Aihe: Airin
Tällä kertaa luvassa ei ole paljon sen älykkäämpää menoa kuin herkkujen armotonta ilosanomaa: kun jotkut Tallinnaan matkustaessaan hihkuttavat ensisijaisesti shoppailumahdollisuuksia ja pinkovat heti satamasta Bershkaan, Pull & Beariin, Stradivariukseen ja muihin trendikkäisiin liikkeisiin, alan minä suunnitella kierrosta kahviloihin ja leipomoihin. Tunti ennen laivaan suuntaamista suunnataan aina Kaubamajan ruokaosastolle, joka ei kalpene Stockan Herkulle mutta on puolet halvempi. Erilaisten kakku- ja herkkuhyllyjen edessä heikkenee vahvakin tahdonvoima (ei sillä, että sitä täältä paljon aiheen nähden edes löytyisi), ja omalla kohdallani kyse onkin enemmän suklaarallista kuin olutlavojen raahaamisesta kotiin niska limassa. Vaatteet jäävät siinä usein kakkoseksi, vaikka tulee niitäkin säännöllisin väliajoin matkalta mukaan napattua (ks. lopun vaatekuvat!).
Kenties kliseisesti Kalev on suosikkini suklaavalmistajien saralla. Valikoimaa löytyy niin ällömakeista valkosuklaista (mmm, mansikkaa ja mustikkaa) kitkerämpään tummaan suklaaseen (jopa greippitäyte toimii!), ja vappupäivänä tehdyn reissun aikana päätin tuoda tuliaisena kokeilumielessä ylläolevia marmeladeja. Yllättäen maku oli hyvin hillitty eikä lainkaan korostetun makea. Poikaystävä hullaantui näihin täysin, joten pussia on pitänyt säästellä kaksin verroin.
Tallinnasta on varsinkin Helsingissä asuvien ehdottomasti syytä kokeilla erilaisia valmiskakkuja ja -keksejä, joita hyllystä löytyy parin-kolmen euron pintaan. Aivan sattumalta löysin netistä kuvan hamstraamistani kekseistä (pähkli!!), jotka suklaakuorrutteestaan huolimatta eivät osoittautuneet liian makeiksi. Tuliaissarcherkakku taas maistui kuulemma hieman kummalliselta, mutta paljastuikin munattomaksi versioksi, jollaisena se taas oli tavanomaista onnistuneempi. Yllätyksiä elämä täynnä!
Näitä erikoissuukkoja ei tarjonnut Tallinna vaan paikallinen Halpa-Halli, mutta koska söpöt herkut ovat vastustamattomia (varsinkin Afrokenin kera), pääsivät nekin esittelyyn.
Ja jotta Tallinna-aiheinen postaus ei jäisi ilman vaate-edustusta, ylläolevasta kuvasta löytyvät jo aiemmin talvella-keväällä-eivoimuistaa Promodista ostamani, vuoritetut villashortsit, joista tuli pian arkivaatekaappini yksi perusosa. Pitkä villapaita on YesAsiasta, ja lahja poikaystävältä.
7.5.2010
Jos saavuit tähän kirjoitukseen toivoen löytäväsi meikkituton Lady Gagan Pokerface-videon lookkiin, joudun tuottamaan karvaan pettymyksen: Fisumandiaksen vappuekstran Pokerface-meikkitutoriaali on nimittäin jumalan lahja kaikille heille, jotka ovat aina halunneet näyttää taitoluistelija Johnny Weiriltä herran samannimisestä luistelukoreografiaesityksestä. Weirin kevyt kenttämeikki sopii niin arkeen kuin juhlaan, joten pyysimme Kati Phania taiteilemaan kyseisen sotamaalauksen rennon muotiblogiasun kaveriksi kenen muun kuin allekirjoittaneen kasvoille.
Alkuperäinen referenssi, joka tosin vaihtelee hieman esityksestä toiseen.
Alussa pohjustetuille kasvoille väkerretään meikin keskipiste eli mustat kiekurat, joita voi jälkikäteen hieman siistiä jos käsi ei ole turhan vakaa. Myös silmäkulmien siivet kannattaa muotoilla jo ennen luomivärin levittämistä.
Turkoosit kohdat kannattaa esipiirtää vaikkapa valkoisella, jotta värin levittäminen olisi helpompaa. Itse käytimme kahta eri luomiväriä optimaalisen lopputuloksen aikaansaamiseksi.
Rajaa myös vasemman silmän yläluomi ripsen rajaan mustalla katseen tehostamiseksi, ja levitä väri oikean silmän luomelle. Ripsiväriä emme tällä kertaa käyttäneet, koska kyse on andro_gyynistä lookista. Vasemman posken tyhjiin kohtiin sekä kulmakarvan yläpuolelle voi läiskiä reilulla kädellä glitteriä niin paljon kuin sielu sietää. Käytimme myös luovalla oikeudella pieniä tekojalokiviä, jotta kimallus välittyisi myös kotikatsomoihin, heh_heh.
Mutta meikkihän ei tietenkään ole mitään ilman niihin sopivia vaatteita, joten lopussa muutama kuva Pokerfacesta tosi toimessa trendikkään keväisessä asukokonaisuudessa:
Uuh aah am I a fäshön bloggan yet
Pari lirttipaitaa ja liivi niskaan, haaremihousut jalkaan ja läjä rautaa kaulaan. Nörttilasit lisäävät hipster-uskottavuutta ja tiukalla pannalla saa aikaan kaikkien tavoitteleman sieni-hiuspehkon. Tähän ilmeeseen Pokerface-meikki istuu kuin nakutettu! Suosittelen tämän kesän hittilookiksi kaikille trenditietoisille sekä fabulööseistä taitoluistelijoista innostuneille. Inspiraatio voi iskeä mitä jännimmissä paikoissa!
2.5.2010
Kiitos internetin ja Nelosen joviaalisuuden, myös kaltaiseni televisiottomat luuserit voivat nykyään seurata ajan tasalla realitymuotihömppää kotimaisin vivahtein. Toisin sanoen Suomen Huippumalli haussa -sarjan kolmas kausi lähti toissaviikolla käyntiin yrityksenään kammata suomalaistyttöjen joukosta tulevaa catwalkien ja editorialkuvausten kuningatarta. Koska samanaikaisesti seuraan myös (ilmeisesti trainwreck-syndroomalla) amerikkalaisversion jo 14. kauteen ehtinyttä alkuperäisversiota, mikä parempi kuin lyhyt vertailu molemmista ilman sen pahempaa spoilaamista jälkimmäisen suhteen.
Suomihuippiksen aiempia kausia katsoin aika sattumanvaraisesti jakso sieltä ja toinen täältä, vaikka photoshooteja sekä voittajia onkin sittemmin tullut seurattua netin kansainvälisissä Topmodel-yhteisöissä. Tällä kertaa ei kuitenkaan ennakkoluulojeni vastaisesti ollut onneksi luvassa vain ja ainoastaan kivuliaan hiljaisia, toistensa takana piileskeleviä tyttöjä: vaikka suoranaista räväkkyyttä talon 11:sta tytöstä löytyy alun perusteella yhtä paljon kuin Saimi Nousiaisesta kulmakarvoja, ei rauhallisuus tai suomalaisille tyypillinen varauksellisuus ainakaan vielä lukeudu tylsyyden piiriin. Toisaalta livenä puupökkelökin voi ottaa hämmästyttävän kauniita kuvia, joten jo toisessa jaksossa päästiin itse toimiin Subwayn (olol) ”kevyt ja raikas” -teemaisissa kuvauksissa, joissa harva kuitenkaan pääsi loistamaan.
Tässähän roikun
Jenna alias Liikettä ja ilmavuutta!
Ainoa kunnon yllätys (ja millään muotoa mainoksena uskottava kuva) löytyi loppujen lopuksi Jennalta, joka hänkin Tyran sanastoa käyttäen ”lucked into it” – korkeanpaikankammosta kärsivä tyttö onnistui viimeisillä freimeillään pusertamaan ulos oikeasti miellyttävän kuvan. Itse asiassa näin kyseisen mainoksen ulkona liikkuessani ennen jakson katsomista, enkä tullut edes ajatelleeksi ettei kyseessä olisi ns. ‘oikea’ malli (ETA – itse asiassa Subwayn billboard-tyylisissä mainoksissa esiintyy jo pudotettu Anette, joten joko kyse oli toisesta versiosta tai sekoitin itse netissä näkemäni punasiniversion tähän, hups). Joka tapauksessa jään jännityksellä seuraamaan tyttöjen kehitystä sarjan jatkuessa, ja raportoin mahdollisesti havainnoistani myös tällä puolella, jos luvassa on mitään mielenkiinnon tarkemmin vangitsevaa.
Rapakon toisella puolella puolestaan ollaan jo hankkiuduttu eroon useammasta tytöstä, ja tie vie seuraavaksi tuttuun tapaan ulkomaille viimeisten kanssa. Tunnollisesti America’s Next Top Modelia niin ylä- kuin alamäissä seuranneena alan oikeastaan vähitellen kysyä itseltäni, mitä järkeä sarjan seuraamisessa on: edelliskausi onnistui repimään itsensä mudasta oikeasti uskottavalla voittajalla ja mukaan on mahtunut jopa aidosti hienoja photoshootteja, mutta 14. kausi on päättänyt ilmeisesti rikkoa jälleen kaikki ennätykset mauttomuudessa ja urpoilussa. Ehkä kotimaisen version rauhallisia tyttöjä on terapeuttista seurata verrattuna ANTM:n huutokilpailuihin, jotka tällä kaudella tuntuvat painivan aivan omassa sarjassaan kiitos 18-vuotiaan Alasian, jolle ei tarvitse kuin vihjata jotain negatiivissävytteistä ja johan kohta raivotaan pää punaisena kunnioituksen puuttumisesta sekä suoremmin ”tiedän missä nukut, tiedätkö mitä tuollaisille tytöille minun naapurustossani tapahtuu” -tyylisin sanankääntein. Okei!
Talodraama ja muut vamokkiudet voisi jättää omaan arvoonsa jos edes kuvaukset natsaisivat, mutta ei. Sen lisäksi, että tytöt systemaattisesti saavat aikaan mielenkiinnottomia ja oikeastaan aika kamaliakin kuvia, ovat photoshootien toteutukset niin mappi Ö:stä revittyjä ettei mitään rajaa. Yksi jakso ratsastaa vampyyriteemalla (a.k.a. ”räjähtävät menkat”) ja toisessa tytöt on puettu hiuksista tehtyihin mekkoihin. Mitä hemmettiä täällä oikein tapahtuu?
Bella eat Edward
What is this I don’t even
Tässä vaiheessa olen aika varma top 3:sta pelkästään sarjan menneisyyteen vedoten, mutta ei se mitään, eivät ANTM:n voittajat ennenkään ole mitään merkinneet. Ehkä sarjaa siis katsoo tässä vaiheessa eniten mielenkiinnosta sitä kohtaan, kuinka Tyra tällä kertaa onnistuu suosimaan täysin käsittämättömiä kilpailijoita ja kehittelemään aivan älyvapaita kuvauksia isolla, mutta sitäkin halvemmalta vaikuttavalla rahalla…
23.4.2010
Veljeni valmistuu tänä keväänä suurtalouskokiksi, ja opinnäytetyössään hänen tuli valmistaa ateriakokonaisuus tuotekehittelyineen, raportteineen ja tietenkin käytännön töineen. Aiheekseen hän valitsi intialais-amerikkalaisen ”fuusiokeittiön” (olemme molemmat katsoneet ilmeisesti liikaa Top Chefiä…), jonka tarkoituksena oli yhdistellä stereotyyppisen intialaisena sekä pohjois-amerikkalaisena pidettyjä elementtejä. Koska mitään valmistujaisseremonioita ei kuulemma keväällä ole luvassa, olin iloinen voidessani ottaa osaa veljeni päättötyöhön ruokailijan osassa – kuka ylipäätään kieltäytyisi mahdollisuudesta nauttia ilmainen, monipuolinen lauantai-ateria jälkiruokineen päivineen!
Naan-hampurilainen
Ensimmäiseen ruokalajiin kuului mausteinen jauhelihapihvi mangoraidalla, tomaatilla, salaatilla sekä itsetehdyllä naan-leivällä. Itse pidin varsinkin raikkaasta, hieman vihreällä chilillä maustetusta kastikkeesta, joka teki annoksesta ilmavan jopa tukevan pihvin ja kahden naan-leipäkerroksen välissä.
Naan-hampurilainen linssipihvillä
Vegetaristivieraalle valmistettu annos oli muuten edeltäjänsä kaltainen, mutta jauhelihapihvi oli korvattu linssiversiolla. Seuraavana aamuna testasin vielä henkilökohtaisesti linssipihvin meriittejä, vain todetakseni koostumuksen ja maun kelpaavan ei-vegellekin oikein hyvin.
Mac & cheese ja palak paneer
Mac & cheese eli perinteisesti juustomakaronilaatikko oli tehty ”autenttisemmin” joku aika sitten tuliaiseksi saadun Elvis Presleyn lempiruoat -reseptikirjan mukaan, ja maistui kieltämättä aika tavalla paremmalta kuin ulkomailta hamstratut pussiversiot. Palak paneer koostui puolestaan pinaatista ja itsetehdystä tuorejuustosta, ja mikäli edellisannoksen chilimäärä ei vielä vakuuttanut, viimeistään palak paneer sai hapuilemaan juotavaa! Tuorejuusto on aina yhtä hyvää, joten pidin tästäkin paljon, vaikka hämmästyin siitä miten täyttävä annos ulkonäöstään huolimatta oli.
Toll house cookies ja kaardemummakahvi
Muhkeissa tullitalon kekseissä oli pekaanipähkinää, rusinoita, suklaata sekä kookosta. Mausteisuutensa ansiosta kahvi oli huomattavasti tavanomaista makeampaa, mikä toki sopi kahvia karttavalle itselleni enemmän kuin hyvin! Koska ateriakokonaisuus oli suunniteltu jo talvella mutta itse testaus tapahtui jo lämpimänä kevätpäivänä, jäin ehkä kaipaamaan loppuun jotain yleisilmettä raikastavaa kuten hedelmiä, mutta nälän voi ainakin sanoa näillä eväillä lähteneen koko päiväksi! Yksi vieraista miettikin, pitäisikö alkaa keväisin harrastamaan opinnäytevierailua useamminkin…
11.4.2010
Onko teistä koskaan tuntunut siltä, että Fisumandias on kovin miehinen nimi pukeutumiseen keskittyvälle blogille? Olette mahdollisesti olleet oikeassa – on siis aika blogin sisällön myös heijastaa näitä ennakko-odotuksia. Jatkossa Fisumandiaksen kirjoituksista tulee nimittäin vastaamaan kolmen muotitietoisen mieshenkilön joukko, joista jokainen on omalla tavallaan vaatteiden suhteen intohimoinen. Vaikka muutos voi aluksi kuulostaa kummalliselta, tämän esittelytekstin myötä toivottavasti vanhatkin lukijat tuntevat pian olonsa kotoisaksi uusien blogaajien parissa!
Jussi
Jussin pukeutuminen sulauttaa yhteen elementtejä sekä business- että smart casual -tyyleistä, ja työelämässä häntä on vaikea bongata ilman pukua ja kravattia. Hän on timantinkova brändituntija, joka ei nouse aamulla edes sängystä jos Brionin sukat ovat pesussa. Läheisen miestuttavansa kanssa Jussi kuvailee suhtautumistaan shoppailuun: ”On mukavaa käydä yhdessä ostoksilla, varsinkin kun esteettinen silmämme on yksi yhteen. Etsiessäni täydellisiä Bossin alushousuja saan hänen mielipiteensä jo pukukopissa, eivätkä sävyerot yllätä enää kotona!” Jussi on mieltynyt varsinkin eläinkuosisten päähineitten keräilemiseen, hänellä kun on niin pieni ja siro pää.
Jaakko
Jaakko on yleisilmeeltään kolmikon rämäpäisin ja räiskyvin: värit kutsuvat häntä puoleensa ja kerrospukeutuminen on ollut kehissä j0 90-luvulta lähtien. Jaakkoa eivät muotimaailman tuulet pelota, vaan hän pukeutuu omalla tavallaan trendeistä riippumatta, yhdistellen rohkeasti kaupoista löytyviä asusteita luovasti ja persoonallisesti. Jos koskaan olet tuijottanut epäuskoisena esimerkiksi kumikanaa pohtien sen merkitystä pukeutumiselle, voi se löytyä juuri Jaakon vaatekaapista. Tämä mies ei katseita ja karvaa pelkää! Naiset ympäri maan hihkuvat innosta kerta toisensa jälkeen Jaakon esitellessä eksentristä, alati väriä vaihtavaa kuontaloaan. Jaakko ei kavahda myöskään naisten vaatteita, vaan saattaa toisinaan pukeutua alter-egokseen Marja-Liisaksi.
Mika
Jussin tyylitietoisuuden ja Jaakon persoonallisuuden vastapainoksi Mika edustaa utuista indierunopoikailua. Hänen vaatetuksensa peruspilarit löytyvät miltä tahansa kirpputoripöydältä: vakosamettihousut, t-paita tiedostavalla älykköprintillä ja kaihoisa katse tummasankaisten lasien alta. Mika kokee elämän tuskaa liian tiukkoja vaatteita kohtaan, mutta miesleggingsejä hän on harrastanut jo vuodesta 2005. Nettishoppailun ystävänä Mikaa ärsyttää tämän tuttavien suhtautuminen vaatteisiin: he ostavat ennemmin tietokonepelejä kuin kaulahuiveja! Onneksi Jaakon ja Jussin seurassa hän voi jakaa rakkautensa pukeutumista kohtaan.
Me entiset Fisumandiaksen bloggarit toivotamme teille antoisia ja inspiraationtäytteisiä hetkiä tulevaisuudessa näiden kolmen musketöörin seurassa!
Muoks 2.4.: Ja aprilliahan tämäkin siis! ;)
1.4.2010
Parempi myöhässä kuin ei milloinkaan! Vaikka totta puhuen odottamani Pariisin syksyn 2010-2011 Ready to Wear -pläjäys jätti tällä kertaa neutraalin tyyneksi suurimmilta osin – tuijotin kymmenen minuuttia Valentinon mekkoja keksimättä niistä mitään kovin nasevaa sanomista, joten tiivistin tähän entryyn kaksi selkeiten tunteita herättänyttä mallistoa ja lisäsin niiden kaveriksi otteita parista muusta valmiina niskaan -kokoelmasta. Ehkä miesten metkuista löytyy sitten enemmän sanottavaa! (Tai sitten opiskelujen takia on niin puhti pois ettei koherentisti muotoiltuja ajatuksia lähde juuri nyt repimälläkään, ken tietää!)
Tylsän varmasti lähdetään McQueenilla, jonka viimeistä taidonnäytettä moni odotti varmasti jännityksellä. Käytetyt printit sekä kullan yhdisteleminen eri väreihin (varsinkin tummiin sävyihin!) toimivat ainakin itselläni kuin häkä, ja vaikka osa linjoista on klassisella tavalla ”turvallisia”, tuntuvat ne silti omalla tavallaan raikkailta. Stailaus sopi mielestäni vaatteisiin hyvin, ei vain kontrastina erilaisten mohikaanipäähineiden kautta, vaan kiinnittämällä huomion itse linjoihin.
:D
Lagerfeldin Kalle tuotti varmasti tällä kertaa suurimmalle osalle näytösten suurimmat wtf-hetket Tiibetin kaamea lumimies -kokeiluillaan, josta täytyy jo ajatuksena antaa täydet pisteet koska idea on niin kilari. Tekokarvaan hukkuneista malleista suosikkini ovat ylläolevat herrasmiehet, joilla on asenne kohdallaan. Mallistosta löytyi kuitenkin myös hillitympiä esimerkkejä, jotka miellyttivät silmää ihan aidosti – ja esimerkiksi vaaleansinivärjätyt valkoiset neulemekot kelpuuttaisin kyllä ihan sellaisenaan omaan vaatekaappiini.
Mitä omaan vaatekaappiin tulee, poimin Ready to Weareista pari esimerkkiä myös vaatteista jotka voisin kuvitella pukeutumiseeni varsinkin yhdistelemisen tuloksena:
Wunderkind Fall 2010-2011
Ensimmäisen kuvan mekko-jakku -yhdistelmä on kuosiltaan täydellinen, ja rakastan myös niiden mallia. Ruutupukuihin taas en ole ihan heti itse kääriytymässä, mutta rennossa yleisilmeessä ja jokseenkin ”toimiiko vai eikö toimi” -asussa on jotain poikamaisen hauskaa jota voisin hyvin nähdä itseni soveltavan (joko itseeni tai poikaystävään, hmm!).
John Rocha Fall 2010-2011
John Rochan mekoissa yhdistyvät viime aikoina kaipailemani kerrostukset sekä näennäisen yksinkertaiset linjat. Pienet yksityiskohdat helman asymmetrisyydessä tai koristeluissa ovat a++! Myös selkeät värit ovat plussaa, sillä juuri tämänkaltaisten mekkojen ympärille haluaisin rakentaa vaikka minkälaisia asukokonaisuuksia. Inspiraatiota ompeluun jatkossa?
31.3.2010
Pariisin muotiviikon backlogaus on vielä vaiheessa (lue = laiskuus vie voiton), mutta eiköhän niitä lemppareita voi hehkuttaa viiveelläkin. Kiirettä ja stressiä lievittääkseni olen nimittäin viime päivinä löytänyt itseni tuijottamasta täysin sattumalta bongattua Project Runway Australian kakkoskautta, joka osoittautuikin erittäin positiiviseksi yllätykseksi: kaudesta löytyy niin sympaattisia persoonia, hauskoja haasteita, huumoria kuin *gasp* suunnittelijoita joiden esteettinen silmä miellyttää myös omaani! Näillä eväillä täytyy varmaankin tarkastaa myös ykköskausi, sillä vaikka Tim Gunnia tuleekin aika ajoin ikävä (Henry Rothin ”let me see the passion in your fashion”:issa kun ei ikävä kyllä ole samaa kaikua kuin Gunnin legendaarisissa lausahduksissa), viihdytti PRA season 2 enemmän kuin muutama alkuperäisen PR:n kausi, le gasp jälleen.
Kumman sinä pukisit punaiselle matolle
PRA 2:n lempiasioikseni voisin nimetä aika kiitettävästi vaihtelevan tyyliskaalan eli suunnittelijoiden erilaiset visiot, jotka takasivat lähes joka jaksossa jotain ”uu, tykkään” sekä ”uu, silmiin koskee” tason virityksiä – esimerkkinä nyt vaikkapa yllä olevan kuvan gaalamekot, joissa oikeanpuolimmaisessa on muistaakseni joustosatiinia, sinne tänne pitsilaahukseen kirjailtuja helmiä, nauhoja sekä luoja tietää mitä muuta. Voitte heittää vienon arvauksen kumpi voitti haasteen ja kumpi lähti maitojunalla kotiin, näin ensimmäistä jaksoa lievästi spoilaten.
Persoonallisuuksien puolesta löytyi myös valinnanvaraa, eikä kaudelle ollut eksynyt juuri turhaa tai ilkeämielistä draamaa, kilpailuhenkisiä naljailuja tottakai. Oma suosikkivinoiluni lähtee vihannesosastojaksosta, jossa Anthony kommentoi kilpakumppaninsa kurpitsapitsimekkoa sanoilla ”She said it’s for Sarah Jessica Parker. Um, honey. no. It’s for a homeless person to eat.” Luovien tyylien lisäksi (haasteessa, jossa suunnittelijoiden piti rekrytä kadulta itselleen miesmalli, totesi William ”I’m wearing a smirt, a man skirt, and meggins, man leggins. Nobody’s going to come near me!”) myös erilaisia tukkajumalia nähtiin talossa tarpeeksi.
Michaelin gyarukiharat
Omaksi suosikkikilpailijakseni voisin nimetä Markin, 42-vuotias jannun, joka muistutti lähinnä IT-nörttiä. Alkuvaiheessa myös tämän suunnittelemat vaatteet miellyttivät silmää, mutta lopulta touhu meni lähinnä ”eeei mitä tää taas on” -kauhisteluksi sekä oman haudan kaivamiseksi. Markin hillittyä puheenpartta ja tapoja (harmaa pyjama!) toki seurasin loppuun asti suurella mielenkiinnolla.
Päivieni ilo
Koko kauden värikkäin hahmo oli tietenkin jo edellä mainittu Anthony, joka vastasi myös kauden suurimmista yllätyksistä, hyvässä tai pahassa. Itse tykästyin hänen suunnittelusilmäänsä, vaikka loputtomat OMG HE IS SO AVANT GARDE -setit alkoivat käydä pidemmän päälle vähän hermoon. Yllättävää kyllä Anthony ei itse vaikuttanut teennäiseltä tai tyrkyltä, varsinkin kun tämän luonteeseen kauden aikana tottui. Asiaa tietysti auttoi Anthonyn oma rento asennoituminen sekä tahattoman koomiset lausahdukset, kuten esimerkiksi em. miesmallihaasteessa: ”So, you’re not liking the MC hammer pants? That’s okay, I have a plan B. How would you feel about a skirt?”
Arvaisitko sinä tämän miehen harrastaneen lapsena riverdancea?
Kokonaisuutena kausi koukutti siis kiitettävästi, ja koko roskan nähtyäni mielessä pyörii vain yksi kysymys: jos ylläolevien kuvien Mark ja Anthony risteytettäisiin, mitä siitä seuraisi?
No, varmaan jotain tällaista.
20.3.2010
Voi Sex Pot ReVeNGe minkä menit jälleen tekemään!
Jostain itsetuhoisesta (no, lähinnä lompakolle) syystä olen roikkunut jo iät ja ajat CDJapanin Apparel- eli vaatemaililistalla, johon saan kivasti päivityksiä uusimmista puljun jälleenmyymistä vaatteista sekä erikoistarjouksista. Muiden ostosten lisäksi olen kertaalleen sortunut jo mm. fukubukuroon/lucky packiin/millä nimellä tätä yllätyspakettia haluaakaan kutsua, ja joulun jälkeen sain sähköpostia jossa 10,000 jenillä itselleen tavaroita haalineet saisivat itselleen lisälahjana Sex Pot -kalenterin. Siis mitä, kuka toope nyt siltä istumalta pistäisi 10,000 jenin edestä rahaa pelkän ilmaissälän toivossa? Jonkun kämäsen kalenterin? Pffft, kuka sitä nyt kalenteria kaipaa ja SANOINKO JO ETTÄ NIIN KAUAN KUIN TAVARAA RIITTÄÄ? Ok, olen surullinen sekä ennalta-arvattava, joten päätin käyttää tilaisuutta hyväksi hommatakseni muutaman jo pidemmän aikaa kutkuttaneen tuotteen kääräisten samalla tuon mystisen pellekalenterin kassiin.
Matkan varrella kävi kuitenkin ilmi, että yksi kaipailemistani tuotteista oli loppuunmyyty. Pettyneenä arvelin mahikseni ilmaiskalenteriin menneen sen mukana, sillä nyt loppusumma ei ylittäisi 10,000 jeniä, snif. Riemu oli siis rajaton, kun saapuessaan paketista ilmestyi kuin ilmestyikin tuo luvattu maaginen Sex Pot -kalenteri!
Vasemmalla paita, kalenteri ja sormus, oikealla yksityiskohta sormuksesta
Ylläoleva paita tositoimissa Riitan juhlissa, kuvasta kiitos Lotalle!
Vaikka loppujen lopuksi voi pohtia kuinka tarpeellinen tämäkin tilaus maailman kosmisessa mittakaavassa oli, olen erittäin tyytyväinen sekä ostamaani paitaan, pääkallosormukseen (jossa on sininen silmä! Sininen!) että tietenkin siihen pöljään kalenteriin, joka paljastuikin monikäyttöiseksi: muoviset Sex Pot -kannet lähtevät irti, joten läpyskää voi rauhassa kierrättää jatkossa! Sietääkin, sillä itse kalenterin sisältö muistutti lähinnä ala-asteen kouluvihkoa ja Comic Sansilla stailattuja päiviä oli ahdettu yhdelle aukeamalle kokonaisen kuukauden verran…
Mutta mistä yht’äkkinen Sex Potin uusi kiroaminen? No tämän takia tietysti:
!!!
Nghoooooooogh ilmaislasi pakko saada!!! …tai sitten ei, mutta voin silti nurkassani puida nyrkkiä ja pohtia mitä teoriassa ostaisin tällä kertaa lasille kaveriksi. Hmm-mm, täysin teoriassa…
15.3.2010
Vaikka tällä hetkellä asun vielä iloisesti soluasunnossa kuten hikisen opiskelijan kuuluukin, monien muiden tavoin pohdin silti usein miten sisustaisin Ihka Oman Asuntoni kun tilapäisasumisen päivät ovat ohi ja vastaan tulee kämppä jota ei tarvitse jakaa puolituntemattomien kanssa. Omaa huonettaan voi tietenkin näilläkin eväillä koristella jo riittämiin, mutta suuri heikkouteni ovat erilaiset keittiötavarat ja muu yleissälä jotka ankeassa opiskelijakämpässä eivät juuri pääse täysiin oikeuksiinsa. Tähän himoon selailenkin usein japanilaisen Swimmerin nettisivuja, sillä söpöjä pikkutavaroita ja arkielämän piristäjiä on kyseinen pulju täynnä. Alla siis muutamia omia suosikkejani, olkaa hyvä!
Sydänpeili ja haamunmuotoinen ns. passcase eli kotelo
Nämä kaksi edustavat enemmänkin pikkusäläosastoa, mutta en voinut olla ottamatta niitä mukaan. Vaaleanpunainen ja musta sydänpeili on yksinkertaisen suloinen (tällä hetkellä mukanani kulkeva taskupeili on Asiajamista hommattu, vaaleansininen ja tikkukaramellin muotoinen), ja haamukotelo puhuu itse puolestaan. Japanissa suositut erilaisille junapasseille ja muille vastaaville tarkoitetut kotelot ovat hieman tuntemattomampi käsite Suomessa, mutta kyllä tuolle käyttöä keksisi silti!
Kakkukello, kirsikkalasi, jäätelöteline… aaa
Vaikka tuskin tulen koskaan keittiötäni vaaleanpunaisella kuorruttamaan, on kuvan kakkukello aivan liian mauttoman vastustamaton. Myös kolmiulotteisen kellon reunat on koristeltu täytekakkua muistuttamaan, joten se on ällösöpöydessään supervitsikäs ja piristäisi nimenomaan keittiötä (jossa vietän suurimman osan ajastani leipoen). Suloiset printit juomalaseissa ovat jälleen yksi haikailujeni kohde, ja ilmeisesti ruokailuvälineille/muumikä tarkoitettu jäätelöteemainen teline menee jälleen kerran osastoon ”näyttäis ihan älyttömältä mutta PAKKO SAADA”.
Purnukoita ja henkareita, a++
Jokainen keittiö tarvitsee tietysti läjäpäin säilytystavaroita, ja mikä sopisikaan tähän tarkoitukseen paremmin kuin printtipurnukat? Tahtoo (;_;)/ Myös kuvioidut, värikkäät henkarit edustavat niitä arjen pieniä piristäjiä, tässä tapauksessa aamulla vaatteita valitessa. Miksi tyytyä tylsään kun voi saada hauskaa? No, toisaalta pidän myös tyylikkään yksinkertaisesta, joten saa nähdä miten tulevaisuudessa yritän yhdistää rakkauteni ruoka-aiheisiin teemoihin sekä uskottavan hillityn designin…
7.3.2010
Rentojen viikonloppujen aikana ehtii hyvin leipoa – alunperin pohdinnassa oli jonkinlainen marjapiirakka, mutta raati päätyi lopulta suklaakekseihin. Valinta oli onnistunut, sillä taikinasta syntyi kolmelle hengelle runsaasti syötävää (vaikka tekovaiheessa yksi osapuoli yrittikin aina silmän välttäessä varastaa taikinaa suoraan kulhosta). Jostain päin nettiä baitattu, hieman muunneltu resepti siis alla:
- 5dl vehnäjauhoja
- 1dl fariinisokeria (tämän sijasta käytin intiaanisokeria)
- 2½ sokeria (jonka määrää voi mielestäni vähentää ja/tai korvata intiaanisokerilla)
- 2tl vaniliinisokeria
- 1tl suolaa
- 1tl leivinjauhetta
- 2 munaa
- n. 250g rasvaa
- n. 300-400g suklaata
Suklaa kannattaa rouhia/pilkkoa heti alkuun omien mieltymysten kokoisiksi palasiksi. Rasva ja sokerit+suola vaahdotetaan, munat vispataan kevyesti erillisessä kipossa ja lisätään seokseen. Muut kuivat aineet yhdistetään ja sekoitetaan taikinaan, lopuksi lisätään suklaapalat. Leivinpaperille kasattavat taikinanokareet on hyvä pitää suht pienikokoisina ja jättää kunnon leviämisvarat, jolloin taikinasta syntyy ainakin kolme pellillistä (3×4 per pelti) kuvan kokoisia keksejä. (Jos toisaalta hinkuu nimenomaan jumbokeksien perään, saa jo ruokalusikallisella taikinaa oikein kookkaan lopputuloksen.) 175°C:ssa keksejä paistetaan koosta riippuen noin 10min tai kunnes ne ovat väriltään kullankellertäviä. Lyhyt jäähdytysaika parvekkeella/jääkaapissa on myös suotavaa, jotta suklaa ehtii jähmettyä ennen syöntiä.
1.3.2010
Seuraava sivu
Edellinen sivu
