Aihe: Mallistot

Lisää huiveja

lisaa-huiveja

Johanna huivimummoili jo aiemmin, nyt on sitten minun vuoroni. Pidän siis ihan mielettömästi erilaisista kaulahuiveista, ja etenkin talvella kun ne kuuluvat pakostikin jokapäiväiseen pukeutumiseen, kiinnitän niihin erityistä huomiota. Tänä talvena etenkin massiiviset huivit ovat kiehtoneet minua suunnattomasti, ja löysinkin alennusmyynneistä viimein tarpeeksi monta kertaa kaulan ympäri kiedottavan neulehuivin.

huivi1

Oma kolmimetrinen huivini tietenkään ei vedä vertoja hulluimmille muotinäytöksissä ja -lehdissä nähdyille luomuksille, joihin hautautuu puolet kantajansa päästä ja hartioista. Onnekseni suuret huivit eivät ole vielä lähiakoina katoamassa kaupoista tai katukuvasta, ainakaan jos on uskomista joidenkin vaatemerkkien julkistamiin talvi/syksy 2010 -mallistoihin.

huivi3

Korealaisen General Idean syys/talvimallisto 2010/11 vetoaa minuun estetiikaltaan muutenkin ja tarjoili samalla kivaa huivi-inspiraatiota jo tälle talvelle. Lacosten ensi syksyn Ready To Wear -mallisto ei puolestaan ollut ihan täysosuma (liikaa päävärejä, yöh), mutta inspiroivaa kamaa sieltäkin löytyy, myös huivipuolella.

Pidän huiveista asusteena myös niiden muunneltavuuden takia. Yksi huivi on mahdollista saada näyttämään erilaiselta vain taittelua tai solmimistapaa muuttamalla, ja ne sopivat niin lämmikkeeksi kuin juhla-asujen piristäjäksi. Olin joitain viikkoja sitten taas kerran kroonisessa juhlavaatepulassa, kun en meinannut millään löytää Riitan glitter-teemaisille syntymäpäiväjuhlille päällepantavaa. Asuni kuitenkin pelasti mahtava, kimaltava huivilöytö, joka riittikin koko asun koukuksi eikä juuri muuta kimalletta (glittersprayta lukuunottamatta) enää tarvinnut. Sääli ettei kimallus oiken näy valokuvissa.

huivi2

2 Kommenttia 5.3.2010

Paris Fashion Week Spring/Summer 2010

paris-fashion-week-springsummer-2010

Kevään couturemallistoista toipuminen alkaa olla vähitellen pulkassa, joten tähän väliin lienee syytä tehdä lyhyehkö katsaus siihen mitä Pariisissa vyörytettiin niskaan tällä kertaa. Päädyin valikoimaan muutamia yleisotoksia muutamalta isommalta nimeltä liiallisen ylenpalttisuuden välttääkseni, sillä esimerkiksi Valentinon tai Chanelin perinpohjainen puiminen veisi kokonaan oman kirjoituksensa. Tyydytään siis tältä erää läpileikkaamaan tämänkertaista ”tarjontaa” maaliskuun syys/talvi ready-to-wear mallistoja odotellessa.

dior spring 2010 2Dior ja drag-queen meikit, ennenkuulumatonta! …tai sitten ei

Aloitetaan Diorilla, joskin valehtelisin jos sanoisin että kyseessä oli mitään kovin ennenkuulumatonta tai erilaista. Osa värivalinnoista oli silti kalpeine pastelleineen kovasti mieleeni, joten plussaa siitä sekä materiaalivalinnoista. Suurin ”meh” malliston suhteen tulee kenties siitä tunteesta että suuri osa asuista on suunniteltu lähinnä varman päälle pelaavalle Oscargaalavieraalle, jota punaisella matolla patsastellessaan kuvaillaan sanoilla ”elegantti” ja ”ajaton”, muttei kovinkaan mielikuvituksellinen.

gaultier spring 2010 2Sademetsistä maya-temppeleihin ja takaisin

Gaultierin malliston takana kummitteli Jean Paulin itsensä mukaan kuulemma Avatar-elokuvan tekemä suuri vaikutus, ja sademetsämaisuuksia vaatteista saikin bongata vähän liiankin kanssa. Itselleni tosin erilaisista denimiä muistuttavista väkerryksistä ja geometrisuuksista yhdistettynä ylläoleviin viidakkokirjoihin ja auringonpalvojiin tuli mieleen jotakuinkin ”maailman ympäri 80 päivässä”. Toimiihan se niinkin.

electric eel orchestra represent

Givenchy on yksi omia kestosuosikkejani, tosin tällä kertaa tyydyin ihailemaan lähinnä värivalintoja ja materiaaleja kuin itse leikkauksia. Lampunvarjostimella varustetut mallit jäivät kenties hieman kauemmas siitä ”omg mulle” -osastosta, ja bermudashortsit jättivät nekin etäiseksi. Mutta kuten ylläolevista kuvista näkyy, ei Givenchy petä koskaan täysin: metalliset siniset, vihreät ja violetit pitävät kutinsa tilanteessa kuin tilanteessa. Tänne vaan!

armani spring 2010 4In the name of the moon, I shall punish you!

Ja loppuun Armani Privé: katsojasta riippuen klassista tai tylsää, mutta itse sain jostain syystä tästä mallistosta vahvoja Sailor Moon -tuntemuksia. :D Tästä inspiroituneena väsäsin jopa kuu/kuuntomu -henkisen meikin hopean ja kultaisen ympärille, mutta lopputulos ei tallentunut kameralle aivan niin hyvin kuin olin toivonut, joten jätän sen esittelemisen toiseen kertaan. Mielestäni mallisto on kuitenkin onnistunut jossain jos se kykenee herättämään katsojassaan erilaisia mielikuvia ja assosiaatioita, joista tämä sitten voi ammentaa inspiraatiota omaan arki- tai juhlapukeutumiseensa.

kuvat pääasiassa fashionologie.com

2 Kommenttia 1.2.2010


Asiaa?

Jos haluat ottaa kirjoittajiin yhteyttä, sähköpostiosoitteemme on fisumandias@gmail.com!

Arkistot

Blogroll

Aiheet

Kommentit