Aihe: Viihde
Piknikit ovat yhtä oleellinen osa kesää kuin hyttysten ininä ja hukkumistilastot. Kesän paras piknik on yleensä syntynyt kuin itsestään erilaisista valmistujaisjuhlien ylijääneistä herkuista, mutta tänä kesänä sellaisia ei omalle kohdalle enää sattunut ja syömisistä piti vastata ihan itse. Piknikruuat onnistuivat loistavasti (Airin leipoi kinkkurullat ja minä valmistin salaatin), joten tässä ohjeet kesän parhaisiin pikkusuolaisiin.
Maukkaat ja helpot kinkkujuustorullat (n. kolme pellillistä)
- 1 paketti lehtitaikinalevyjä
- ketsuppia
- juustoraastetta
- kinkkusuikaleita
Nosta lehtitaikinalevyt sulamaan pellille. Tarkista paketin kyljestä paisto-ohjeet, ja laita uuni lämpiämään. Levyjen sulettua voit kaulia niitä hieman ohuemmiksi, etteivät ne paisu uunissa liikaa. Levitä levyille ketsuppia sekä haluamiasi mausteita. Ripottele päälle sopivasti kinkkusuikaleita ja juustoraastetta, minkä jälkeen voit kääriä levyt rullaksi. Leikkaa veitsellä rullat kiekoiksi ja asettele ne pellille. Voitele rullat munalla ennen paistamista, ja paista taikinapaketin ohjeiden mukaan. Voit käyttää täytteenä myös esimerkiksi valmiiksi maustettua tonnikalaa tai mitä nyt mieleesi juolahtaakaan ja kaappisi perukoilta löytyykään.
Täydellinen kesäsalaatti (4-5 hengelle)
- pinaatinlehtiä
- kanaa
- sokeriherneitä
- tummia viinirypäleitä
- kurkkua
- kuskusia
- kastiketta
Keitä kaksi tai kolme kanan koipireisipalaa väljässä, maustetussa vedessä ja riivi lihat irti niiden ollessa vielä lämpimiä. Keitä kuskus valmiiksi seuraavasti: laita kattilaan 2 dl vettä, odota kunnes se kiehuu ja lisää sitten joukkoon 2 dl kuskusia. Käännä levy pois päältä ja sekoittele hetki. Anna kanapalojen ja kuskusin jäähtyä jääkaapissa, ja sekoita aineet sitten keskenään. Lisää lopuksi kastike. Voit sekoittaa sellaisen itse sokerista, suolasta, viinietikasta ja oliiviöljystä, tai käyttää jotain valmista kastiketta makusi mukaan.
Käytännössähän salaatin voi tehdä melkein mistä tahansa aineksista, mutta yritän itse aina noudattaa joitain perusperiaatteita, ettei lopputulos jäisi mauttomaksi. Hyvässä salaatissa on perusainesten lisäksi jotain rapeaa ja pureskeltavaa, jotain kirpeää ja ehkä jotain makeaakin. Salaattikastikkeen merkitystä ei myöskään kannata vähätellä, koska se antaa makua ja tekee etenkin pastasalaateista vähemmän kuivia. Suosikkiaineksiani, eli avokadoa, kirsikkatomaatteja ja pinjansiemeniä en tällä kertaa käyttänyt, sillä halusin kokeilla jotain uutta. Itse tykkään tehdä juhliin tai illanistujaisiin tulevista salaateista vähän ruokaisampia, eikä tämä ollut mikään poikkeus koska istuimme sen voimin rannalla aamupäivästä illansuuhun.
Oli meillä eväänä onneksi jotain makeaakin
3.8.2010
Project Runwayn kahdeksas kausi pyörähti siis käyntiin eilen, mutta se ei ole tämän postauksen pointti. Jotain paljon mielenkiintoisempaa on nimittäin ilmassa: sarjan tuottajat ovat fiksuina ihmisinä hankkiutuneet eroon tylsääkin tylsemmästä Models of the Runway -sisarsarjasta (mitä jännitystä on mallikilpailussa, jossa osanottajat eivät voi mitenkään vaikuttaa siihen voittavatko he lopussa vai ei?), sekä korvanneet sen sarjalla nimeltä On the Road with Austin and Santino. AIVAN OIKEIN, kyseessä on SE Austin ja SE Santino, eli aiempien kausien suosituimpiin nimiin kuuluvat suunnittelijat, jotka ovat nyt lyöttäytyneet yhteen tuodakseen muotia naisille ympäri Amerikan.
y helo thar
Ensireaktioni oli jotakuinkin AsdsDGdshg, joten toiveet ovat korkealla. Sarja kiinnostanee epäilemättä myös Johannaa, jonka sydämen valittu Austin on ensiesiintymisestään lähtien ollut. Jään siis jännityksellä seuraamaan, koska sarjan jaksoja pääsee tapittamaan muutenkin kuin still-kuvista, sillä mielenkiintoista settiä on varmasti luvassa, hyvässä tai pahassa.
Lisäinformaatiota, kuvia ja muuta sälää löytyy sarjan virallisilta sivuilta täältä. Saitin traileri ei itselläni lähtenyt käyntiin, joten kohtalontoverit voivat ihastella previkkaa myös YouTuben puolelta. Lisää tällaista, kiitos! (Ja ok, siitä kasikauden aloituksesta jotain lätinää luvassa sitten kun ehdin tapittaa koko jakson läpi.)
30.7.2010
Reality tv:n puolella muoti- ja kokkiohjelmien (Hell’s Kitchen, Top Chef etc) lisäksi seuraan intohimoisesti America’s Best Dance Crew -nimistä sarjaa, jossa etsitään joka kaudella jenkkilän timanttisinta katutanssiryhmää. Vaikka touhun katseleminen on mielekästä jo itsessään, olen huomannut odottavani jakso toisensa jälkeen näkeväni mielikuvituksellisten tanssiliikkeitten lisäksi ryhmien tämänkertaiset asut. Mitä enemmän vaatetukseen on panostettu, sitä mielenkiintoisempi esitys on yleensä luvassa – teemailu ei ole välttämätöntä mutta ilahduttavaa loputtomassa lökäpöksyjen ja lippisten meressä.
Kakkoskauden kirkkain valopilkku tällä saralla olikin ryhmä nimeltä Fanny Pak. Vyölaukkujen mukaan itsensä nimennyt ryhmä rakastaa kasariestetiikkaa, mutta luvassa ei ollut vain pastellivärejä ja painajaismaisia leotardeja: kuvastoon mahtui kaikkea päättäjäistanssimekoista villeihin viidakkoihmisiin. Fanny Pakin kohdalla oli ajateltu kaikkea alusta loppuun, eli asut täydensivät viihdyttäviä ja monipuolisia koreografioita
Myös kolmoskauden Quest Crew:n visuaalinen ilme onnistui miellyttämään kerta kerralta silmää, joskin eri syistä. Quest Crew:n pojat luottavat huomattavasti perinteisempään hip hop -estetiikkaan, mutta tuo siihen oman silauksensa mm. värimaailman puolesta: violettia, keltaista, mustaa… Kun yksi jäsen vielä leikkaa toisten tukat uskottavan metroseksuaalin trendikkäästi, on paketti aika lailla kasassa. (Ei toki haittaa yhtään, että ryhmä on myös koko kisan historian kovimpia!)
ABDC:stä on tietysti mahdotonta puhua mainitsematta Jabbawockeezia, jonka ulkoinen habitus jää kerrasta mieleen: herrat kun esiintyvät tavaramerkkinsä eli (yleensä valkoiset) naamarit kasvoillaan. Kontrasti on hauska vaatteeseen kuin vaatteeseen yhdistettynä, ja identtisten vaateparsien avulla luo illuusiota tanssijoista toistensa klooneina. Oma suosikkini on 80-lukulainen hip hop -staili yhdistettynä valkoisiin maskeihin, siinä on jotain tuoretta ja perinteistä samanaikaisesti!
Kisassa on nähty siis jos jonkinlaisia asuja esitysten ohessa aina nörttipojista (propellilippis!) katu-uskottaviin b-girleihin. Artistikohtaisten haasteiden (mm. Michael Jackson, Janet Jackson, Britney Spears, Missy Elliot) avulla myös parkiintuneimmista roikkuhousuista leivotaan tarvittaessa näyttäviä teatterikerholaisia: alimmat kaksi kuvaa ovat neloskauden Lady Gaga -haasteesta, jonka puvustus ymmärrettävästi heijasteli myös esikuvavideoiden tyyliä. Suosittelen tsekkaamaan!
30.6.2010
Joka toinen postausaiheeni taitaa käsitellä erilaisia muotiohjelmia, mutta hällä väliä. Suomen Huippiksesta tippui maanantaina viimeinen ei-finalisti, joten lienee hyvä aika hieman kerrata mitä kaudella on tapahtunut. Jenkkilän versio loppui jo aikapäivää sitten hyvin epäyllättävissä tunnelmissa, joten ovatko suomalaiset tarjonneet samoissa määrin naamapalmuilua ja myötähäpeän tunnetta?
Tällä hetkellä ammattimaisimman ja ylipäätään vahvimman portfolion omistaa Tiia, jonka ainoa kompastuskivi on tämän heikko runway-kävely. Se tuo ehkä skabaan lisäjännitettä, sillä muutoin Tiialla olisi titteli ollut jo aika päivää sitten taskussa – finaalikolmikosta Saara taas on hänen peilikuvansa, eli tyttö joka menestyy catwalkilla, mutta ottaa kerta toisensa jälkeen lähes tragikoomisen keskinkertaisia kuvia. Kolmikon viimeinen eli Jenna taas on sahannut edestakaisin koko kilpailun ajan, ja pysynyt kisassa ilmeisesti vain Saimi Nousiaisen päämäärätietoisuuden ansiosta. Hänen puolellaan on kyky onnistua kuvissa edes puolet ajasta lähinnä tuurin puolesta (kuten toinen jakso jo osoitti), mutta tuomaristo kovasti yrittää leipoa Jennasta ulos napakymppejä ihan tietoisin avuin.
Kausi on tuottanut kieltämättä muutamia aika onnistuneitakin kuvia. Niistä vastuussa on usein ollut Tiia, mutta myös toisia on lykästänyt.
Karmeimman kuvan titteli menee vähintään yhtä usein Saaralle, jolla on äärimmäisiä vaikeuksia hallita kasvojensa lihaksia ja silmiään. Katsoja voi suorastaan kuulla päässään Tyra Banksin kirkuvan silmillä hymyilemisestä, mutta vähitellen alkaa epäilyttää onkohan kyseessä ylipäätään Saaralle ylivertainen haaste.
Viime maanantain Geisha-kuvat vetivät ehkä pohjat koko kisan kaikilta kuvauksilta, sillä vain Tiia onnistui tuottamaan kuvia, jotka itse asiaakaana kelpuuttaisin mainostaululle. (Hän toki sai nähdä ensimmäisen kuvansa etukäteen, mikä on voinut avittaa siedettävässä lopputuloksessa.)
Jennan kuva muistuttaa Tyran ja ALT:in pohdinnoista, näyttääkö kuvan tyttö siltä kuin haistaisi hevonsontaa vai siansontaa.
Mari onnistuu hämmästyttävästi muuntautumaan aivan toiseksi henkilöksi jälkimmäisessä kuvassaan. Verrattuna Saaraan ja Jennaan, en kuitenkaan sanoisi tämän olleen viikon huonoin suoritus.
Tuomarit kommentoivat Saaran näyttävän mieheltä mekossa. Aika tyhjentävästi sanottu.
Jos Jenna pistää viime metreillä armottoman spurtin päälle eikä luota pelkästään onneensa, on ihan mahdollista että hänestä kuoriutuu Suomen uusi huippumalli. Saaraa en näe voittajana, sillä vahva kävely ei auta häntä Max Factorin keulakuvana. Kuvien puolesta Tiia on mielestäni lähes itseoikeutettu voittaja, mutta mikäli tuomarit painottavat kävelyä arvioinnissaan, voi yllätyksiä vielä tapahtua. Mielekkäämpää katsottavaa Suomen tämänkertainen Huippis on joka tapauksessa ollut kuin Amerikan 14. kausi!
9.6.2010
Project Runway, TAAS? Tuskanparkaisuja, ehkä – mutta ei ole minun vikani että sarja onnistuu viihdyttämään monessa eri muodossa. Näillä näkymin PR Australian ensimmäisen kauden esittely on hetkeen viimeinen, joten hullut vihaajat voivat huokaista helpotuksesta ja muut… no, toivottavasti saada vinkkiä siitä, että myös toisella puolella maailmaa voidaan tehdä kauniita vaatteita sekä kehittää koomisia tilanteita.
Seurasin siis PR Australian ensimmäistä kautta takaperoisessa järjestyksessä huomattuani miten paljon toisen kauden parissa viihdyin. Eikä ykkönen jättänyt sekään kylmäksi, vaikka suoranaisia sydämen valittuja ei tämän syövereistä noussutkaan (ellei sitten puhuta Petrovan tukasta, joka ilahdutti aina ruudulle ilmestyessään). Kauden toinen tukkaihme oli Mark, jonka tyyli pysyi kirjaimellisesti samana koko kauden ajan. Täytyy vain ihailla vastaavaa omistautumista!
Ensimmäinen kausi on jälleen täynnä yllätyksiä: mukana on välillä täysin käsittämättömiä tyyppejä, jotka paljastuvatkin ihan ok suunnittelijoiksi. Alussa epäilin pelkkiä miesten vaatteita suunnittelevan Brentin (pelkkiä miestenvaatteita? kilpailussa jonka mallit ovat naisia 99% ajasta??) tippuvan parin ensimmäisen jakson aikana, mutta viimeistään kilpa-autohaasteessa tämän paremmat puolet nousivat esille. Mekkonsa n. kymmenessä minuutissa kokoon rykäissyt Helen joutui puolestaan skarppaamaan kun tuomarit vihdoin huomauttivat, että vaatteet myös näyttävät lyhyessä ajassa tehdyiltä. Ensimmäisen jakson (josta kuvat ovat) Alisonin kyseenalaista makua eivät uudet mahdollisuudet tosin voineet enää pelastaa, kun hän pykersi alla näkyvän kammotuksen haasteeseen, jossa piti luoda ”elegantti iltamekko”:
Eleganttihan se joo
Edes haasteen voittaja, Leigh, ei päässyt vähällä: vaikka asu oli kaunis ja muista erottuva, oli tämän naama ikuistamisen arvoinen kun tuomarit vienosti tiedustelivat kuuluuko kenties Vivienne Westwood hänen esikuviensa joukkoon. (On aina hauskaa kun tuomarit huomauttelevat liian selkeistä vaikutteista, sillä kyse on nimenomaan suunnittelukilpailusta.)
Oh snap
PR Australia on kahden kautensa aikana tuntunut tavallaan raikkaammalta kuin jo seitsemänteen versioonsa ehtinyt jenkkivastine, mahdollisesti siksi ettei sen draama ja jännitys ole yhtä hahmoihin kärjistettyä. Kilpailijat toki ottavat yhteen hetkittäin (”varastit mun kaavan, bitch!”) ja mollaavat tietenkin rumia asuja haastattelutuokioissa, mutta auttavat myös toisaalta toisiaan deadlinen lähestyessä sekä kehuvat aidosti kun kilpakumppanilla on valmisteilla jotain oikeasti hienoa. Pam pam paa -hetkiä tulee enemmän huolittelemattomista helmoista catwalkilla kuin kyräilystä, vaikka erilaiset ryhmähaasteet tuntuvat aiheuttavan toisille päänvaivaa kaudesta ja maasta riippumatta…
Vielä kerran tukkaa
Australian version yksi hauskimmista piirteistä on sen erikoishaaste kauden loppupuolella, jossa jo eliminoidut suunnittelijat palaavat takaisin auttamaan kilpailijoita. Haasteen voittaneen parin jo kertaalleen pudonnut puolisko pääsee takaisin kilpailuun, joten kyse on uudesta mahdollisuudesta, joka usein motivoi yhteistyötä uudella tavalla. Tällä kertaa itse haasteissa oli ehkä hieman liikaa perusgaalamekkoja (graahh ”glamorous frock frock frock” graaah), mutta mukaan mahtui myös uimapukua sekä –aivan oikein– kokonainen hääpuku!
26.5.2010
Kiitos internetin ja Nelosen joviaalisuuden, myös kaltaiseni televisiottomat luuserit voivat nykyään seurata ajan tasalla realitymuotihömppää kotimaisin vivahtein. Toisin sanoen Suomen Huippumalli haussa -sarjan kolmas kausi lähti toissaviikolla käyntiin yrityksenään kammata suomalaistyttöjen joukosta tulevaa catwalkien ja editorialkuvausten kuningatarta. Koska samanaikaisesti seuraan myös (ilmeisesti trainwreck-syndroomalla) amerikkalaisversion jo 14. kauteen ehtinyttä alkuperäisversiota, mikä parempi kuin lyhyt vertailu molemmista ilman sen pahempaa spoilaamista jälkimmäisen suhteen.
Suomihuippiksen aiempia kausia katsoin aika sattumanvaraisesti jakso sieltä ja toinen täältä, vaikka photoshooteja sekä voittajia onkin sittemmin tullut seurattua netin kansainvälisissä Topmodel-yhteisöissä. Tällä kertaa ei kuitenkaan ennakkoluulojeni vastaisesti ollut onneksi luvassa vain ja ainoastaan kivuliaan hiljaisia, toistensa takana piileskeleviä tyttöjä: vaikka suoranaista räväkkyyttä talon 11:sta tytöstä löytyy alun perusteella yhtä paljon kuin Saimi Nousiaisesta kulmakarvoja, ei rauhallisuus tai suomalaisille tyypillinen varauksellisuus ainakaan vielä lukeudu tylsyyden piiriin. Toisaalta livenä puupökkelökin voi ottaa hämmästyttävän kauniita kuvia, joten jo toisessa jaksossa päästiin itse toimiin Subwayn (olol) ”kevyt ja raikas” -teemaisissa kuvauksissa, joissa harva kuitenkaan pääsi loistamaan.
Tässähän roikun
Jenna alias Liikettä ja ilmavuutta!
Ainoa kunnon yllätys (ja millään muotoa mainoksena uskottava kuva) löytyi loppujen lopuksi Jennalta, joka hänkin Tyran sanastoa käyttäen ”lucked into it” – korkeanpaikankammosta kärsivä tyttö onnistui viimeisillä freimeillään pusertamaan ulos oikeasti miellyttävän kuvan. Itse asiassa näin kyseisen mainoksen ulkona liikkuessani ennen jakson katsomista, enkä tullut edes ajatelleeksi ettei kyseessä olisi ns. ‘oikea’ malli (ETA – itse asiassa Subwayn billboard-tyylisissä mainoksissa esiintyy jo pudotettu Anette, joten joko kyse oli toisesta versiosta tai sekoitin itse netissä näkemäni punasiniversion tähän, hups). Joka tapauksessa jään jännityksellä seuraamaan tyttöjen kehitystä sarjan jatkuessa, ja raportoin mahdollisesti havainnoistani myös tällä puolella, jos luvassa on mitään mielenkiinnon tarkemmin vangitsevaa.
Rapakon toisella puolella puolestaan ollaan jo hankkiuduttu eroon useammasta tytöstä, ja tie vie seuraavaksi tuttuun tapaan ulkomaille viimeisten kanssa. Tunnollisesti America’s Next Top Modelia niin ylä- kuin alamäissä seuranneena alan oikeastaan vähitellen kysyä itseltäni, mitä järkeä sarjan seuraamisessa on: edelliskausi onnistui repimään itsensä mudasta oikeasti uskottavalla voittajalla ja mukaan on mahtunut jopa aidosti hienoja photoshootteja, mutta 14. kausi on päättänyt ilmeisesti rikkoa jälleen kaikki ennätykset mauttomuudessa ja urpoilussa. Ehkä kotimaisen version rauhallisia tyttöjä on terapeuttista seurata verrattuna ANTM:n huutokilpailuihin, jotka tällä kaudella tuntuvat painivan aivan omassa sarjassaan kiitos 18-vuotiaan Alasian, jolle ei tarvitse kuin vihjata jotain negatiivissävytteistä ja johan kohta raivotaan pää punaisena kunnioituksen puuttumisesta sekä suoremmin ”tiedän missä nukut, tiedätkö mitä tuollaisille tytöille minun naapurustossani tapahtuu” -tyylisin sanankääntein. Okei!
Talodraama ja muut vamokkiudet voisi jättää omaan arvoonsa jos edes kuvaukset natsaisivat, mutta ei. Sen lisäksi, että tytöt systemaattisesti saavat aikaan mielenkiinnottomia ja oikeastaan aika kamaliakin kuvia, ovat photoshootien toteutukset niin mappi Ö:stä revittyjä ettei mitään rajaa. Yksi jakso ratsastaa vampyyriteemalla (a.k.a. ”räjähtävät menkat”) ja toisessa tytöt on puettu hiuksista tehtyihin mekkoihin. Mitä hemmettiä täällä oikein tapahtuu?
Bella eat Edward
What is this I don’t even
Tässä vaiheessa olen aika varma top 3:sta pelkästään sarjan menneisyyteen vedoten, mutta ei se mitään, eivät ANTM:n voittajat ennenkään ole mitään merkinneet. Ehkä sarjaa siis katsoo tässä vaiheessa eniten mielenkiinnosta sitä kohtaan, kuinka Tyra tällä kertaa onnistuu suosimaan täysin käsittämättömiä kilpailijoita ja kehittelemään aivan älyvapaita kuvauksia isolla, mutta sitäkin halvemmalta vaikuttavalla rahalla…
23.4.2010
Pariisin muotiviikon backlogaus on vielä vaiheessa (lue = laiskuus vie voiton), mutta eiköhän niitä lemppareita voi hehkuttaa viiveelläkin. Kiirettä ja stressiä lievittääkseni olen nimittäin viime päivinä löytänyt itseni tuijottamasta täysin sattumalta bongattua Project Runway Australian kakkoskautta, joka osoittautuikin erittäin positiiviseksi yllätykseksi: kaudesta löytyy niin sympaattisia persoonia, hauskoja haasteita, huumoria kuin *gasp* suunnittelijoita joiden esteettinen silmä miellyttää myös omaani! Näillä eväillä täytyy varmaankin tarkastaa myös ykköskausi, sillä vaikka Tim Gunnia tuleekin aika ajoin ikävä (Henry Rothin ”let me see the passion in your fashion”:issa kun ei ikävä kyllä ole samaa kaikua kuin Gunnin legendaarisissa lausahduksissa), viihdytti PRA season 2 enemmän kuin muutama alkuperäisen PR:n kausi, le gasp jälleen.
Kumman sinä pukisit punaiselle matolle
PRA 2:n lempiasioikseni voisin nimetä aika kiitettävästi vaihtelevan tyyliskaalan eli suunnittelijoiden erilaiset visiot, jotka takasivat lähes joka jaksossa jotain ”uu, tykkään” sekä ”uu, silmiin koskee” tason virityksiä – esimerkkinä nyt vaikkapa yllä olevan kuvan gaalamekot, joissa oikeanpuolimmaisessa on muistaakseni joustosatiinia, sinne tänne pitsilaahukseen kirjailtuja helmiä, nauhoja sekä luoja tietää mitä muuta. Voitte heittää vienon arvauksen kumpi voitti haasteen ja kumpi lähti maitojunalla kotiin, näin ensimmäistä jaksoa lievästi spoilaten.
Persoonallisuuksien puolesta löytyi myös valinnanvaraa, eikä kaudelle ollut eksynyt juuri turhaa tai ilkeämielistä draamaa, kilpailuhenkisiä naljailuja tottakai. Oma suosikkivinoiluni lähtee vihannesosastojaksosta, jossa Anthony kommentoi kilpakumppaninsa kurpitsapitsimekkoa sanoilla ”She said it’s for Sarah Jessica Parker. Um, honey. no. It’s for a homeless person to eat.” Luovien tyylien lisäksi (haasteessa, jossa suunnittelijoiden piti rekrytä kadulta itselleen miesmalli, totesi William ”I’m wearing a smirt, a man skirt, and meggins, man leggins. Nobody’s going to come near me!”) myös erilaisia tukkajumalia nähtiin talossa tarpeeksi.
Michaelin gyarukiharat
Omaksi suosikkikilpailijakseni voisin nimetä Markin, 42-vuotias jannun, joka muistutti lähinnä IT-nörttiä. Alkuvaiheessa myös tämän suunnittelemat vaatteet miellyttivät silmää, mutta lopulta touhu meni lähinnä ”eeei mitä tää taas on” -kauhisteluksi sekä oman haudan kaivamiseksi. Markin hillittyä puheenpartta ja tapoja (harmaa pyjama!) toki seurasin loppuun asti suurella mielenkiinnolla.
Päivieni ilo
Koko kauden värikkäin hahmo oli tietenkin jo edellä mainittu Anthony, joka vastasi myös kauden suurimmista yllätyksistä, hyvässä tai pahassa. Itse tykästyin hänen suunnittelusilmäänsä, vaikka loputtomat OMG HE IS SO AVANT GARDE -setit alkoivat käydä pidemmän päälle vähän hermoon. Yllättävää kyllä Anthony ei itse vaikuttanut teennäiseltä tai tyrkyltä, varsinkin kun tämän luonteeseen kauden aikana tottui. Asiaa tietysti auttoi Anthonyn oma rento asennoituminen sekä tahattoman koomiset lausahdukset, kuten esimerkiksi em. miesmallihaasteessa: ”So, you’re not liking the MC hammer pants? That’s okay, I have a plan B. How would you feel about a skirt?”
Arvaisitko sinä tämän miehen harrastaneen lapsena riverdancea?
Kokonaisuutena kausi koukutti siis kiitettävästi, ja koko roskan nähtyäni mielessä pyörii vain yksi kysymys: jos ylläolevien kuvien Mark ja Anthony risteytettäisiin, mitä siitä seuraisi?
No, varmaan jotain tällaista.
20.3.2010
Fisumandiaksen elokuvaeksursiot jatkuvat. Tom Fordin ohjaama A Single Man tuli vastikään Suomen teattereihin, ja pitihän se sitten käydä katsomassa. Mielenkiintoisen ohjaajan ja aihepiirin lisäksi elokuvassa on mukana aina yhtä vastustamattoman tyylikäs näyttelijä Matthew Goode, joten oli jo valmiiksi melko varmaa että ihan täydellisen metsään ei näillä aineksilla voi mennä.
Guccin mekko 90-luvulta, Tom Fordin syys/talvimallistoa vuodelta 2008 ja suunnittelija itse
48-vuotias Ford tunnetaan tietysti parhaiten palkittuna muotisuunnittelijana, joka 90-luvulla nosti Guccin vararikon partaalta arvokkaaksi luksusmerkiksi ja toimi myös Guccin ostaman YSL:n luovana johtajana ennen oman Tom Ford -merkkinsä perustamista vuonna 2005. Miesten- ja naistenvaatteiden lisäksi Ford on suunnitelut silmälaseja, asusteita, meikkejä ja tuoksuja, joiden provokatiiviset mainoskampanjat (huom, kuvat eivät ole työturvallisia) ovat varmasti jääneet monen mieleen.
Elokuvan tähtikaarti
Menestyvä suunnittelija tarvitsee tietysti muutakin kuin raflaavia mainoskampanjoita, ja Fordin tyylikkäät luomukset ansaitsisivat paikkansa valokeilassa ilman niitäkin. Nimenomaan tyylikäs on myös Fordin esikoiselokuva, joka on kuvattu kauniisti ja huolellisesti yksityiskohtia korostaen. Elokuvassa on alkumetreiltä saakka hyvin vahva tunnelma, jonka luomisessa auttaa myös Abel Korzeniowskin ja Shigeru Umebayashin säveltämä musiikki ja hienosti toteutetut värimaailman muutokset. Vaikka Single Manissa ei loppujenlopuksi tapahdu kovinkaan paljon, pitää kuvaus rakkaansa onnettomuudessa menettäneen professorin päivästä otteessaan aina katkeransuloiseen loppuun saakka.
Tunnelman lisäksi kohdallaan on myös hahmojen välinen vuorovaikutus ja siitä kumpuava hiljainen huumori, jolle hymyilee mieluummin sisäänpäin kuin nauraa ääneen (vaikka sitäkin teatterissa jotkut tekivät varsin kovaäänisesti). Vuoteen 1962 sijoittuva elokuva tarjoilee katsojille myös aivan uskomatonta pukupornoa, ja Tom Ford Menswear onkin puvustanut elokuvan päähenkilöä näyttelevän Colin Firthin. Vaikka elokuvaa todella onnistuneena ja kauniina pidänkin, lienee aiheellista kysyä, oliko tämä kaikki sittenkin vain yhtä kaksituntista mainosta Fordin omille mallistoille. Vaikka vastaus olisikin kyllä, on filmi ainakin toteutettu paljon paremmalla maulla kuin jotkin Fordin aikaisemmista mainoksista. (Huom, kuvat eivät todellakaan ole työturvallisia.)
13.3.2010
Olin perjantaina katsomassa Disneyn uusinta ihan 2D:nä piirrettyä leffaa eli Prinsessaa ja Sammakkoa. Turussa ei originaaliversio mene ollenkaan, mistä olen hiukan katkera. Olisin edes halunnut mahdollisuuden valita, kumpaa versiota menen katsomaan! Suomidubbi oli toki ihan laadukas, mutta hieman hengetön. Toisaalta sama hengettömyys tuntui vaivaavan koko elokuvaa. Tarinassa oli osasia kohdallaan, mutta joku henki tai sydän jäi puuttumaan.
Eniten ehkä kuitenkin ärsytti se, ettei aikakaudesta, New Orleansista ja voodoosta oltu otettu sen enempää irti. Lauantaina televisiosta tuöi Pocahontas ja vaikka kyseinen pätkä ei tarinankerronnallisesti olekaan suosikkejani Disneyltä, se taide, se taide! Prinsessa ja sammakko oli lähinnä perusvarmaa perinteistä disneytyyliä sitä yhtä musikaalinumeroa (Voin saavuttaa) lukuun ottamatta. Hirveä sääli, kun elokuva olisi voinut olla vaikka kuinka hienon ja tyylitellyn näköinen noilla inspiraationlähteillä. Blääh.
Pölinä sikseen, teemapukeutuminen on aina pop ja satun omistamaan sammakkohameen…
Huomatkaa äärimmäisen hyvin tyyliin sopiva leffamainos taustalla. Saattaa tosin olla, että menen katsomaan tätä ”mestariteosta” myöhemmin poikaystävän kanssa… kermakakut päällä tietysti! Mikä olisi parempi tilanne pitää vaaleanpunaisia vauvamekkoja kuin B-luokan äksönleffa?
Hame ja rusetti itse tehty, paita ja vyö Asiajam, neuletakki Bodyline, loput taviskaupoista.
Hameessa ja rusetissa on siis tällainen printti. Se on sammakkoprinssi! (Pride-kulkueessa? Mitä nuo sateenkaaret ovat? :D)
Tämä rusetin ja hameen setti taitavat olla vanhimmat itse tekemäni lolivaatteet, jotka ovat yhä tallella eivätkä näytä mitenkään urpoilta kuusi vuotta myöhemmin. Kangas oli aikanaan hyvinkin epätyypillinen, mutta nykylolitassa ei enää niinkään. AP:n radioaktiiviset printit ovat pitäneet ainakin siitä huolen, että nykyään lolitaprintit voivat olla sweetissä muutakin kuin pastelleja!
9.3.2010
Muodin Huipulle -kommentaareja seuranneet ovat varmasti huomanneet, että Project Runway -sarja kaikkine reinkarnaatioineen on kovasti Fisumandiaksen mieleen. Alkuperäinen amerikkalainen versio on ehtinyt jo seitsemänteen tuotantokauteensa, joka kuudennen kauden Los Angelesin reissun jälkeen on palannut jälleen New Yorkin hellään huomaan. Mitään kovin ekstensiivistä kommentaaria PR:n seitsemännestä tulemisesta tuskin voi spoilerivaaran vuoksi kirjoittaa (ellei joku ole ehdottoman kiinnostunut, jolloin voi soveltaa tarvittaessa Lue lisää -toimintoa), mutta jotain yleistä tohtii silti jo kuusi jaksoa ulos pukanneesta kaudesta mainita.
Uudet isänmaan toivot valmiina haasteisiin
PR:n kausien viihdyttävyysarvo on suoraan verrannollinen kahteen seikkaan: suunnittelijoiden estetiikantajuun ja siihen kuinka hyvin se mätsää katsojan mieltymyksiin, sekä suunnittelijoiden luonteeseen henkilöhahmoina ja missä määrin näiden käytös ihastuttaa/vihastuttaa katsojia. Pelkkä moottoriturvan aukominen ja sateenkaaripaletti ei tee kenestäkään automaattisesti parempaa suunnittelijaa, mutta kerta toisensa jälkeen beessin ja ruskean värisiä kotelomekkoja otsa rypyssä catwalkille tuuppaavat fässhön disainerit eivät itselleni nappaa niin esteettisessä kuin persoonallisessakaan mielessä. Seiskakaudella värien ja harmaavarpusten tasapaino on jotakuinkin 50-50, joten kaikille luulisi löytyvän jotain: äänekkäin joukosta on ehdottomasti Anthony, 28-vuotias jannu Alabamasta, ja omituisin Ping, 34-vuotias kiinalaisnainen, jonka estetiikantaju joko uppoaa tai ei uppoa muttei ainakaan huku joukkoon.
Aina välillä joku haluaa olla rock
Tähänastiset haasteet ovat olleet ”ok”: kuuden jakson aikana suunnittelijat ovat joutuneet työskentelemään jo pariin otteeseen muidenkin kuin omien malliensa kanssa, joskaan neloskauden miestenvaatehaasteen kaltaisia pommeja (ja siitä seuranneita faileja) ei ole vielä ilmaantunut. Vaikka osalla suunnittelijoista on jo vahva henkilökohtainen visio ja haasteesta toiseen he onnistuvat tekemään vaatteista itsensä näköisiä, löytyy joukosta vielä paljon epämääräistä eh-jengiä jotka taistelevat jatkopaikasta samalla kun kotiin lähetetään porukkaa niin eriskummallisuuden kuin kyseenalaisen maun (tai sanotaanko mauttomuuden) nimissä. Mutta näinhän se on aina, juna kulkee ja karavaani polkee.
Central Park ja kangasinvaasio
Ylläolevat kuvat ovat ensimmäisestä jaksosta, jonka perinteinen ”duunaa asu joka kertoo JUURI SINUSTA suunnittelijana” -haaste oli vitsikästä seurattavaa verhoiltuine Central Parkin penkkeineen. Vaikka lopputuloksesta suurin osa oli jälleen suhteellisen mitäänsanomattomia mekkoja, löytyi joukosta tarpeeksi mielenkiintoisia designeja lupaamaan tästä kaudesta edes semi-mielenkiintoisen tapauksen. Tähän mennessä olenkin seurannut seiskakautta valppaampana kuin vaikkapa kolmosta, sillä hämmentäviä tilanteita ei varmasti puutu: kuka suunnittelija lähettikään jo kakkosjaksossa mallinsa tuomarien eteen perberi vitsikkäästi vilkkuen?
24.2.2010
Edellinen sivu
