaltaisia massarättiliikkeitä enkä käy kovinkaan usein fyysisesti vaateostoksilla, etten turhaan sortuisi mihinkään heräteostoksiin :D
Nyt tiputin kuitenkin rahaa henkkamaukan kassaan, sillä blogeissa pyörivistä Garden Collection -mainoskuvista bongasin yhden mekon, joka oli vain pakko saada. Loistavaa markkinointia H&M:ltä siis, kuinkahan moni muu sortui ostamaan jotain blogihehkutuksen tuloksena?
Kassi ja mekko kulkeutuivat mukanani kotiin.
Itsehillintäni on kuitenkin sen verran hyvä, etten olisi langennut tähän houkutukseen ollenkaan, ellei Garden Collection olisi tehty luomupuuvillasta. Tuntemani ällötys massaketjuja kohtaan johtuu juuri niiden tarjoamasta ”laadusta” (kiva kun vaatteet ratkeavat saumoista) ja siitä, että vaatteiden ympäristöystävällisyys ja tuotanto-olosuhteet ovat iso kysymysmerkki. Ohuen ohutta puuvillaa tämäkin mekko on ja saumat on vain saumuroitu, ei vahvistettu ompelukoneompeleella – itse tekemäni vaatteetkin on tehty paremmin ja paremmista materiaaleista. Kaipa tämä kukkamekko kesällä sitten helle/kotimekkona menee.
Tuen nyt kuitenkin sitä, että massaketjut edes yrittävät jotain vastuullista ja kestävää, oli se sitten markkinointikikka minun kaltaisteni viherhippikuluttajien suuntaan tai ei.
Muuten olen viettänyt aikaa kotona itsenäisesti päntäten saatuani labrat tältä erää tehdyksi, tämänpäiväinen kotiasu näytti tältä. Pöksyt ovat jonkun ison marketin urheiluvaatepuolelta, sukat Seppälästä, paita Asiajam, hiuskoristeet ja pinnit mikä mistäkin.
Jostain itsetuhoisesta (no, lähinnä lompakolle) syystä olen roikkunut jo iät ja ajat CDJapanin Apparel- eli vaatemaililistalla, johon saan kivasti päivityksiä uusimmista puljun jälleenmyymistä vaatteista sekä erikoistarjouksista. Muiden ostosten lisäksi olen kertaalleen sortunut jo mm. fukubukuroon/lucky packiin/millä nimellä tätä yllätyspakettia haluaakaan kutsua, ja joulun jälkeen sain sähköpostia jossa 10,000 jenillä itselleen tavaroita haalineet saisivat itselleen lisälahjana Sex Pot -kalenterin. Siis mitä, kuka toope nyt siltä istumalta pistäisi 10,000 jenin edestä rahaa pelkän ilmaissälän toivossa? Jonkun kämäsen kalenterin? Pffft, kuka sitä nyt kalenteria kaipaa ja SANOINKO JO ETTÄ NIIN KAUAN KUIN TAVARAA RIITTÄÄ? Ok, olen surullinen sekä ennalta-arvattava, joten päätin käyttää tilaisuutta hyväksi hommatakseni muutaman jo pidemmän aikaa kutkuttaneen tuotteen kääräisten samalla tuon mystisen pellekalenterin kassiin.
Matkan varrella kävi kuitenkin ilmi, että yksi kaipailemistani tuotteista oli loppuunmyyty. Pettyneenä arvelin mahikseni ilmaiskalenteriin menneen sen mukana, sillä nyt loppusumma ei ylittäisi 10,000 jeniä, snif. Riemu oli siis rajaton, kun saapuessaan paketista ilmestyi kuin ilmestyikin tuo luvattu maaginen Sex Pot -kalenteri!
Vasemmalla paita, kalenteri ja sormus, oikealla yksityiskohta sormuksesta
Vaikka loppujen lopuksi voi pohtia kuinka tarpeellinen tämäkin tilaus maailman kosmisessa mittakaavassa oli, olen erittäin tyytyväinen sekä ostamaani paitaan, pääkallosormukseen (jossa on sininen silmä! Sininen!) että tietenkin siihen pöljään kalenteriin, joka paljastuikin monikäyttöiseksi: muoviset Sex Pot -kannet lähtevät irti, joten läpyskää voi rauhassa kierrättää jatkossa! Sietääkin, sillä itse kalenterin sisältö muistutti lähinnä ala-asteen kouluvihkoa ja Comic Sansilla stailattuja päiviä oli ahdettu yhdelle aukeamalle kokonaisen kuukauden verran…
Mutta mistä yht’äkkinen Sex Potin uusi kiroaminen? No tämän takia tietysti:
!!!
Nghoooooooogh ilmaislasi pakko saada!!! …tai sitten ei, mutta voin silti nurkassani puida nyrkkiä ja pohtia mitä teoriassa ostaisin tällä kertaa lasille kaveriksi. Hmm-mm, täysin teoriassa…
Ennen joulua kirjoittelin näiden joka kotiin jaettavien bonuskorttilehtien (Pirkka, Me, Yhteishyvä) stereotyyppisistä pikkujoulu”muoti”jutuista. Nyt kevään korvalla nämä lehdet ovat taas heränneet vaatetuksen olemassaoloon ja tarjoilevat kohtuullisen kyseenalaisia muotivinkkejä kevätpukeutumiseen. Koska minulla ei ole parempaa tekemistä kuin nyppiä ja kritisoida kuvitteelliselle Tarja Tavikselle ehdotettua rättivalikoimaa, tässä ajatuksiani Me-lehden ja Pirkan kevätmuotijutuista.
Me-lehdessä oli yhden aukeaman juttu siitä, miten keväällä tällainen hippityyli ja kukkakuviot ovat in. Ihan totta joo, mutta että tällä tavalla? Tylsiä perusteepaitoja = hippi!? Nuo molempien yläkulmien paidat ovat NIIN peruskamaa, ettei niitä minusta kannattaisi esitellä edes tällaisesta tylsätavislehdessä kuin Me. Hoh hoijaa. Tuo keskimmäinen paita riikinkukkoprintillä olisi voinut olla ihan kiva, jos paidan malli olisi edes hiukan mielenkiintoisempi. Miten olisivat olleet pienet liehukehihat tai jotain?
Hei kato äiti, tää on sitä muotia! Teepaita ja farkkuleggarit!!!
Okei, suurin osa suomalaisissa muotiblogeissa näkyvistä asuista on tämän asukokonaisuuden kanssa samalla innovaation asteella, mutta lehtikuvaukselta odottaisi jotain vähän… jotain. Minulle on se ja sama, jos Jenna 16 wee kuvaa itseään joka päivä teepparissa ja leggareissa, mutta että aikuiset ihmiset ottavat lehteen tällaisia kuvia ja kutsuvat sitä naama peruslukemilla muodiksi? Ei hyvää päivää :D Vaikka lehti olisikin joku Me. Silti. Hei pliis.
Tämä mekko on sitten ehkä vähän innovatiivisempi, mutta ruma. Metsään taas.
No tämä on vähän enemmän sinne päin! Liilan rusettilaukun kuosi ei iske henkilökohtaisesti, mutta kukkakuvioinen veska on nätti, lisäksi myös trendikäs, mutta ei liian kaheli tavislehteen.
Pirkka tarjosi jutun hameenhelmoista. Nämä stailaukset tai oikeammin stailauksen puute menevät kyllä yli hilseen. Hei, musta hame ja hihaton toppi! Enpä ole nähnyt tällaista koskaan ennen, vautsi vau. Ja sitten, harmaa hame ja … punaiset hansikkaat? No, tätä en kyllä ole ennen nähnyt, mutta ihan syystä. Miksi nuo hansikkaat? Miksi?
Lisää helmoja. Näissä on edes jotain yritystä ja hanskatkin mätsäävät ainakin värin puolesta. Olisikohan tuossa oikeanpuolimmaisessa yritetty jotain 30-luvun safari/seikkailijatarlookia? Voin sellaisen idean melkein tuolta kaivaa… laimennettuna potenssiin -8 tosin.
Toisessa jutussa oli lähinnä kenkiä. Tämä oli Pirkan muotijutuista se, joka selvästi yritti eniten olla ihan oikeaa ja vakavasti otettavaa muotia niinku. Plussaa värikkäistä sukkahousuista, sellaiset ovat varmaan normaalin Pirkan lukijan mielestä tosi jännät ja uskaliaat! Juttu olikin otsikoitu jotenkin ”kenkämuoti suosii tänä keväänä rohkeaa.”
Tämä kuva sitten taas jätti minut epätoivoon. JA TAAS NUO HANSKAT VIEKÄÄ NE POIS
Fisumandiaksen elokuvaeksursiot jatkuvat. Tom Fordin ohjaama A Single Man tuli vastikään Suomen teattereihin, ja pitihän se sitten käydä katsomassa. Mielenkiintoisen ohjaajan ja aihepiirin lisäksi elokuvassa on mukana aina yhtä vastustamattoman tyylikäs näyttelijä Matthew Goode, joten oli jo valmiiksi melko varmaa että ihan täydellisen metsään ei näillä aineksilla voi mennä.
Guccin mekko 90-luvulta, Tom Fordin syys/talvimallistoa vuodelta 2008 ja suunnittelija itse
48-vuotias Ford tunnetaan tietysti parhaiten palkittuna muotisuunnittelijana, joka 90-luvulla nosti Guccin vararikon partaalta arvokkaaksi luksusmerkiksi ja toimi myös Guccin ostaman YSL:n luovana johtajana ennen oman Tom Ford -merkkinsä perustamista vuonna 2005. Miesten- ja naistenvaatteiden lisäksi Ford on suunnitelut silmälaseja, asusteita, meikkejä ja tuoksuja, joiden provokatiiviset mainoskampanjat (huom, kuvat eivät ole työturvallisia) ovat varmasti jääneet monen mieleen.
Elokuvan tähtikaarti
Menestyvä suunnittelija tarvitsee tietysti muutakin kuin raflaavia mainoskampanjoita, ja Fordin tyylikkäät luomukset ansaitsisivat paikkansa valokeilassa ilman niitäkin. Nimenomaan tyylikäs on myös Fordin esikoiselokuva, joka on kuvattu kauniisti ja huolellisesti yksityiskohtia korostaen. Elokuvassa on alkumetreiltä saakka hyvin vahva tunnelma, jonka luomisessa auttaa myös Abel Korzeniowskin ja Shigeru Umebayashin säveltämä musiikki ja hienosti toteutetut värimaailman muutokset. Vaikka Single Manissa ei loppujenlopuksi tapahdu kovinkaan paljon, pitää kuvaus rakkaansa onnettomuudessa menettäneen professorin päivästä otteessaan aina katkeransuloiseen loppuun saakka.
Tunnelman lisäksi kohdallaan on myös hahmojen välinen vuorovaikutus ja siitä kumpuava hiljainen huumori, jolle hymyilee mieluummin sisäänpäin kuin nauraa ääneen (vaikka sitäkin teatterissa jotkut tekivät varsin kovaäänisesti). Vuoteen 1962 sijoittuva elokuva tarjoilee katsojille myös aivan uskomatonta pukupornoa, ja Tom Ford Menswear onkin puvustanut elokuvan päähenkilöä näyttelevän Colin Firthin. Vaikka elokuvaa todella onnistuneena ja kauniina pidänkin, lienee aiheellista kysyä, oliko tämä kaikki sittenkin vain yhtä kaksituntista mainosta Fordin omille mallistoille. Vaikka vastaus olisikin kyllä, on filmi ainakin toteutettu paljon paremmalla maulla kuin jotkin Fordin aikaisemmista mainoksista. (Huom, kuvat eivät todellakaan ole työturvallisia.)
:D
Guccin mekko 90-luvulta, Tom Fordin syys/talvimallistoa vuodelta 2008 ja suunnittelija itse
Elokuvan tähtikaarti