Ystävänpäivä lähestyy ja mielenkiintoisin asia siinä omasta näkökulmastani ovat Postin ystävänpäiväpostimerkit; niissä on nimittäin keijuteema! Kävin siis äkkiä shoppailureissulla hamstaamassa nämä merkit pöytälaatikkooni enkä varmaan henno niitä kenenkään kirjeeseen käyttää, keijut kun ovat lempitaruolentojani :D
Postin kuva keijuista on aika perinteinen, nättejä tyttöjä tanssimassa kukkien ja perhosten keskellä luonnossa. Taide merkeissä on toki nättiä ja värit kirkkaat ja yleisvaikutelma sopivan leikkisä. Eipä tämä Postin(kaan) versio keijukaisista kuitenkaan ole mielestäni täydellinen, olen tullut aika tarkaksi siitä, millainen on ”oikea” keiju. Niin varmaan käy kaikille, jotka tietävät yhdestä kapea-alaisesta aiheesta kohtuullisen paljon, sitä muuttuu pikkutarkaksi ja vähän elitistiseksi!
Keijumaniassani olen tietysti lukenut ja katsellut jos jonkinlaista keijuteemaista tavaraa. Oma käsitykseni keijuista on hieman erilainen kuin nykyään kuvitustaiteessa esiintyvä luonnonhenki-tyyppinen kukkaiskeiju. Pidän enemmän kansantarujen ja viktoriaanisen ajan keijukuvauksesta, niissä keijut kuvataan usein hyvän ja pahan välimaastossa olevina olentoina, joiden moraali ei koskaan täysin aukene ihmisille ja jotka ihmismaailman kanssa törmäyksiin joutuessaan tuottavat lähinnä ongelmia ja tragedioita, vaikkei yksikään konfliktin osapuoli olisi pahaa varsinaisesti tarkoittanutkaan. Toistuva kaava kansantarinoissa on mies, joka rakastuu keijunaiseen ja matkaa keijumaailmaan, ja sieltä kotiin käymään palatessaan huomaa ajan kulkevan maailmoissa eri lailla – kaikki miehen ystävät ovat jo kuolleet ja kukaan ei muista häntä enää.
Kaupunkireissullani mukaan tarttui postimerkkien lisäksi tuo vasemmanpuoleinen kirja Vedenneitojen lähteillä, jota en ole kuitenkaan vielä ehtinyt avaamaan – sen kirjoittaja Suvi Niinisalo on kirjoittanut aiemmin myös erittäin hyvän teoksen keijuista kuvitustaiteessa, nimeltään Keijukaisten lähteillä. Suosittelen ehdottomasti, jos on vähänkään kiinnostunut taruolennoista eikä tieteellinen teksti pelota, Niinisalo nimittäin on tutkija ja se valitettavasti näkyy hänen kirjoissaan pienenä kuivakkuutena.
Oikeanpuoleinen taas on vanha, melkein rikkiluettu Marjut Hjeltin ja Jaana Aallon Keijukaiset -kirja, jota pidän ehkä onnistuneimpana suomalaisena kirjana keijuista. Toisin kuin Niinisalon kirja(t), Keijukaiset ei ole tieteellisesti kirjoitettu, mutta tietoa ja tarinoita siinä on silti riittämiin. Paras asia Keijukaiset-kirjassa on kuitenkin sen kuvitus, sillä se on hyvin lähellä omaa päänsisäistä ajatustani keijukaisista.
Kirjan kuvitus on surumielistä, hiukan jäykkää ja melko tummasävyistä. Tämä ei ole nykyisin todellakaan se suosituin tapa kuvata keijuja! Omassa mielessäni keijujen pitää kuitenkin jotenkin erota luonnonhengistä, nymfeistä ja muista kedoilla tanssivista kukkatytöistä, pitää olla jotain, mikä tekee keijusta juuri keijun.
Eräs keijujen syntyä kuvaava kansantaru kertoo, että keijut olivat alun perin Taivaasta karkoitettuja enkeleitä, jotka eivät kuitenkaan halunneet liittyä Luciferin joukkoihin Helvetissä. Tällaista taustaa vasten en enää oikein millään pysty näkemään keijuja vain söpöinä tanssivina tyttöinä, vaan keijuihin liittyy mielikuvissani aina ainakin vähän synkkyyttä. Pieni osa siitä, että en voi nähdä keijuja vain ilakoivina luonnonlapsina, pitää varmaan laittaa myös japaniharrastuksen piikkiin. Japanissahan perhosensiivet ja perhoset ovat kuoleman, uudelleensyntymän ja sielujen symboleja, ja perhoset ovatkin yleensä animessa tarinan pahiksen symboli. Ja keijut ja perhoset nyt kuuluvat aika erottamattomasti yhteen…
Koska voin pitää keijuista valtavan pitkiä maratonmonologeja, pilkon keijuhölinäni useampaan kirjoitukseen: listaan tänne jossakin vaiheessa vielä enemmän lempikeijupiirtäjiäni ja kerron tarkemmin, miten keiju_hommat näkyvät pukeutumisessanikin!
Kevään couturemallistoista toipuminen alkaa olla vähitellen pulkassa, joten tähän väliin lienee syytä tehdä lyhyehkö katsaus siihen mitä Pariisissa vyörytettiin niskaan tällä kertaa. Päädyin valikoimaan muutamia yleisotoksia muutamalta isommalta nimeltä liiallisen ylenpalttisuuden välttääkseni, sillä esimerkiksi Valentinon tai Chanelin perinpohjainen puiminen veisi kokonaan oman kirjoituksensa. Tyydytään siis tältä erää läpileikkaamaan tämänkertaista ”tarjontaa” maaliskuun syys/talvi ready-to-wear mallistoja odotellessa.
Dior ja drag-queen meikit, ennenkuulumatonta! …tai sitten ei
Aloitetaan Diorilla, joskin valehtelisin jos sanoisin että kyseessä oli mitään kovin ennenkuulumatonta tai erilaista. Osa värivalinnoista oli silti kalpeine pastelleineen kovasti mieleeni, joten plussaa siitä sekä materiaalivalinnoista. Suurin ”meh” malliston suhteen tulee kenties siitä tunteesta että suuri osa asuista on suunniteltu lähinnä varman päälle pelaavalle Oscargaalavieraalle, jota punaisella matolla patsastellessaan kuvaillaan sanoilla ”elegantti” ja ”ajaton”, muttei kovinkaan mielikuvituksellinen.
Sademetsistä maya-temppeleihin ja takaisin
Gaultierin malliston takana kummitteli Jean Paulin itsensä mukaan kuulemma Avatar-elokuvan tekemä suuri vaikutus, ja sademetsämaisuuksia vaatteista saikin bongata vähän liiankin kanssa. Itselleni tosin erilaisista denimiä muistuttavista väkerryksistä ja geometrisuuksista yhdistettynä ylläoleviin viidakkokirjoihin ja auringonpalvojiin tuli mieleen jotakuinkin ”maailman ympäri 80 päivässä”. Toimiihan se niinkin.
electric eel orchestra represent
Givenchy on yksi omia kestosuosikkejani, tosin tällä kertaa tyydyin ihailemaan lähinnä värivalintoja ja materiaaleja kuin itse leikkauksia. Lampunvarjostimella varustetut mallit jäivät kenties hieman kauemmas siitä ”omg mulle” -osastosta, ja bermudashortsit jättivät nekin etäiseksi. Mutta kuten ylläolevista kuvista näkyy, ei Givenchy petä koskaan täysin: metalliset siniset, vihreät ja violetit pitävät kutinsa tilanteessa kuin tilanteessa. Tänne vaan!
In the name of the moon, I shall punish you!
Ja loppuun Armani Privé: katsojasta riippuen klassista tai tylsää, mutta itse sain jostain syystä tästä mallistosta vahvoja Sailor Moon -tuntemuksia. :D Tästä inspiroituneena väsäsin jopa kuu/kuuntomu -henkisen meikin hopean ja kultaisen ympärille, mutta lopputulos ei tallentunut kameralle aivan niin hyvin kuin olin toivonut, joten jätän sen esittelemisen toiseen kertaan. Mielestäni mallisto on kuitenkin onnistunut jossain jos se kykenee herättämään katsojassaan erilaisia mielikuvia ja assosiaatioita, joista tämä sitten voi ammentaa inspiraatiota omaan arki- tai juhlapukeutumiseensa.
Taitoluistelu, tuo talviurheilulajeista ylväin ja näyttävin, on nyt erityisen ajankohtainen: Tallinnassa pidetyt EM-kisat loppuivat viikko sitten, ja Vancouverin talviolympialaisiin on aikaa enää alle kuukausi. Fisumandiaksesta ei kuitenkaan ole tulossa mitään urheilublogia, vaan kirjoitan aiheesta aivan toisesta syystä. Taitoluistelijoiden vaatteet nimittäin ovat, kuten sanottu, todella näyttäviä, ja ainakin omasta mielestäni ne kaikkein kiinnostavimmat asut löytyvät miesluistelun puolelta. Lajia paremmin tunteva Johanna voisi mainita, että miesluistelijat ovat teknisessäkin mielessä kaikkein kiinnostavinta seurattavaa, ja onhan tämä vuosi muutenkin mielenkiintoinen kun kaksi huippuluistelijaa, Venäjän Evgeni Plushenko ja sveitsiläinen Stephane Lambiel ovat palanneet kukin tauoltaan suoraan huipulle. Täällä Fisumandiaksessa meitä kuitenkin kiinnostavat mitalisijojen sijaan esiintymisasut, joten lienee parasta mennä suoraan itse asiaan.
Kukaan vähänkään taitoluistelua katsellut tietää kyllä, että luistelijoiden vaatteet koostuvat hyvin pitkälti enimmäkseen paljeteilla kuorrutetusta trikoosta. Tämä yhdistelmä ei varsinaisesti herätä mielleyhtymiä tyylikkyydestä tai arvokkuudesta, ja monesti luistelijat keikkuvatkin vaatteissaan hyvän maun rajoilla, tai rankasti sen tuolla puolen. Edes trikoiden jättäminen kaappiin ei välttämättä tee asusta sen onnistuneempaa, sen tietää jopa moninkertainen maailmanmestari Evgeni Plushenko.
Plushenkon oranssit reivaajahousut ja Kevin Van Der Perren supersankarihybridi jättävät epätoivoon
Onneksi kaikki trikoosankarit eivät näytä omissa tiukoissa haalareissaan aivan yhtä tökeröiltä. Ranskan Brian Joubert (oikealla) on mieltynyt asuissaan tavallisesti vähän liikaakin arveluttavan näköiseen verkkokankaaseen, mutta allaoleva asu kulta/musta-väriyhdistelmineen näyttää jo huomattavasti onnistuneemmalta. Onnistunut väriyhdistelmä on myös amerikkalaisdiiva Johnny Weirillä, valkoisella ja hopealla on vaikea osua harhaan. Weir on muutenkin tullut tunnetuksi luistelumenestyksensä lisäksi nimenomaan esiintymisvaatteistaan, ja sai hiljattain jopa tappouhkauksia käytettyään aitoa turkista eräässä asussaan. Karva vaihtui tekoturkikseen, mutta tyylistä ei edelleenkään tingitä.
Metallisävyt ovat juuri sopivan ~fabulous~ ja huomattavasti tyylikkäämpiä kuin taitoluisteluasuissa ylikäytetyt neon- ja pastellivärit
Aivan omalle tasolle omassa estetiikassaan on Weirin tavoin päässyt japanilainen Daisuke Takahashi, jonka puvut tuovat hyvällä tavalla mieleen visual kei -bändien esiintymisasut.
Kaikkien luisteluasujen ei tietenkään tarvitse näyttää baletin ja euroviisujen risteytykseltä, vaan vähän normaalimmankin näköisillä vaatteilla on mahdollista tehdä kivaa ja näyttävää. Seuraavat tsekkiläisluistelijoiden asut lämmittävät ainakin omaa sydäntäni sympaattisuudellaan, vaikka farkut luisteluasuna ovatkin minusta aina vähän tylsä ratkaisu.
Tomas Vernerin asu on merihenkinen, kun taas Michael Brezina luottaa neuleliiviestetiikkaan.
Lopuksi vielä kaksi aivan tuoretta asusuosikkiani: Stephane Lambielin tämänvuotisissa EM-kisoissa käyttämä asu, joka on paitsi väritykseltään kuin myös materiaaleiltaankin hyvällä tavalla poikkeuksellinen, sekä Johnny Weirin peilinpalasilla kuorrutettu asu, jota tämä käytti Pokerface-koreografiansa kanssa Skate for the Heart -tapahtumassa. Glittertrikoita ja muuta kitsch-estetiikkaa on luistelussa melko mahdoton paeta, mutta ainakin Weir osaa kääntää sen omaksi edukseen.
Kuvat daylife.com, skatetoday.com ja figureskatersonline.com
Hihi, ostin taas pitkästä aikaa itselleni lolitajuttuja! :3 Closet Childilla oli Babyn kiva valkea rusettimekko n. 8000 jenillä ja superihana Emily Temple Cuten piparilaukku n. 4000 jenillä myynnissä, joten pitihän ne sitten napata sieltä pois kuleksimasta. Paketti laitettiin jo tänään aamulla postiin, joten saan sen toivon mukaan hyppysiini viimeistään ensi viikolla! (Siis jos posti ei taas kerran hukkaa pakettiani. :F Kerran odottelin yhtä Closet Childin pakettia saapuvaksi todella kauan, kun posti oli lähettänyt sen jostain mystisestä syystä Ranskaan.)
Kasailin äsken aikani kuluksi vielä jonkinlaisen asun noiden uusien ihanuuksien ympärille.
Idea ja värit tähän asuun tulivat melko ennalta-arvattavasti tuosta laukusta. Koru ja vyöpussukka ovat ModClothista löydettyjä, sukat Angelic Prettyltä, hattu Innocent Worldilta, kengät Maruionesta ja muistelisin, että tuo bolero olisi Forever21:n tuotoksia. Tykkään tästä värimaailmasta ihan hurjasti! Huoh, olisivatpa nuo kaikki kuvan tavarat minun! Omistan kyllä monia vähän sinnepäin olevia kamppeita, joten voi olla, että teen tästä asusta vielä jonkun IRL-version niillä vaatteilla, joita kaapistani oikeastikin löytyy!
Vaikka silmääni miellyttää paljon ns. tyylipuhtaiden katutyylien toteuttaminen (sikäli kuin tämän sanominen on edes mahdollista, katutyylit kun ovat parhaimmillaan täydentämässä kantajansa jo olemassaolevaa persoonaa), huomaan usein inspiroituvani eniten ajatuksesta yhdistellä vaatekaappini ääripäitä tavalla, jonka lopputulos ei välttämättä sovi suoraan minkään alalajin alle, mutta näyttää ainakin omasta mielestäni kivalta.
Takki: BPN, paita: h.NAOTO, rintakoru: SEX POT ReVeNGe, päälihame: Na+H, alempi hame: itsetehty, vyö: Pariisista, sukat: Alice and the Pirates, kengät: lolita-lola
Kiinnostus esimerkiksi lolitavaatteiden ja ns. punxyvaatteiden yhdistelyyn (muutoinkin kuin ns. punk lolitan hengessä) taisi lähteä joskus vuonna Ozy ja Mandias, kun huomasin h.NAOTOn splätterihousujeni sopivan hauskasti yhteen Babyn Pour Lolita -hupparin ja söpöjen valkoisten lolitasaappaiden kanssa. Tällä kertaa inspiraatio lähti San Franciscosta tuliaisena saaduista AatP:n ylipolvensukista, joiden glitterpohja ja reunoja kiertelevä teksti huusivat päästä osaksi jotain ”hauskaa” asukokonaisuutta!
Tarkempi kuva rintakorusta, kuvassa myös huterasti näkyvä Meccan kultahopea lukkokaulakoru
Koska suurin osa esimerkiksi lolitahameistani ei printtivoittoisuutensa tai muun yleissöpöytensä vuoksi välttämättä vastaavaan käyttöön sovellu, olenkin viime aikoina tuntenut kovasti vetoa esimerkiksi Algonquinsin ja Candy Stripperin harrastamiin mekkohamevirityksiin. Kerrokset, kevyet materiaalivalinnat ja ilmavuus voisivat olla esimerkiksi ensi kevään/kesän sana – katsotaan mitä tapahtuu!
Ei ole mikään salaisuus, että vaatteisiinsa panostavat miehet kiehtovat minua TV- ja elokuvaviihteessä melkein luvattoman paljon. Perinteisesti tällaiset hahmot ovat joko homoiksi koodattuja (High School Musicalin Ryan) tai ihan avoimesti homoja (True Bloodin Lafayette), vaikka joitain poikkeuksiakin tietysti löytyy (Gossip Girlin enimmäkseen hetero Chuck Bass).
Ryan ja Chuck eivät ainakaan pelkää käyttää värejä
Samaa kaavaa seksuaalivähemmistöjen trenditietoudesta toistaa viime syksynä alkanut sarja Glee. Ohiolaisen High Schoolin kuorokerhon edesottamuksia seuraava tv-ohjelma tarkastelee vähemmistö- ja muita stereotypioita laulun ja tanssin siivittämänä, joten ei liene ihmekään, että kaikki sarjan hahmot paljastavat luonteestaan ja muista ominaisuuksistaan aika paljon jo pelkällä ulkonäöllään. Chris Colferin esittämä muotitietoinen homopoika Kurt Hummel ei ole mikään poikkeus, ja hahmon vaatekaappi kuuluukin ehdottomasti sarjan mielenkiintoisimpiin.
Kurtin päältä on ollut mahdollista bongata designer-vaatteita toinen toisensa perään, sillä tämän yllä nähtiin sarjan ensimmäisen kauden aikana niin Marc Jacobsin takkia (yllä) kuin Alexander McQueenin hämähäkkivillapaitaakin, joka kelpaisi varmasti myös Airinille. Hahmon suuressa suosiossa ovat myös erilaiset printit ja kuosit, samoin kuin jopa polvipituiset(!) värikkäät neuleet.
Alexander McQueenin villapaita ja Dolce&Gabbanan läpinäkyvä sadetakki
Vaikka Kurtin vaatevalinnoista voi olla montaa mieltä, sopii asukokonaisuuksiinsa aina panostava hahmo silti loistavasti pukeutumisinspiraatioksi. Jos koulunsa hylkiöihin kuuluva Kurt jaksaa pukeutua parhaimpiinsa jokapäiväisen roskalavalle heittämisen tai jääsohjokylvyn uhallakin, minusta tuntuisi melkein huijaukselta olla panostamatta omiin vaatteisiini edes hiukan, ihan tavallisinakin päivinä. “Every moment of your life is an opportunity for fashion!”
Toisinaan haen inspiraatiota pukeutumiseeni myös musiikista. En kuitenkaan ole mitenkään erityisen fanaattinen musiikinkuuntelija: ostan levyjä todella harvoin, keikoilla en käy juuri koskaan eikä minua juurikaan kiinnosta lempimusiikkiani tekevien ihmisten elämä, hyvä jo tunnistan valokuvasta lempibändini jäsenet. Jos kuitenkin johonkin kappaleeseen tai bändiin ihastun, saatan kuunnella samaa renkutusta uudestaan ja uudestaan ja uudestaan läpi.
Kuuntelen mieluiten sellaista kappaleita, joissa on mielenkiintoiset sanoitukset, koska musiikista itsestään en ymmärrä juuri mitään (vaikka olenkin pimputellut pianoa useita vuosia kultaisella 90-luvulla, en osaa edelleenkään lukea nuotteja sujuvasti tai mitään muutakaan vastaavaa :P). Kappaleiden herättämät tunteet ja mielikuvat ovat tärkeämpiä kuin hienot musiikilliset kikkailut ja temput.
Noh, löpinät sikseen, postauksen ideana kun kerran oli jakaa biisejä, jotka ovat viimeaikoina ihastuttaneet minua syystä tai toisesta!
Dionysos on ranskalainen yhtye, johon törmäsin joskus parisen vuotta sitten surffaillessani netissä. Ihastuin bändiin heti! Dionysoksen musiikki on ihanan kevyttä, olematta kuitenkaan tyhjänpäiväistä. Sanoituksissa on yleensä aina jokin idea. Eniten tykkään La Mécanique du Coeur -levystä, joka pohjautuu yhtyeen nokkamiehen Mathias Malzieun kirjoittamaan samannimiseen kirjaan (englantilainen versio on nimeltään The Boy with the Cuckoo-Clock Heart). Kirjasta on Wikipedian mukaan myös tekeillä elokuva, jota odottelen ihan kieli pitkällä.
Avokkini tutustutti minut parisen vuotta sitten japanilaiseen Kojima Mayumiin ja sekin oli rakkautta ensikuulemalla! Tädin biisit ovat ihan uskomattoman hauskoja ja niitä kuunnellessa ei vaan yksinkertaisesti voi olla pahalla tuulella.
Kokusyoku Sumiren mainitseminen lienee aika ennalta-arvattavaa, ovathan kyseisen duon tädit hyvin laajalti ihailtuja lolitapiireissä, mutta siitäkin huolimatta; tykkään Sumiresta, suorastaan yllättävän paljon. Sumire on yksi harvoista yhtyeistä, joiden levyn olen ostanut, vaikka se vaatikin omituisilla japanilaisilla sivuilla seikkailua. (Yleensä en jaksa nähdä vaivaa jonkin, hah, cd-levyn takia.)
Hyvät uudet vuodet muuten blogin lukijoille! Lähden huomenna Kuopijjoon ihmettelemään Thaimaasta palanneita vanhempia ja velipoikia sekä treffaamaan kavereita, joten en varmaan palaile Fisumandiaksen pariin kuin vasta ensi vuoden puolella! :D (Iik, jännää kun vuosikymmen vaihtuu!)
Olen nyt aikani pähkäillyt, vetoaako Mori Girls -estetiikka minuun paljon vai vain sopivasti. (Mori Girls, metsätytöt, on japanilainen tyylisuunta, jonka voisi tiivistää siten, että kys. tyyliin pukeutuvat tytöt näyttävät enemmänkin metsästä kuin kaupungista karanneelta.) Pitsit, itsetehdyn näköiset korut, röyhelöt, maanläheiset värit, vanhat kirjat ja yleinen runotyttöily ovat asioita, jotka ovat saaneet sydämeni läpättämään jostain ala-asteelta asti ja näyttävät kuuluvan myös metsätyttöjen repertuaariin.
Mixin Mori Girls check listiltä mm. seuraavat kohdat ovat myös sangen osuvia kuvauksia allekirjoittaneesta:
* Rakastaa eläinkuvioita
* Pitää vanhoja esineitä hurmaavina.
* Rakastaa satuja.
* On vaalea.
* Rakastaa pyöreäkärkisiä kenkiä.
* Innostuu, kun pääsee huonekalukauppaan.
* Valitsee kukkaistuoksun, jos nyt ylipäänsä käyttää hajuvettä.
Metsätyttöily näyttää yhdistävän ne piirteet joista lolitassa pidän (yleinen nostalgia-fiilistely, pitsit, röyhelöt) peruskäyttövaatteisiin, joissa ei tarvitsisi aina huolehtia siitä pudotteleeko tavaroita jättimäisellä alushameella. Tyylissä on kuitenkin myös sellaisia piirteitä, joihin en ihastu sitten ollenkaan, löysät ja muodottomat säkkimekot näin yhtenä esimerkkinä.
Tiettyä Mori Girls -vibaa on ehkä aistittavissa kahdesta uudesta hameostoksestani.
Ensimmäinen hame on Aleksi 13:n alelaarilöytö. Tykkään hameen edessä olevasta nappirivistä ihan todella paljon! Lisäksi hameessa on mukavan leveä ja joustava vyötärökaitale. Hame ei ole ihan noin keltainen oikeasti, makuuhuoneessani on vain ihan todella huono valo talvisin jopa keskellä päivää ja siksi pitää yleensä turvautua vielä kattolampun apuun valaistuksessa.
Toinen hame taas on Kapp Ahlin alelaarilöytö. :P Alkuperäinen hinta taisi olla jotain kahden – kolmenkympin luokkaa, alennettu hinta taas viitisen euroa. Hame on ihanan kevyttä kangasta! Kankaan kukkakuosikin on tosi söpö! Kuva on taaskin laatua kökkö, mutta eip voi mitään.
Minulla ei ole kovin paljon ulkonäköidoleita ja yleisesti ottaen ihmiset ovat minusta nättejä, kun näyttävät luonnolliselta ja omalta itseltään, sen kummemmin erittelemättä. Hiusten kohdalla minuun vetoavat kuitenkin lähes aina pitkät, hyvin hoidetut, silkkisen sileät hiukset otsatukalla väristä ja kantajansa kasvonpiirteistä riippumatta (mistä syystä, köhköh, omat hiukseni noudattavat samaa mallia). Tietysti ihan kaikille ei kyseinen hiusmalli sovi, enkä siitä sellaisten ihmisten päässä pidäkään, joilla se ei näytä hyvältä. :D Eräs näistä tukkaidoleistani on viime Euroviisujen Viron edustaja, Sandra Nurmsalu, jolla nyt kerta kaikkiaan on vain ihan täydelliset hiukset.
Yleensä en välitä ihan hirveästi otsiksesta, joka on niin pitkä, että peittää myös kulmakarvat, mutta tälle tädille se sopii upeasti. En myöskään kovin usein viehäty siitä, että kalpeilla, vaaleilla ihmisillä on todella tummat hiukset, mutta sekin sopii Sandralle todella hyvin.
Ei noissa muissakaan Urban Symphony -bändin tytöissä mitään vikaa ole, nättejä leidejä kaikki. Sandra vain erottuu dramaattisuudellaan edukseen; oikein hyppää silmille tästä kuvasta. (ja tuo otsis on vain ihan jumalainen, jos en sitä jo sanonut.)
Tykkäsin myös ihan kympillä ryhmän esiintymisasuista itse kilpailussa. Sähkönsininen oli juuri sopivan dramaattinen valinta ja mekko oli pikkuisen paljastava (selkä on lähes kokonaan avoin, vaikkei se näistä kuvista näy) ja seksikäs olematta kuitenkaan porno ja härski, kuten nykyisin niin monet esiintymisasut Euroviisuissa. Tässä oli tyyliä.
Lahden eteläpuolelta tulevan esimerkin nojalla voisin melkein, MELKEIN harkita tummempaa hiusten väriä itselleni. No joo, omat silmäni eivät ole läheskään niin kirkkaan kuulaan siniset kuin Sandralla ja kasvojeni väritys on muutenkin vähemmän kirkas, näyttäisin tosi tummilla hiuksilla lähinnä kävelevältä ruumiilta, minkä olen todistanutkin itselleni käyttämällä pari kertaa mustaa peruukkia. Ehkä vain tuijotan näitä kuvia ja mykistyn täydellisistä hiuksista. Miten näin nättiä voikin olla olemassa?
Olen taas hurahtanut PoupeeGirlin pelaamiseen, vaikka vapaa-aikaa on minimaalisesti ja sekin kannattaisi käyttää hyödyllisemmin esimerkiksi lattioiden luuttuamiseen tai koulutehtävien tekemiseen. Vaikka suurin osa blogin lukijoista varmaan tietääkin Pupen idean, kerrataan se vielä lyhyesti: pue avatar-tyttelisi päälle vaatteita ja postaa valokuvia omista vaatteistasi, saa rusetteja. Osta ruseteilla lisää vaatteita avatar-tyttelillesi. Siinäpä Pupen idea pähkinänkuoressa. Erittäin höperöä, mutta ah, niin addiktoivaa!
Jalokiviuudistuksen myötä menetin hetkellisesti intoni pelata, koska minähän en oikeaa rahaa jonkin selainpelin pelaamiseen käytä (mieluummin ostan vaikka wowikultaa). Nyt kuitenkin Katherinen kauppaan rusettiosastolle on tullut taas todella kivoja vaatteita ja kadonnut innostus on taas löytynyt! Onneksi Pupessa voi iloitella vaatteilla, vaikka oikeassa elämässä se ei aina onnistuisikaan.
Tästä asusta pidän todella paljon! Asun tunnelma on mielestäni todella kiva, vähän sellainen hippie meets Emily of the New Moon. Olen taas tykästynyt vihreään ihan oikeassakin elämässä ja onneksi Katherinen Mori Girls -mallisto helpottaa shoppailuhimoja sen verran, ettei ole vielä tarvinnut lähteä oikeisiin kauppohin vihreitä tavaroita hamstraamaan.
Sanoinkin jo jossain aiemmassa blogipostauksessa, että olen tänä syksynä inspiroitunut todella paljon vaaleanpunaisen ja ruskean yhdistelmistä, ja se todellakin näkyy. Suorastaan ylikäytän tiettyjä pupetavaroitani! Uusi Party event -hattuni on todella tyylikäs! Noista saappaista en erityisemmin pidä niiden hailakan värityksen takia, mutta tässä koordinaatiossa ne toimivat mielestäni ihan mukavasti.
Tämä asu on melko jouluinen, joten postataan se vielä näin joulukuun ensimmäisen kunniaksi! En ole vielä ihan varma vaihdanko avatarini kampausta tähän ylläolevaan noissa edellisissä kuvissa näkyvästä pitkästä leikkauksesta.
Kuten ylläolevista kuvista ehkä huomaa, pyrin pitämään avatarini suunnilleen itseni näköisenä ja puen sen kaikista mieluiten melko simppeleihin, mutta söpöihin asuihin. (En ole koskaan oikein tajunnut joidenkin pelaajien innostusta tunkea yhtäaikaisesti avatarinsa päälle jos vaikka minkänäköistä tilpehööriä ja viritelmää. Mutta kukin tietty tyylillään!)
Ryan ja Chuck eivät ainakaan pelkää käyttää värejä
Alexander McQueenin villapaita ja Dolce&Gabbanan läpinäkyvä sadetakki
