Aihe: Mielipide
Jo pidemmän ajan olen havainnut erinäisissä japanihenkisten ihmisten piireissä lämpimiä tunteita Rilakkuma-nimistä San-X:n maskottihahmoa sekä tämän kanssa hengaavaa vaaleampaa nallekarhua, Korilakkumaa kohtaan. Vaikka nämä kaksi kieltämättä söpöjä ovatkin, eivät ne koskaan iskeneet minuun samalla tavalla kuin vaikkapa niinikään San-X:n Afro Ken -koira tai vaikkapa Shinkansen-juna. Tarpeeksi Rilakkuman kuvia tuijoteltuani huomasin kuitenkin yllätyksekseni, että nallekarhujen kanssa tuntui usein hengaavan varsin sympaattinen pieni lintu, jonka on kai oikeasti tarkoitus olla tipu/untuvikko – omaan silmääni se kuitenkin näyttää petollisesti pieneltä ankalta, ja koska ankat ovat kissojen lisäksi ehdottomia lempieläimiäni, oli vain ajan kysymys kunnes hurahtaisin täysin Kiiroitori-maniaan.
kuvat Artbox.co.uk
Artboxin sivuilla tutkiskelin aikani Rilakkuma-aiheisia tavaroita kuten bento-laatikoita ja teemukeja, ja kelpuuttaisin kyllä ylläolevat hetkessä omaan keittiökaappiini edelleen. Kolmikkoa näkee usein erilaisissa ruokateemaisissa ympäristöissä, ja koska toinen heikkouteni ankkojen lisäksi on erilaiset herkut ja makeat (varsinkin minikoossa), ei kestänyt kauaa ennen kuin törmäsin siihen ultimaattiseen yhdistelmään…
kuvat Strapya
…nimittäin Strapyan ihanaakin turhemmat kännykkäkorut (…ja avaimenpäällinen)! Yhtenä heikkona hetkenä sitten pistin tilauksen vetämään, ja ylläolevat tavarat saapuivat muutama päivä sitten jo innosta odotteleviin hyppysiini. Erilaisia versioita on Strapyalla varastossa vielä vaikka kuinka, joten asialliseen hintaan uskon kokoelmani kertyvän vielä jatkossa. Ennalta olin sortunut ostamaan hieman kookkaamman korun, joka laukaisi kyseisen vimman lopullisesti, mutta mitään en kadu! Kuvaan siitä onkin hyvä päättää – jos toiset rakastavat Hello Kittyä, olkoon Kiiroitori minun ällösöpöpaheeni. :D
19.2.2010
Kuten monista uutisista ja blogeista on voinut jo lukea, torstaina 11.2.2010 Alexander McQueen päätti elämänsä kotonaan Lontoossa. Muotisuunnittelijasuuruuden kuolema on otettu vastaan ennen kaikkea järkyttyneen yllätyksen tunnelmissa, sillä 40-vuotias McQueen oli uransa huipulla sekä suuri inspiraatio ja esikuva monelle.
McQueen kuului (ja kuuluu edelleen) omien suosikkisuunnittelijoitteni joukkoon, joten luin uutisesta lähinnä hämmentyneen epäuskoisena. Monen muun tavoin koin itse ‘valaistumisen’ hänen mallistoihinsa vasta vuoden 2006 tienoilla, mutta olen silti vilpittömän pahoillani näin lahjakkaan sekä omaperäisen ihmisen menetyksestä. Tehdäkseni tästä kirjoituksesta kuitenkin edes himpun erilaisen kuin loputtomista tusinamuistokirjoituksista (tiedän miten teennäiseltä tällaiset pahimmillaan kuulostavat), mieleeni tuli lainata pätkää viime aikoina lukemastani Kurt Vonnegutin kirjasta Slaughterhouse-five:
The most important thing I learned on Tralfamadore was that when a person dies he only appears to die. He is still very much alive in the past, so it is very silly for people to cry at his funeral. All moments, past, present and future, always have existed, always will exist. [...] It is just an illusion we have here on Earth that one moment follows another one, like beads on a string, and that once a moment is gone it is gone forever.
Ylläolevaa voi arkisemmin (sekä kornisti ja kliseisesti, mutta menkööt) soveltaa tarkoittamaan, että se mitä McQueen elämänsä aikana ehti saavuttaa on loputtomasti läsnä nyt, menneisyydessä ja tulevassa. Tämän vuoksi olen kasannut alle muutamia linkkejä joista kukin voi halutessaan hypätä aikakoneessa historiaan ja muistaa McQueenin siitä, mitä tämä parhaiten osasi: luoda persoonallisia, haastavia ja nyrjähtäneen kauniita vaatteita.
- Fashionologien runwaykokoelma
- Style.comin arkisto McQueenin mallistoista
- Runwaym:n muistokirjoitus laajalla kuvakokoelmalla (vaatii yhteisöön liittymisen)
- Ohnotheydidntin kuvakokoelma, jossa vain murto-osa julkisuuden henkilöiden suosimista McQueenin vaatteista
12.2.2010
”Almost everyone has the desire to “transform” one’s self, be it into an angel, someone who is more elegant, or even back to the time they were a little girl. With this concept in mind, we created the Metamorphose brand. In order to assist you in your “transformation”, while not being a slave to the current fashion, we continue to conceive cute EGL fashion.”
- Metamorphose
Ne, jotka tietävät minut Terriblestä, eivät varmaan ole voineet välttyä siltä tiedolta, että tykkään Metamorphosesta. Meta on pysynyt yhtenä lempibrändeistäni ihan lolitaseikkailujeni alkuajoista lähtien ja rakkaus on kestänyt nekin ajat, kun kaikki muut tuntuivat pitävän Metaa rumimpana ja omituisimpana lolitabrändinä ikinä (vaikka hei, vinkki viitonen, Meta ei selvästikään ole pelkkä lolitabrändi). Metassa minua ihastuttaa juurikin ennalta-arvaamattomuus, kummallisuus ja kokeilunhalu. Leopardiprintit, Matrix-tyyliset nahkatakit, automekaanikkohaalarit, cowboy-hatut, söpöt fiftarilolimekot, perinteinen sweet, mummonverho-classic, jöötteily, camokuosit; Meta on kokeillut kaikkea, välillä paremmin ja välillä huonommin tuloksin.
En toki väitä, että pitäisin kaikesta, mitä Metamorphosen pääsuunnittelija Kato keksii ulos suoltaa. Useat Metan kokeilulliset vaatteet ovat rumia ja monet Metan perusvaatteista taas tylsiä. Mutta oi oi oi, silloin kun kaikki menee nappiin, niin taivas räjähtää, kukkasia ja konfetteja satelee ja pienet läskit vauvaenkelit laskeutuvat laulamaan hallelujaa (tai ainakin melkein). Omalla kohdallani Metan täysosumat kompensoivat kaikki ne tylsät ja rumat hutit.
Tämän avautumisen innoittajana toimi Metan uusi Old Emblem -mallisto. Osa malliston vaatteista on mielestäni mitä ihanimpia, osa taas aika plääh. Printti on todella kiva, ehkä vähän osastoa ‘eikö IW ole tehnyt tämän jo sata kertaa’, mutta eipä tuo haittaa, kun Innocent World lukeutuu myös lempibrändieni joukkoon.
En pidä näistä mekoista kovinkaan paljon, lähinnä koska en itse voisi ikinä käyttää näitä näyttämättä ihan uunolta. Tuo Metan suosima empirevyötärö saa minut (ja monet muutkin) näyttämään ainakin kymmenen kiloa todellista paksummalta ja tuo tissiröyhelö taas… No, kai riittää, jos sanon tissiröyhelöiden olevan huono idea, kun kuppikoko ylittää tietyn pisteen. Lisäksi en ole ihan varma tuosta valkeasta pitsistä, kermanvalkea toimisi mielestäni tuon värimaailman kanssa paremmin.
Nämä taas ovat mielestäni ihan älyttömän kivoja! Napit muuttavat vaatteen kuin vaatteen heti noin sata kertaa paremmaksi! Jakussa on kivoja yksityiskohtia ja se on tarpeeksi simppeli myös tavallisten vaatteiden kanssa käytettäväksi. Hame taas on yksinkertaistakin yksinkertaisempi, mutta niin sen mielestäni pitää ollakin, jotta kiva printti pääsee kunnolla oikeuksiinsa.
Saa nähdä päädynkö törsäilemään pitkästä aikaa lolikamppeisiin! Olen muuttunut viimeaikoina niin laiskaksi, että en enää jaksa Japanista tilailun monimutkaisuutta tulleineen ja muine vastaavineen, mutta tuo hame taas toisaalta houkuttelee vähän liian paljon…
23.1.2010
Seppälä ei koskaan ole kuulunut ykkösvaatekauppoihini, mutta toisinaan sen valikoimista voi tehdä jos jonkinlaisia löytöjä. Usein olen eksynyt erityisesti liikkeen yö- ja alusvaateosastolle, mutta kahdeksan kertaa kymmenestä kohdannut auttamattoman pettymyksen: vaatteita koristavat toinen toistaan kammottavammat maskottiotukset! Samat kuviot toistuvatkin sitten niin sukissa, meikkipusseissa kuin yöpaidoissa mitä kummallisimmissa väriyhdistelmissä, ja olen moneen otteeseen kummastellut tämän suunnittelijan värisilmää sekä yleistä tyylitajua. Koska Seppälässä tuli kuitenkin vierailtua vähän aikaa sitten syystä joka selviää alempana, vaivuin nopeasti lievään epätoivoon tämän sesongin ”hauskojen” maskottihahmojen edessä.
Kieroon tuijottavia pöllöjä, jäniksiä ja nallekarhuja? Mitä hemmettiä? (kaikki kuvat Seppälä.fi)
En ole varma, mikä ”kännissä kuin käki pöllö” -ilmeessä viehättää, itseeni ei nimittäin uppoa alkuunkaan. Tärähtäneitä sarjakuvaeläimiä ~veikeiden~ sanaleikkien säestämänä ja huonosti tyyliteltyinä päänsärkyä aiheuttavissa väreissä, jes! Paitoja löytyy niin pinkkinä kuin ruskeanakin, joskin tasapainoiset väriyhdistelmät loistavat autuaasti poissaolollaan.
Sanat ovat jättäneet minut
Rekan yliajama turri tossussa, tällaista olen aina toivonut! Oikeanpuolimmaista pöllöä ei tällä hetkellä pääse Seppälässä karkuun edes syanidia napsimalla, sillä sen hehkeä lärvi on ikuistettu kaikkeen aina sukista rintaliiveihin. Kaikella kunnioituksella, jos hypoteettinen tyttöystäväni ilmestyisi jouluaattona sänkyyn ylläolevissa releissä, olisi se suurempi erotiikantappaja kuin Mikko Alatalon naamalla varustetut pitkät kalsarit. Joku ylläolevista maskottiprinteistä kuitenkin eittämättä perustaa, sillä niitä löytyy vuosi toisensa jälkeen Seppälän valikoimista erilaisin variaatioin. (Oma suosikki-inhokkini on ilmakiväärillä ammutun näköinen sammakko, joka tosin on tainnut jo kadota ajasta ikuisuuteen.)
Hengaile näissä kotonani ja ajan sinut kirveellä lumihankeen
Mikäli Seppälän maskottivaatteet ja -asusteet ovat omasta mielestäsi Siisteintä Ikinä, ei siinä mitään – emme ainakaan tule repimään samoja vaatteita toistemme käsistä. Omat mieltymykseni kuitenkin suosivat hieman toisen henkistä väritystä, ja varsinkin sarjakuvahahmoistani olen hyvin tarkka. Mutta palatakseni kirjoituksen alkuun, vierailulle Seppälään tällä kertaa kimmokkeena jo aiemmin mainitsemani cupcake-yömekko, eikä se jäänyt ainoaksi positiiviseksi yllätykseksi:
Kirsikoita, muffinsseja, pastellivärejä… mmm
Kääräisin itselleni mukaan vasemmanpuoleisen yömekon mintunvihreän sisaren, mutta vaaleanpunainenkin on todella suloinen. Suosittelen siis kaikesta huolimatta vierailua Seppälään tänä jouluna, sillä mukahauskat maskottihahmot eivät ole se ainoa vaihtoehto jos haluaa aattona uuden pyjaman ylleen pukea!
13.12.2009
OTT on lyhenne, johon varsinkin lolitamuotia harrastavat tuskin ovat voineet olla viimeisen vuoden aikana törmäämättä. OTT, over the top eli ylilyövä, ylitsepursuava, jotain joka viedään äärirajoilleen ja hieman yli: lolitamaailmassa tällä viitataan yleensä kaikista kermakakkumaisimpaan lolitaan, kymmenen kilon kiharapilvilisäkkeisiin ja asustevuoreen. Katalogikuvista äärimmilleen stailatut asukokonaisuudet ovat vähitellen valuneet arjen puolelle, mikä puolestaan on hämärtänyt monen kohdalla sitä, mikä on ”tavallista” lolitaa – täysin normaalilta tuntunut vaateyhdistelmä tuntuukin arkiselta ja tylsältä verrattuna aiemmin lähinnä erikoistilanteisiin varattuihin asukokonaisuuksiin.
Kuva Angelic Pretty
Kun OTT-vimma alkoi lolitan parissa osoittaa ensimmäisiä laantumisen merkkejä, aloin pohtia millä tavoin tämä on kenties muuttanut käsitystämme tyylistä yleisemmin. Koska moni tuntui OTT-kauden aikana investoineen ensimmäistä kertaa elämässään irtokynsiin, circle lenseihin tai hiuslisäkkeisiin, kuinka vahvasti juurruimme yleisesti pitämään niillä varustautumista ”normina”? Trendit tulevat ja menevät, mutta kukaan ei voi parhaimmallakaan tahdolla sanoa etteikö osa lolitan muodoista myös ‘vanhenisi’ tavalla, joka aiheuttaa niiden harrastajajoukon ja jopa arvostuksen vähenemistä – onko luonnollisuus yksi niistä piirteistä, jolle jatkossa hymähtelemme samalla tavalla kuin mustavalkoiselle nunnalolitalle? Onko omien hiusten käyttö kampauksissa uusi ”heh, kato headdress”?
”Mitä noilla on päässä??” kuva Avant Gauche
Suurempi syy miksi ylläoleva on herättänyt ajatuksia, on erilaisten lisäkkeiden ja lisien yleistyminen myös katumuotien ulkopuolella. Hiuspidennykset eivät ole millään muotoa uusi ilmiö maailmanhistoriassa, mutta niiden äkillinen ilmaantuminen ”tavallisten nuorten” elämään on mielenkiintoista seurattavaa. On heitä, joille ulkonäkö on harrastus muiden joukossa ja tyyliä pidetään yllä uskollisesti ja tunnollisesti arjen harmaudessa, sekä heitä, jotka yksinkertaisesti intoutuvat trendin vallitessa kokeilemaan rohkeasti uusia asioita, mutta epäselvin ryhmä (johon kukaan ei tietenkään halua tunnustautua kuuluvansa) koostuu heistä, jotka lolitaesimerkkini kaltaisesti alkavat aidosti pitää lisäkkeitä, irtokynsiä ja silmiä laajentavia piilareita edellytyksenä kauneudelle, joko omalle tai toisten.
Kuva Angel Color
Henkilökohtaisesti en vihaa, tuomitse tai toivo ruttoa erilaisille ”ehostuskeinoille”, sillä jokainen valitsee itse mitä puolia ulkonäöstään haluaa korostaa tai vaihtoehtoisesti peittää. Vierastan kuitenkin ajattelumallia, että esimerkiksi hiuslisäkkeet tai silmiä suurentavat piilolinssit tekisivät kenestäkään automaattisesti kauniimman tai haluttavamman. Näyttävämpiin tyyleihin ja erikoistilanteisiin ne sopivat kuin nenä päähän, mutta jos hankkii arkikäyttöön usealla sadalla eurolla pidennyksiä ilman että niitä edes oikeaoppisesti hoitaa tai ostaa väripiilareita ottamatta selvää niiden turvallisesta käytöstä, herää kysymys mitä tällä saavutetaan? Jokainen saa pukeutua ja ehostautua kuten parhaaksi kokee, mutta tyytymättömyyttä omaan itseen sellaisena kuin on ei peitetä edes kilometrillä varatukkaa.
Antti Asplundin oranssit lisäkkeet, very sexy nee
10.11.2009
Naimisiin.infon keskustelualue on jo vuosia ollut minulle se paikka, jonne menen, jos haluan naureskella muiden ihmisten hössötykselle ja hölmöilylle ja päästellä niin omia höyryjäni ulos. Nyt kun olen kihloissa, minulla olisi varmaan teoriassa ”lupa” hössöttää häistä mieleni mukaan, mutta se ei kiinnosta ollenkaan. Minun oli hyvin vaikea ymmärtää naisia, jotka kuluttavat vuosia pähkäilleessään täydellistä servettien väriä: ketä kiinnostaa?
Sitten eksyin ”Miksi häät ovat niin tärkeät?” -keskusteluun ja bongasin tämän tekstinpätkän:
Itselleni häistä tuli vähänkuin harrastus. Sai toteutta luovuuttaan ja käyttäytyä tyttömäisemmin kuin mitä yleensä teen. Ammattini on melkoisen karu ja kohtaan siinä paljon elämän nurjia puolia, joten vaaleanpunaisten silkkinauhojen kanssa sählääminen oli sille tosi ihanan terapeuttista vastapainoa.
Siinäpä se syy, miksi häähössötys on minusta hieman hölmöä eikä inspiroi: minulla on jo harrastus, jonka puitteissa saan olla niin tyttömäinen kuin haluan ja leikkiä vaaleanpunaisten silkkinauhojen kanssa yhden eliniän tarpeiksi – lolitaan pukeutuminen siis. On itseasiassa mielenkiintoista, että häistä hössöttäminen ja niiden parissa tyttömäiseksi heittäytyminen on sosiaalisesti täysin hyväksyttävää käytöstä, kun taas tällaiseen epäilyttävän nimiseen alakulttuuriin kuuluminen ei ole. Lolitassa ja häistä hössöttämisessä on kuitenkin täsmälleen sama idea: saa päästää itsensä irti ja olla rauhassa kiinnostunut kaikesta vaaleanpunaisesta, söpöstä ja ällöromanttisesta.
Teemaan liittyen, minä tänään. Tämä on varmaan sitä perinteisintä mahdollista lolitaa: väriyhdistelmänä musta x valkoinen, lolitatyylin puitteissa aika yksinkertainen mekko ja sukissakin vielä nuo valkoiset pitsit ja kaikki. Tällainen tyyli on ollut skenessä jo pitkän aikaa out, mutta minulle se on yhä se, mihin lolitassa ihan alunperin joskus vuosia sitten ihastuin. Mekko ja sukat Baby, the Stars Shine Bright, kengät tiedättekin jo (lol, voisin joskus laittaa jotkut muut…), bolero itse tehty, hiusrusetit jostain.
Olen tosi huono ottamaan kuvia omasta naamastani itse, on vaikeaa pitää kameraa vakaana ojennetun käsivarren päässä! Mutta sainpahan nuo hiusrusetit näkymään, yleensä kun kokovartalokuvissa ne eivät näy mihinkään. Uh, tästä näkee myös hyvin, miten kaipaan kipeästi aikaa kampaajalle ja lisää raitoja päähän.
Erikokoiset rusetit ovat nykyisin vakiintuneet lolitan tyypillisimmäksi päähärpäkkeeksi. Minä suosin yleensä pienempiä rusettiklipsuja pään sivuilla tai takana, mutta yleisin rusetti on se iso, hiuspannassa kiinni oleva liisaihmemaassapäänsyöjärusetti. On minulla muutama sellainenkin, mutta sivuruseteilla on hauskaa rikkoa siluettia, joka lolitassa on muuten niin kovin symmetrinen.
Tässä pari muinaisjäännettä asustelaatikostani eli headdresseja. :D Käytän näitäkin itsepäisesti (lähinnä miiteissä ja coneissa, en yleensä normielämässä), vaikka headdressit ovat olleet jo vaikka kuinka kauan pois muodista. Olen vähän tällainen muinaisjäännelolita: teen yhä sitä, mihin ihastuin tässä muodissa joskus ~2003, enkä kovin paljon pidä lolitan uusista trendeistä.
4.11.2009
Halloween, Halloween, Halloween. Kuten ystävänpäivä, monen mielestä Halloween on vain yksi monista Amerikasta Suomeen rantautuneista tekojuhlapyhistä, joiden omakohtainen sisältöarvo on täysi nolla. Pyhäinmiestenpäivän karkeasti varjoonsa jättävä Halloween on Suomessa muka tarpeettoman amerikkalaisia matkiva, muoviroskalla mässäilevä turha kulutusjuhla, jolla ei ole mitään oikeita perinteitä tai edes sanomaa takanaan, toisin kuin vaikkapa Samhainilla tai meksikolaisten Kuolleiden päivällä. Tästä huolimatta voin hyvällä omatunnolla myöntää, että kaikista kalenterivuodelle osuvista juhlista Halloween on se ainoa, joka saa itseni ja Maijan joka vuosi kihisemään innosta ja laatimaan suuruudenhulluja suunnitelmia, eli kenties se kaikista hauskin ja inspiroivin.
Hämähäkinseittilettuja Not Martha:sta
Makeisia EddieRoss.comista
Miksi sitten juuri Halloween? Eikö meitä hävetä innostua jostain näin keinotekoisesta, suomalaiselle perinteelle kuulumattomasta ”juhlapyhästä”, jonka ainoa tarkoitus on juoksuttaa hyväuskoisia hölmöjä rihkamakauppaan ostamaan koristeita, jotka kahden päivän päästä lentävät armotta roskiin? Tyly vastaus on ei, sillä meille Halloween ei monen muun suomalaisen tapaan ole yksi lukuisista tekosyistä rellestää ja dokata päättömästi serpenttiinin (vain väri vaihtuu!) keskellä, vaan mahdollisuus irtaantua arjesta syksyn pimeimpinä iltoina, kokoontua kavereiden kanssa ja mikä tärkeintä, panostaa omaa sydäntä lähellä oleviin asioihin niin teemasisustamisessa, ruoanlaitossa kuin pukeutumisessakin.
Noitajäätelö ja myrkyllisiä juomia Martha Stewart.comista
Kalmavieraita Kimvallee.comista
Lepakkoankkakorvakorut Etsystä
Lepakot, hämähäkinseitti, pienet kummitukset ja vampyyrit… edellämainitut näkyvät usein vaatteissani jo arkena, joten juhla joka on näille teemoille ja lukuisille muille kammotuksille pyhitetty on kuin räätälöity juuri kaltaisiani varten! Halloweenin kauneus onkin sen monipuolisuudessa: toiset nauttivat kauhuleffojen katsomisesta ja toistensa säikyttelystä, lapsiin vetoavat räikeät värit ja sarjakuvamaisuus. Itselleni se kaikkein ideaalein Halloween sisältää hillittyjä, tyylikkäitä koristeita sekä ajalla ja vaivalla valmistettuja teemaruokia, joista on kertakäyttöisyys ja yhdentekevyys kaukana – söpöyttä ja huumoria unohtamatta.
Lepakkolautasliinanpidikkeitä Kimvallee.comista
Viktoriaanisia kurpitsakaiverruksia Kimvallee.comista
Kaulakoru Vivienne Westwood
En henkilökohtaisesti näe mitään väärää siinä, että suomalaiset ottaisivat osaa Halloweenin viettoon siinä missä amerikkalaisetkin. Tietenkään kaikki elementit juhlasta eivät sovellu Suomeen sellaisenaan, ja esimerkiksi karkki tai kepponen -kierrokset tuskin tulevat koskaan olemaan osa kulttuuriamme, sillä karkkia voi naapureilta kerjätä jo palmusunnuntaisin. Mutta ajatus siitä, ettemme voisi yhtä lailla luoda valoa ja iloa pimeyden keskelle, oli kyse sitten karnevaalitunnelmasta, kaverikokoontumisista tai naamiaispukujuhlista, on jotenkin takaperoinen – Halloween on sitä, mitä siitä itse teet. Mielestäni on huomattavasti ankeampaa, että jättää kokonaan tekemättä.
![marthastewart_halloweenbaddrinks[10]](http://hachidori.org/kalablogi/wp-content/uploads/2009/10/marthastewart_halloweenbaddrinks10.jpg)
Herkullisia juomia Kimvallee.comista
Kurpitsasuklaata Cooking with Amystä
Toisilla meistä on ripaus Halloweenia jokapäiväisessä elämässämme, toiset eivät voisi siitä vähempää välittää. Mielestäni on kuitenkin hienoa että pyhiä on niin monenlaisia, oli niiden takana ”syvempää” merkitystä tai ei, sillä kerran vuodessa on hauska saada kansainvälinen tekosyy kuluttaa aikaa ja rahaa sellaisiin omaa sydäntä lämmittäviin hölmöyksiin kuin lepakkoköynnökset tai haamupikarit, keksiä hauskoja ruokalajeja sekä miettiä asua illan juhliin. Minulle Halloweenin perimmäinen tarkoitus onkin mahdollisuus uppoutua itselle tärkeiden asioiden pariin, heittää mukaan ripaus lapsenkaltaista innostusta ja roppakaupalla luovuutta; jos olisin innostunut tipuista, pupuista ja keltaisesta väristä, tuntisin varmasti yhtä vahvasti pääsiäisen ”kaupalliseksi” haukuttuja puolia kohtaan. Jos Halloween kaikesta huolimatta tuntuu täysin yhdentekevältä ja turhalta, ei pelkoa – kohta alkaa postiluukusta sadella pikkujoulukutsuja. Itse kuitenkin nautin kurpitsoistani ja luurankokransseistani tonttuhattujen ja humalaisten kollegojen sijaan niin kauan kuin voin!
31.10.2009
Käväisin tuossa äskettäin viikonloppuvisiitillä perheeni luona Kuopiossa juhlimassa mummini 80-v synttäreitä ja tapaamassa kuopiolaisia ystäviäni. Viikonloppu oli oikein mukava! Junamatkat kuluivat miellyttävästi Barack Obaman Dreams From My Fatheria lukiessa, kotikotona oli ruokakaapit täynnä herkkuja, mummin juhlissa oli hyvää ruokaa ja ympäriinsä säntäileviä ja kotkottavia mummoja ja pappoja oli hauska seurata. Lauantaina istuimme iltaa ystävieni kanssa Introssa ja lukioaikojen kantapaikassamme Koopparilla, jossa sattumoisin oli vielä Jytkeen bileet samaan aikaan.
Aina kun käyn kotikotona, muistan miten paljon rakastankaan Kuopiota! Olen syntynyt ja elänyt lapsuuteni Kuopiossa ja se tuleekin aina säilymään kotikaupunkinani, sanoi väestörekisteri mitä tahansa. Kuopiossa on kivat kirjastot, ihana kauppahalli, torilta saa parhaita lihapiirakoita ikinä (Hanna Partaselta, luonnollisesti), Vänärin uimaranta ja Valkeisen lammen uudistettu ympäristö ovat parhaimpia paikkoja lorvailla ympäriinsä kavereiden kanssa, Puijolla on parhaat lenkkipolut ja Kallavedellä veneily kuuluu kesään kuin yhtä olennaisesti kuin torikahvit Marttaliiton kahviossa. Parhaimmat muistoni liittyvät laiskoihin kesiin, jolloin pyöräilin vähintään kerran viikossa viitisen kilometriä Petosen kirjastolle ja raahasin kotiin aina kymmenen kilon säkin kirjoja.
En ehdi käymään Kuopiossa niin usein kuin haluaisin, mutta olen melko vakuuttunut, että tulen vielä jossain välissä elämääni asumaan siellä.
Tässäpä vielä todella hehkeä kuva lauantailta.
Kiinnittäkää toki huomiota taustalla näkyvään puolikkaaseen pahvilaatikkoon ja trampoliiniin. :D
Valkea kauluspaita Metamorphoselta, sininen neule Mexxiltä, vyö Jackpotilta, hame kirpparilta, kengät Vagabondilta ja korut sieltä sun täältä. Urpo ilme by yours truly! :)
Ja ainiin, ennenkuin unohdan! Tätini on kauneus- & muotitoimittaja ja saan häneltä silloin tällöin kosmetiikaa ja muuta vastaavaa lahjaksi, jota hän taas saa työnsä puolesta. Mummin juhlissa tätini lahjoitti minulle aivan jumalaisen ihanaa hajuvettä. Se tuoksuu mielestäni vähän vaniljaiselle, vaikka onkin mukamas jotain sitrustuoksua. Iloinen Heidi on iloinen uuden hajuveden takia. :3
Yves Rocher, Fleur de Noël
26.10.2009
Muoti kiertää loputonta kehää. Oli kyse sitten hippiestetiikasta, olkatoppauksista tai vyölaukuista, saa jokainen ikäryhmä kerrallaan kasata leukaansa polvista bongatessaan kauppojen hyllyiltä kauden trendivaatteina jotain sellaista, jonka olisi toivonut unohtuneen historian havinaan yhdessä dinosaurusten kanssa. ”Ei, apua, ei enää!” -reaktiota alkaakin ymmärtää kunnolla vasta ehdittyään itse parinkymmenen ikävuoden paremmalle puolelle: kun katalogien ”Kuuminta hottia juuri nyt!” -mallit muistuttavat omaa tokaluokan koulukuvaa, ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.
Koska itse ymmärrettävistä syistä assosioin 90-luvun lapsuuteeni ja esiteini-iän kyseenalaisiin vaatevalintoihin, ei liene yllättävää että nimenomaan tämän vuosikymmen trendit ja tyylit aiheuttavat samanaikaisesti headdeskia että ylenpalttista hilpeyttä. Tämän vuoksi hihkuinkin innosta kun löysin sukulaiskierroksella läjän Suuria Käsityölehtiä 90-luvun puolivälistä, joissa silloiset trendit on aina yksinkertaistettu rautalankamallilla arkikäyttöön. Tarkoituksenani on joulun alla toistaa operaatio paremmilla ikuistamisvälineillä (lue = ei huonolla kameralla med salama), mutta sitä odotellessa tarjoan muutamia esimerkkejä näistä nostalgiaa ja noloutta herättävistä tyyleistä:
”Nuorten muodissa uudet tuulet puhaltavat jatkuvasti. Tässä tulevat ihan jees paita ja siistit housut, kevään ykkösiä molemmat. Paidassa on niukka linja ja housuissa vastapainoksi paljon taskuja.”
Mitäpä tähän sanoisi. Oranssia (ysäriväreistä ysärein), valkoista, mustaa, reisitaskut, värilliset aurinkolasit, geelattu tukka – kyllä tämä jätkä saa mimmejä tai nimeni ei ole Turbanaattori! Oikean alakulman hattujeesus anorakkeineen kruunaa nostalgiatripin (mistä vetoa että jannu on matkalla ~bailuihin~), yläkulman insert-kuva shiftaa puolestaan ilmettä hieman 90-luvun alkua kohti.
”Tyttöjen farkuissa pitää olla nyt joustoa ja ruutuja! Kun yksityiskohdat ovat tarkasti paikoillaan, ovat itsetehdyt farkut yhtä hyvät kuin kaupasta ostetut.”
Korkea vyötärö, joustava kangas ja vyötäisille solmittu svetari, tästä eivät ole Mom Jeansit kaukana! Itsenäisille nuorille naisille, jotka eivät pelkää aiheuttaa kanssaeläjilleen värisokeutta.
???
Vasemmanpuolimmainen neule on mielestäni vielä nykymittapuullakin ihan hauska hapsuista huolimatta, mutta oikeanpuolimmainen kukkaniitty aiheuttaa lähinnä syvää hämmennystä. Buh?
Värikäs tupsuleikki, no siltä kyllä vaikuttaa
Ok, tupsujen teko on kivaa, myönnetään. Koska kyse on myös lastenvaatteesta, ei ole ongelmana sen silmiinpistävä, sirkusmainen design, sillä lapsena jos koska voi hyvällä omatunnolla pukea päälleen mitä omituisempia viritelmiä. Toteutuksesta ei teekään häiritsevää niinkään tupsut tai niiden paljous, vaan aiemmista esimerkeistä tuttu päävärimania. MINE EYES
Mutta ei niin paljon pelottavaa ettei jotain oudosti kutsuvaakin, joten loppuesimerkeissä jotain ajatonta ja/tai muuten omaa silmääni miellyttävää:
:D
Lastenvaatteilla jatketaan, mutta ylläoleva on jo huomattavasti söpömpi ja hauskempi, puhumattakaan siitä että näyttää aidosti pehmeältä ja mukavalta päällä.
Catwalk-kuvia 90-luvulta
Piparkakkureuna toimii aina, joskin en muista onko vasemmanpuoleisen mekon kangas kiiltävää salaman takia. Oikeanpuolimmainen takki on väritykseltään sekin taattua ysäriä (vihreää ja oranssia wat wat), mutta yhdistelmä on oikeastaan aika hauska sillä oranssia on käytetty vain tehokeinona ja vihreän sävy murrettu.
Lehtilöydöksiä olisi tarkoitus jakaa kanssanne myöhemminkin, ja jos onni on myötä, on luvassa joskus hamassa tulevaisuudessa 90-luvun helmien lisäksi myös mm. 80-luvun Suosikki-lehtiä sekä taattua männävuosien teinimuotia, kuten tarrakorviksia, muotihenkseleitä ja Miss Farkku Suomea!
24.10.2009
Pukeudun paljon vaaleanpunaiseen, vaikkei se varsinaisesti lempiväreihini kuulukaan. Tästä saa usein kuulla kommenttia lähinnä muilta naisilta: onpa niitäkin tapauksia, joiden mielestä olen täysin miesten alistama ja väheksyn feministien asiaa, koska pukeudun vaaleanpunaiseen. Suomessa vaaleanpunainen on pahempi huomionherättäjä kuin mohikaani ja parikymmentä lävistystä naamassa. Vaaleanpunaisen mielletään kuuluvan vain vauvoille ja lapsille, eikä niinkään aikuisille naisille. Kaikkien aikuisten kun tulisi pukeutua mustaan, harmaaseen ja ruskeaan, näemmä.
Ostin nuo pinnit ruokaostosreissulla jokin aika sitten. Heräteostokset, tie turmioon… mutta kun ne ovat nättejä!
Oma syyni pukeutua suhteellisen paljon vaaleanpunaisiin on se, että väri sopii minulle. Ei tietenkään aivan kaikki vaaleanpunaisen sävyt – koralliin vivahtava ei käy – mutta kaikki kylmät puuteriset vaaleanpunaiset kyllä. Pidän paljon mieluummin vaaleanpunaista paitaa kuin mustaa, sillä musta hukuttaa kasvoni ja saa minut näyttämään helpommin kävelevältä ruumiilta. Tämä pätee hyvin moneen muuhun suomalaiseen itseni lisäksi, sillä kesä taitaa meillä olla se yleisin värianalyysin tyyppi ja kesän ei kuuluisi koskaan pitää mustaa kasvojen lähellä, eri pastellisävyjä kyllä. Silti bisnespukeutumisessa ja muussa ”ammattimaisessa” pukeutumisessa suomalaiset naisetkin pakotetaan pukeutumaan mustaan, vaikka se hukuttaisi piirteet kuinka pahasti. Minulla on työhaastatteluissa ja muissa vastaavissa virallisissakin tilanteissa tapana pitää sitkeästi itselleni paremmin sopivia vaaleita värejä, joihin kuuluu myös se pelottava vaaleanpunainen.
Lahjaksi saamamme konvehtirasia, joka oli niin söpö, että se oli pakko ikuistaa.
Ehkä naiset on opetettu nykyaikana pelkäämään selkeää, kasvoille lyövää tyttömäisyyttä, romanttisuutta ja naisellisuutta. Minä en ole koskaan pelännyt näyttää naiselta romantikkahömpötyksiin päivineen, lolitaharrastuksenikin varmaan sen jo kertoo. Minusta on täysin mahdollista olla uskottava, vaikka sattuisikin pitämään tyttömäisistä asioista ja näyttää sen. Okei, kokopinkki lolita-asu Angelic Prettyltä tuskin on uskottavaa parikymppisen fiksun akateemisen naisen pukeutumista, mutta ne vaatteet kuuluvatkin täysin vapaa-aikaan ja hullutteluun, ja verrastan ne biletoppeihin ja minihameisiin siinä suhteessa. Biletopit, vaikka mustia olisivatkin, kun eivät nekään ole erityisen uskottavaa ja fiksua, aikuismaista pukeutumista. Jos lolitan viesti on ”olen söpö”, biletopin viesti on ”tykkään juoda viinaa ja iskeä miehiä”. Erittäin kypsää.
Lakanat, joissa nukun tällä hetkellä. Tai no, juuri nyt kirjoitan tietysti tietokoneella, mutta ymmärsitte ehkä.
Vaaleanpunaisen pitämisessä, kuten niin monessa muussakin asiassa, on loppujen lopuksi kyse rohkeudesta olla omanlaisensa ja miettiä asioita pidemmälle kuin ”kaikki tekee x, en voi tehdä y tai näytän omituiselta”. Vaaleanpunaiset vaatteet voivat olla tyylikkäitä muidenkin kuin pikkutyttöjen päällä, jos ne osaa yhdistellä oikein ja pitäytyy kohtuudessa. Eikä pienessä naisellisuuden korostamisessa, jonka tämä väri puoliautomaattisesti saa aikaan, ole mitään pahaa.
22.10.2009
